RUUMIS TALVIPUUTARHASSA jatkokertomuksena

RUUMIS TALVIPUUTARHASSA

Tähän mennessä tapahtunut:

Helsingin Pasilassa on tapahtunut terrori-isku, jossa on kuollut ja haavoittunut satoja turvapaikanhakijoita.

OSA 10

Keskuspuiston länsilaidalla, ei kovin kaukana äskeisestä kalliojyrkänteestä, kaksi mustaa ratsua paineli kevyttä puolilaukkaa ryteikön lomassa kulkevalla polulla, niin että niiden ratsastajat, Laura Castren sekä Sakari Korppi, joutuivat hiukan väistelemään havupuiden sekä pensaiden oksia. Laura ratsasti hevoskaksikon ensimmäisenä, kiiltävän ruskealla Aragon-orilla, kintereillään Sakari Korppi mustalla Venturella. He olivat tehneet muutaman kilometrin lenkin Keskuspuiston oivissa ratsastusmaisemissa, metsää halkovilla poluilla, ja olivat saapumassa takaisin Ruskeasuon Keskustallille. Kakkostallin valkea pääty pilkotti jo puiden lomasta, kun äkkiarvaamatta ryteiköstä syöksyi Aragonin eteen moottoripyörä, kyydissään kaksi kypäräpäistä hahmoa. Hevonen säikähti takajaloilleen, jolloin perässä seurannut Venture törmäsi sen lautasiin, ja Sakari oli suistua satulasta. Moottoripyörä katosi tallien suuntaan. Laura piteli Aragonin suitsia tiukalla ja vilkaisi taakseen, ettei Sakarille ollut käynyt huonosti.

                 "Hullut!" hän sitten puuskahti ja Korppi huitaisi kädellään, että jatketaan matkaa.

                 Hetken kuluttua he saapuivat tallirakennusten väliselle tasanteelle ja ratsastajat laskeutuivat satuloista. Korppi nyökkäsi viereisen ykköstallin seinustalle ja osoitti hevostrailerin viereen jätettyä moottoripyörää, joka oli juuri ollut törmätä heihin. Ja kun he vilkaisivat maneesirakennuksen suuntaan, he ehtivät nähdä, kuinka henkilöauto kaahasi hurjaa vauhtia maneesin editse ja katosi rakennuksen kulman taakse, pois Ruskeasuolta.

                 "Jättivät prätkänsä tuohon ja häipyivät autolla. Kummaa väkeä", Korppi ihmetteli.

                 "Näitähän riittää", Laura tuumaili, sen ihmeemmin tapahtuneeseen huomiota kiinnittämättä: "No, miltä se Venture tuntui?"

                 Korppi taputti Ventin kaulaa.

                 "Ihan OK. Vaikka en olekaan pitkään aikaan ratsastanut."

                 "Siksi juuri. Minun kanssa se on ihan outo. Pukittaa, viuhtoo hännällään ja nykii päätään alas, kaula pitkällään. Tiedäthän..."

                 "Tiedän tiedän. Joko se ei tykkää sinusta tai sitten se voi huonosti."

                 "Aivan. Mutta tekikö Ventti kanssasi mitään noista äskeisistä?"

                 "Ei. Ihan iisisti mentiin koko lenkki. Totteli pieniäkin suitsen liikkeitä ja pohkeita heti. Minusta se vaikutti varsin tyytyväiseltä", Korppi sanoi ja taputteli Venttiä poskelle. Hevosen pitkäripsiset luomet laskeutuivat kuin rullaverhot sen tummien silmien eteen, ja nöyremmän oloista pollea tuskin löytyisi ihan helposti. He veivät molemmat ratsut karsinoihin ja palasivat pihamaalle. Laura pani tupakaksi, kun he istuutuivat seinustan penkille. Korppi kaiveli puhelimen taskustaan sekä etsi sovelluksista tools-kuvakkeen, jota sipaisi ja avasi ääninauhurin. Hän pyyhkäisi virolaistytöt-muistiota ja kelasi äänitettä eteenpäin, kunnes avasi kännykän monitorin, niin että Laurakin saattoi kuulla keskustelun:

                 "Susanna ja Tomas olivat tallissa naimassa juhannusaattona, muiden katseilta piilossa, kun äijä sai sydänkohtauksen", Gerli kuiskasi ja jatkoi: "Sekoilihan se siellä karsinassa Ventinkin kanssa."

