BATIIKKINOIDAT

Viimeisten tilastojen mukaan Ruotsin muslimitaustaiset elintasohengailijat tekevät 95% maan kaikista rikoksista. Suomessahan ei tällaisia tilastoja edes julkisteta.

       Mutta Ruotsissa ollaan jo niin pitkällä, että maasta löytyy aivan oma ihmisryhmä, joka tukee ja auttaa Ruotsiin ihan yksin saapuneita ”lapsukaisia”. Tätä joidenkin ruotsalaistenkin mielestä surkuhupaisaa väkeä kutsutaan nimellä ”batikhäxorna”, eli batiikkinoidat. Valtaosa heistä on keski-ikäisiä tai hiukan vanhempia naisia, jotka eivät ole pärjänneet ruotsalaisilla parketeilla, ja useimmat heistä ovat vieläpä korkeasti koulutettuja. Eli he siis ottavat nämä Ruotsiin yksintulleet pakolaislapset ”sylihaliin”. Enemmistö heistä on niitä ”kunnon tyttöjä”, jotka mm. käyvät ompeluseuroissa virkkaamassa patalappuja.

          He kuuluvat sellaisiin ryhmiin kuin ”lähettäkää minut hänen sijaan”, tai ”me emme päästä heitä”, joissa kyynelehditään musumatujen kovaa kohtaloa. Nämä naiset tukevat toisiaan voima haleilla sekä näyttävät matuille käsisydämiä, eivätkä huomaa, kuinka halveksittuja ja inhottuja he itse ovat valtaväestön keskuudessa. Eivätpä tietenkään, koska tuntevat uhrautuvansa ja tietävät saavansa kanssasisariensa hyväksynnän. He taistelevat yhdessä pahaa maailmaa vastaan, sillä tulijathan ovat pieniä lapsia, joita ollaan ajamassa varmaan kuolemaan.

         Tämä kaikki vouhotus alkoi siitä, kun valtamedia ryhtyi propagoimaan ”yksintulleista pakolaislapsista”. Aluksi vaikutti siltä, että ”apuun” riensi vain Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijät, virkkaamaan patalappuja torimyyntiin sekä keräämään pehmoleluja ja nallekarhuja näille yksin tulleille lapsukaisille, jotka olivat sotaa ja vainoa paossa. Ajan myötä kuitenkin valkeni, että nämä pienet lapset olivat itseasiassa hyvin määrätietoisia ja vaativia nuorukaisia, joita alkoi ilmestyä älykännyköineen yhä enenevässä määrin myös rautatieasemille ja lentokentillä, stailattuine hiuksineen sekä muodikkaasti pukeutuneina. Mutta aika pian tämän pettävän kuoren alta paljastui tulijoiden todellinen luonne. Esimerkiksi kaikki Uppsalaan yksintulleet kolmekymmentä afgaanipakolaislasta paljastuivat vakavasti heroiiniriippuvaisiksi. Lisäksi kuutisenkymmentä yksintullutta afgaanipakolaista on näytteenottotilaisuuksissa kertonut olevansa heroiinin väärinkäyttäjiä. Ja nämä tiedot perustuvat Uppsalan poliisin raportteihin. Ja rahoittaakseen huumekäyttönsä, he syyllistyvät ryöstöihin, paljastaa Uppsalan poliisin komisario Daniel Larsson. Hän muistuttaa lisäksi, ettei henkilöryöstöihin syyllisty pelkästään afgaanit, vaan myös marokkolaiset ”katulapset” ovat hyvin edustettuina.

Näissä yhteyksissä kaikille onkin jo selvinnyt, ettei kyse ole lainkaan lapsista vaan aikuisista miehistä. Tämän ovat tietenkin tienneet alusta asti nämä avosylin lapsukaisten avuksi rientäneet ”batiikkinoidat”. Afgaaninuorukaisten asenteista on myös paljastunut, kuinka syvästi he halveksivat ”avuliaita” ruotsalaisia eli toimivat aivan kuten valloittajat toimivat. He hyödyntävät tappiin saakka ruotsalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, valehtelevat ikänsä ja etnisyytensä, sekä teeskentelevät nöyryyttä, vaikka kokevatkin olevansa islamilaisen vallankumouksen keihäänkärkiä. Äkkiä kävikin ilmi, että näissä tulijoissa oli jotain hyvin pahasti pielessä, sillä nämä elintasosurfailijat alkoivat tehdä enenemässä määrin seksuaalirikoksia, koska näkevät kaikki ruotsalaiset naiset saaliinaan ja eurooppalaiset vihollisinaan.

He eivät hyväksy meidän lakejamme ja katsovat, että myös meidän rahat sekä asunnot kuuluvat heille. Ja että joka tapauksessa järjestelmämme romahtaa ja sharialaki astuu voimaan, jolloin omaisuutemme siirtyy heille, ja meistä tulee heidän orjiaan. Ruotsissa saamiaan rangaistuksia hei eivät pidä minään ja vankiloita lähinnä täydenpalvelun hotelleina. Ei siis mikään ihme, että sikäläiset muslimitaustaiset elintasohengailijat tekevät peräti 95% Ruotsin kaikista rikoksista. Ja kuin kermana kakun päälle Ruotsin ”batiikkinoidat” jatkavat virtuaalisten voima halien lähettelyä näille kaltoin kohdelluille ja parkuvat yhdessä suureen ääneen, kun palautuspäätöksiä toteutetaan, että ”nämä lapset lähetetään varmaan kuolemaan”.

-