                 "Suus kiinni!" Anne kivahti.

                 Laura kavahti ja vilkaisi Korppiin, joka sulki äänitteen.

                 "Mitäs arvelet?"

                 "Kuule hei", Laura ähkäisi ja pudisti päätään.

                 "Toistapa se uudelleen", hän sitten henkäisi.

                 Korppi kelasi dialogin alkuun ja toisti äänityksen.

                 "Susanna ja Tomas olivat tallissa naimassa juhannusaattona, muiden katseilta piilossa, kun äijä sai sydänkohtauksen."

                 "Sekoilihan se siellä karsinassa Ventinkin kanssa."

                 "Suus kiinni!"

                 "Laita pois", Laura kehotti ja Korppi sulki äänitteen. Nainen pudisteli päätään sekä nirhasi ratsastussaappaillaan piennarta.

                 "Minä en oikein edes kehtaa sanoa mitä tuosta tulee mieleen", Sakari päivitteli ja jatkoi: "Mutta kas kun maailma on ihan oikeasti tullut hulluksi. Pari päivää sitten tuli telkkaristakin oikein ohjelmaa zoofiliasta, kuinka sellainen on aivan suotavaa ja normaalia. Kas kun sitä ei ole Suomen laissa kielletty."

                 Laura oli hetken vaiti ja tuijotteli saappaitaan.

                 "Minä olen harrastanut ratsastusta kaksikymmentä vuotta", hän vihdoin kertoi: "Aloitin kymmenenvuotiaana ja olen toiminut ridauksen opettajana viimeiset viitisen vuotta. Ja hitto vieköön, minun on sanottava, että kyllä ovat ajat muuttuneet! Tuollainen ei olisi tullut kuuloonkaan vielä muutama vuosi sitten. Ihmiset ovat tulleet ihan hulluiksi, muun sukupuolisuutta ja muuta… Mutta usko tai älä, niin nyt kun aloitan uusille harrastajille alkeiskursseja, muutamat tytöt tulevat ihan tosissaan kysymään, että onko yhdynnästä hevoselle haittaa. Ajattele!"

                 "Voiko tuollainen olla totta?"

                 "Minä tunnen tapauksia, joissa hevosella on teetetty moista. Siitä ei enää ikinä tule normaalia, käytöshäiriöitä ja epäluuloja muita ihmistä kohtaan. Kummallista, että Ventti sietää sinua. Minulle se on ihan outo. Ilmankos. Veli varmasti riemastuu, kun minä kerron tämän hänelle", Laura vaikeroi.

                 "Jospa minä esitän asian hänelle. Saa itse kuunnella tuon äänityksen", Korppi tyynnytteli.

                 "Se olisi varmaankin aiheellista."

                 Samassa maneesin suunnalta kuului hälytysajoneuvojen ujellusta. Sireenit yltyivät ja kohta esiin ilmestyi kolme poliisiautoa. Yksi pysähtyi maneesin luokse, toinen paineli tallirakennusten alapuolella kulkevaa Ratsastietä kohti Keskuspuistoa ja kolmas kaarsi ylös hevostalli kakkosen eteen, pysähtyen Sakarin ja Lauran kohdalle. Poliisimies nousi kiireesti ulos autosta ja ennen kuin hän ehti edes kysyä mitään, Korppi osoitti vastapäisen tallirakennuksen seinustalle jätettyä moottoripyörää.

                 "No niin!" virkapukuinen konstaapeli innostui: "Missä kuski ja kyytiläinen ovat?"

                 "Lähtivät täältä saman tien autolla", Korppi selitti ja viittoili suuntaan, josta poliisit olivat juuri saapuneet.

                 "Millä autolla? Mikä merkki? Rekisterinumero?"

                 "Auto oli jo kaukana, kun me tulimme tähän. Huomasimme että moottoripyörämiehet lähtivät sillä, koska olivat hetkeä aikaisemmin ajaa tuolla prätkällään meidän päälle Keskuspuistossa."

                 "Ja te päästitte ne menemään?" poliisi vaikeroi ja kiristeli käsiään.

                 "Hetkinen nyt", Laura kivahti. "Mikäs mies te luulette olevanne?"

                 "Mihin se auto häipyi?" poliisi sivuutti naisen kysymyksen.

                 "Tuonne", Sakari näytti alas maneesin suuntaan ja jatkoi: "Se jatkoi matkaa Ratsastietä keskustan suuntaan. Mutta kuten itse huomaat, täältä tuskin näkee tielle, että ei me mitään automerkkiä kyetä kertomaan. Väri taisi olla harmaa?" Korppi sanoi ja vilkaisi Lauraa.

                 "Minä en tiedä. Joudun vielä väärästä valasta linnaan. Taitaakin olla niin, etten myöskään nähnyt yhtään mitään. Juu, en minä kyllä mitään nähnyt", hän sanoi lopuksi tyynesti.

                 "Mitä nyt on oikein tapahtunut?" Korppi ihmetteli.

                 "Saatana!" poliisi manasi ja jatkoi: "Länsi-Pasilan poliisitalolla tehtiin hetki sitten massiivinen joukkomurha ja tekijät pakenivat paikalta tuolla moottoripyörällä. Sadan ihmisen joukkomurha, ymmärrättekö?" virkapukuinen parahti ja alkoi ottaa yhteyttä kännykällään jonnekin.

                 "Joukkomurha?" hämmästelivät Laura sekä Sakari.

Afrikan rannikolla aurinko porotti taivaalta kohtisuoraan, kun Scania työntyi kahdentoista aikoihin ulos autolautan uumenista Tunisin La Goulette Sud sataman kaijalle virolaisen rekan perässä. Kuuma ilmavirta tulvahti avonaisesta ikkunasta Jusufin kasvoille, hänen yrittäessä kurkistella, mitä edessäpäin olisi odotettavissa. Lautasta porhalsi rekkojen ohi tunisialaisia henkilö- ja pakettiautoja, joiden katoillekin oli lastattu sekalaista roinaa. Sinipaitaiset koppalakkimiehet viittoilivat tulijoita katettuun tarkastushalliin, jonka uumeniin vei useita ajokaistoja.

                 "Seuraa sinä vaan tuota virolaista rekkaa", Hannu Turpeinen kehotti, samalla kun näppäili navigaattoriin heidän määränpäänsä osoitetta Libyan Zuwarassa. Navi kertoi etäisyydeksi 650 kilometriä ja matka-ajaksi kahdeksan tuntia. Reitti veisi suoraan kohti etelää, Välimeren rantoja seuraillen, aina Libyan rajalle saakka. Sieltä olisi Zuwaraan enää kuusikymmentä kilometriä.

                 "Vaihdetaan Sfaxissa kuskeja, kun Autoroute A1 muuttuu Express Rocade Nr 11:sta. Suomeksi sanottuna moottoritie päättyy ja vaihtuu jonkinlaiseksi pikatieksi. Sfaxiin ajaa kolmessa tunnissa. Minä jatkan sieltä perille saakka ja sinä saat kyttäillä, ettei hiekka-aavikolta syöksy outoja kulkijoita meidän eteen. Silloin on jo pimeää, eikä näillä ole täällä tapana edes yöllä käyttää ajovaloja. Lyhdyt pimeinä painelivat ainakin Egyptissä. Tai sinähän sen tiedät, kun olet afrikkalainen", Turpeinen murjaisi.

                 "Minulla ei ole hajuakaan täkäläisestä ajokulttuurista. Ikinä edes käynyt täällä", Jusufi ähkyi, kun seurasi edessään matelevaa rekkaa, jota tullimies viittoili pysähtymään asfalttikentän laitaan. Koppalakki kehotti Jusufia ajamaan virolaisen, viinipunaisen Volvon taakse, jonka kuski ojensi rahtikirjat virkailijalle. Toinen koppalakkimies kävi tarkastamassa perävaunun ovisinettejä. Toimitus ei kauan kestänyt ja tullimies siirtyikin Jusufin luokse. Hän luovutti passit ja rahdin TIR-carnet ikkunasta tullimiehelle. Hannu seuraili peilistä, kuinka toinen sinipaitainen kävi tarkistamassa heidän rahtitilojen sinetit. Kohta tullimies ojensikin paperit takaisin Jusufille ja kehotti häntä jatkamaan matkaa. Rekka nytkähti liikkeelle ja seurasi virolaisten Volvoa ohi katoksen, jonka suojissa kävi kova kuhina, kun joidenkin sinne ohjattujen kuormia purettiin, näköjään aivan alkutekijöihinsä. Katoksen toisesta päästä työntyi esiin tarkastettuja autoja ja ne muodostivat pienoisen ruuhkan satama-aluetta rajaavan valkoisen muurin portille. Joku tullimies ilmestyi jälleen kyselemään papereita Jusufilta, mutta hän selitti sujuvalla arabialla, että juurihan heidät tarkastettiin. Koppalakki suorastaan ilahtui somalin kielitaidosta ja huitoi Scaniaa jatkamaan matkaansa, ohi tähän toiseen tarkastukseen juuttuneiden virolaisten.

                 "Siihenkö tyssäsi noiden matka? Varmana eivät osaa arabiaa", Turpeinen hihkaisi, kun Scania poistui sataman portista ja virolaisten Volvo jäi syynättäväksi muurin toiselle puolelle.

                 Kaukokiito Turpeinen ahtautui varastojen välistä rantabulevardille, jonka toisella laidalla kasvoi palmuja. Niiden takana kohosi sinistä, pilvetöntä taivasta vasten vaaleita tornitaloja sekä korkea, kulmikas minareetti. Tuttu miesääni selosti navigaattorista selvällä suomenkielellä, että kohtapuoliin käännyttäisiin Autoroute A 1:lle.

                 "Minäpä näytän sinulle jotain", Turpeinen kuiskasi, vaikkei ketään muita ollut lähettyvillä.

                 Jusufi kaarsi ajoliuskaa ylös Autoroute A 1:n moottoritielle, jolla ei näkynyt juuri lainkaan liikennettä. Ohjaamon ikkunat oli veivattu kiinni ja Scanian ilmastointi puhalteli miesten kasvoille viileää ilmaa.

                 "Niillä on puolen päivän aikaan siesta, kun ulkona on niin helvetin kuuma", Hannu selosti ja vilkuili peileistä, ettei kukaan ollut näkemässä, kun hän irrotti kojelaudan tuhkakupin. Kumpikaan ei polttanut, joten Jusufi oli ihmeissään, mutta keskitti katseensa auringon hehkussa kiiltelevään moottoritiehen.

                 Turpeinen kiskoi tuhkakupin ulos konsolista ja työnsi sormensa tyhjäksi jääneeseen koloon. Hän kopeloi hetken aikaa, kunnes löysi sieltä pari nippua paksuja Secured-vaijerisinettejä. Toisen nipun vaijerit olivat sinisiä, toisen punaisia.

                 "Meidän kuorma on nyt sinetöity näillä punaisilla sineteillä ja paluumatkalle, kun tuodaan niitä lampaanvuotia, sineteiksi laitetaan siniset. Sinun on nyt tiedettävä tämä. Toistaiseksi kuorma on saanut olla rauhassa, mutta jos joku älypää ehtii rikkoa sinetin, ja vaikkei saisi sieltä mitään mukaankaan, niin meidän matka tyssää perillä. Tullimiehet epäilevät, että me ollaan annettu matkan varrella jotain pois kuormasta."

                 "Tarkoittaa - mitä?" Jusufi ihmetteli.

                 "Afrikassa me joudutaan kuukausiksi linnaan, epäiltynä salakuljetuksesta, ennen kuin joku lunastaa meidät vapaaksi. Eli jos plommit on jostain syystä rikottu, laitetaan itse uusi tilalle. Sinetin väri on näet merkitty niihin TIR-carnet papereihin. On niissä numerotkin, mutta ei niitä kukaan koskaan lue, kun siihen tarvittais suurennuslasia. Kunhan väri täsmää ja sinetit ovat ehjiä. Menomatkalla siis punainen ja paluumatkalla sininen. Niitä on täällä jemmassa", Turpeinen selitti, kun näytti vaijerisinettejä vielä Jusufille, ennen kuin asetti ne takaisin koloon, tuhkakupin taakse.

                 "Katsos, vaikka meiltä pöllittäisiin koko lasti, me ei jäädä näiden murjaanien armoille. Siinä käy takuuvarmasti huonosti. Nuo ovat meidän henkivakuutus, jos joku yrittää nyysiä - tai vaikka nyysisikin - meidän lastin, niin itse päästään himaan kuitenkin."

                 Jusufi nyökytteli aivan kuin jotain uutta oivaltaen.

Joukkomurha Pasilassa! Eurooppa shokissa! Kansakunta hätätilassa! Suomalaiset toistensa kurkussa! Pakolaiset sotajalalla! Sisällissota uhkaa! Helsinki poliisien piirittämä! MASSAMURHAAJA VAPAANA!

                 Tabloidilehtien otsikot kirkuivat, nettilehdet päivittyivät minuuteittain ja kaikki televisio-, internet- sekä radiokanavat olivat keskeyttäneet vakio-ohjelmansa. Toimittajat kuvausryhmineen tungeksivat Pasilan poliisitalojen ympäristössä, josta lähetettiin livenä kuva- ja äänivirtaa maailman joka kolkkaan. Itse turmarakennukseen median edustajia ei päästetty. Kotimaiset ja ulkomaiset journalistit selostivat pakolaisten joukkomurhaa, kuvaten älypuhelimillaan ja digikameroillaan verestä lainehtivaa Poliisitalo 2:n sisäänkäyntiä sekä jalkakäytävää ja ajotietä, pelastustyöhön keskittyneiden ensihoitajien ja palomiesten joukossa säntäillen. Nämä paikkailivat Pasilanraitiolle tuupertuneita mustaihoisia uhreja sekä veivät haavoittuneita kaikilla mahdollisilla ajoneuvoilla läheisiin sairaaloihin. Kadulla lojuvien kuolleiden päälle leviteltiin hopeavärisiä suojakankaita, myöhempää ruumishuoneelle kuljetusta varten. Jotkut toimittajista yökkäilivät ja saivat verenlemusta sekä tyrmistyttävistä näkymistä pahoinvointikohtauksia. He pitelivät kaksin käsin vatsojaan ja ryntäsivät antamaan ylen poliisitalon seinustalle tai kadunvarren pusikoihin. Paikalla oli myös Kansanradion tv-toimittaja Jaana Kukkonen, poikkeuksellisesti farkuissa ja paitapuserossa, sillä hänet oli temmattu tänne kadulle suoraan työpöytänsä äärestä läheisen Julman Ölkyn toimistotiloista. Maskeeraaja/apulaisohjaaja Peppi, joka seurasi aina Kukkosta, kuin hai laivaa, kiirehti punaisessa minimekossaan ja kuulokkeet korvillaan puuteroimaan Jaanan kasvoja, kunnes antoi luvan lähetyksen aloittamiseen.

                 "Ole hyvä!" Peppi kiljahti Jaanalle ja vetäytyi pois kuvasta.

Ravintola Sikalan päätypöydässä, lääväfreskon juurella, istuskeli tuttu äijäporukka aamukaljoillaan älykännyköitään selaillen. He silmäilivät järkyttävää uutisvirtaa silmät yhä rähmäisinä, paitsi Keke, joka ei tärinöiltään siihen kyennyt vaan kurkisteli Ramin olan yli tämän puhelimennäyttöä. Salin taulutelevision ruudun täytti edelleen hetkinen-kyltti, jonka taustaäänenä soi jonkinlaista surumusiikkia.

Ruskeasuolla Sakari Korppi ja Laura Castren olivat kertoneet havaintonsa moottoripyörämiehistä poliisille ja poistuneet hevostalleilta. Laura oli lähtenyt omalla autolla kotiinsa, aika lailla järkyttyneenä, ja Korppi suunnistanut Mokallaan Ullanlinnaan, kohti ravintola Sikalaa. Hän parkkeerasi lumivalkoisen Mokkansa Tehtaankadulle, vanhojen arvorakennusten kanjoniin, lukitsi autonsa ja lähti kohti Kapteeninkadulla sijaitsevaa ravintola Sikalaa, kun kuuli nimeänsä huudettavan. Iltapäivälehti Nootin toimittaja Olli Jaatinen juoksi hänet kadulla kiinni ja Korppi päätteli hengästyneen miehen olemuksesta, että tämä oli vauhkona Pasilassa tapahtuneesta verityöstä.

                 "Londaa parikymppiä", oli kuitenkin krapulaisen Jaatisen ensimmäinen repliikki. Korpin suupielet vetäytyivät ja otsanahka rypistyi, kun hän kaivoi nahkarotsinsa povesta lompakon, josta nappasi miehelle kaksikymppisen.

                 "Olin nimittäin Salmisaaren käräjäoikeudessa seuraamassa oikeudenkäyntiä, jossa nigerialainen taparikollinen tuomittiin lukuisista asuntomurroista seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Jätkä nosti helvetinmoisen äläkän päätöksen kuultuaan ja möykkäsi tuomarille, että tuomio olisi pitänyt langettaa ehdottomana, koska hän tuomiolauselman mukaan aiheutti kantajille satojentuhansien vahingonkin. Mutta tuomari pysyi päätöksessään, jolloin nigerialainen rupesi raivoamaan, että mitä hänen pitäisi tehdä, jotta saisi ehdottoman tuomion? Oikeus ei halunnut antaa moista neuvoa, joten neekeri rupesi parkumaan, että kuinka hän sitten pärjää täällä talven yli pakkasessa? Mitäs siihen sanot?" Jaatinen kysyi huvittuneena, kun näytti tietä Korpille, että tämä astuisi sisään Sikalan oviaukosta.

                 "Etkö sinä tiedä, mitä Pasilan Poliisitalolla on tapahtunut?" Korppi sanoi sivuuttaen Ollin tarinan, kun miehet suunnistivat salin poikki kohti äijäporukkaa, jonka katseet olivat nauliintuneet taulutelevisioon.

                 "Minä kävelin koko matkan Salmisaaresta tänne, sitä älytöntä oikeusjuttua funtsaillen, enkä edes avannut kännykkääni. Mitä sitten on tapahtunut?" Jaatinen kysäisi, kun vilkaisi pöytäseurueen krapulaisten äijien järkyttyneitä ilmeitä, heidän tuijotellessa mykistyneinä televisiota. Sakari ja Olli vetäisivät itselleen naapuripöydästä tuolit ja istahtivat ukkojen seuraan, hekin katseensa telkkariin suunnaten.

                 Kuvaruudussa näkyi toimittaja Jaana Kukkonen Pasilanraition hävityksen kauhistuksen keskellä, hälytysajoneuvojen ja sinne tänne säntäilevien toimittajien sekä pelastusmiesten ympäröimänä ja juonsi juttuaan. Nainen oli saanut haastateltavakseen poliisijohtaja Ylösen, jolla oli kädessään läpinäkyvään muoviin kääritty konetuliase sekä lippaita.

                 "Kalashnikov rynnäkkökivääri ja kymmenen tyhjää lipasta. Tämän arsenaalin joukkomurhaaja hylkäsi tekopaikalle. Ei siis mikään ihme, että jälki on niin hirvittävää. Mutta ampujan on täytynyt olla jonkin sortin ammattisotilas. Tuollaisesta tehtävästä ei kuka tahansa selviä", Ylönen puuskutti naama punaisena, pää etukenossa ja leuka valkeiden paidankaulusten väliin painautuneena, kravatti löysällä, harmaassa puvussaan.

                 "Ammattisotilas? Niitähän meiltä löytyy omasta takaa, vaikka kuinka. Suomessahan on yleinen asevelvollisuus", Kukkonen kiekaisi pahanilkisen lähestymistavan keksittyään ja jatkoi syyttävään sävyyn: "Ampujaa on varmaankin syytä etsiä asevoimien piiristä. Tiedetään että aitosuomalaisissa on paljon reserviläisiä ja ja..."

                 "Tuo nyt on aika provokatiivinen lähestymistapa tähän murhenäytelmään", Ylönen rykäisi ja jatkoi: "Ampujan käyttämä, varastettu moottoripyörä löydettiin Ruskeasuolta. Henkilöauto, jolla he jatkoivat pakoaan, tavattiin Kuusitieltä, josta tekijät olivat jatkaneet pakomatkaansa. Autosta, joka myös oli tänä aamuna varastettu, löytyi heidän moottoripyöräkypärät sekä suojahaalarit", Ylönen kertoili asepussi kädessään.

                 "Niistä varmaankin saadaan tekijöiden DNA?" Kukkonen hehkutti.

                 "Eipä siitä paljon apua ole, jos heillä ei ole entistä rikostaustaa. Mutta poliisivoimat ovat sulkeneet kaikki Helsingistä pois johtavat pakotiet sekä Vantaan lentokentän", Ylönen lausahti nyt jo hiukan typertyneenä.

                 Toimittaja Kukkonen siirtyi Ylösen vierestä ja kamera seurasi naista, kun hän kiirehti poliisitalon portailla istuvan arabin luokse.

                 "Where are you from?" Jaana kysyi, kun työnsi mikrofonin miehen suulle. "From Syyria", tämä ähkäisi varsin kuuluvasti. Ilmeisesti hän ei ollut haavoittunut, vaan ainoastaan pahasti järkyttynyt. Jaana poistui syyrialaisen vierestä ja nyt naisen taustakuvaksi jäi pelkkä poliisitalon harmaa seinusta. Muita ampumisen uhreja ei koko lähetyksessä näytetty.

                 "Täällä Pasilan Poliisitalolla on siis tämän hetken tietojen mukaan ammuttu joukkomurhassa lähes sata syyrialaista turvapaikanhakijaa ja heitä on saman verran haavoittuneita. Lienee turha edes sanoa, kuinka järkyttyneitä me kaikki olemme tästä tapauksesta. Täällä Jaana Kukkonen Helsingin Länsi-Pasilasta. Palaamme asiaan heti, kun meillä on jotain uutta kerrottavaa." Kuva himmeni ja televisioruutuun ilmestyi näkymä Helsingin kattojen yli Kallion kirkon suuntaan. Kaupunkimaisemaa kuvattiin Kansanradion linkkitornin kameralla ja taustaäänenä soi surumielinen urkumusiikki.

                 Sikalassa äijät istuivat mykistyneinä, eikä Korpillakaan ollut enää nälkä. Hän tilasi pullon kivennäisvettä, samalla kun Jaatinen hoputti naistarjoilijaa tuomaan itselleen keskarin. Miehet olivat järkyttyneitä, eikä kukaan halunnut avata keskustelua.

JATKUU PE 22.12.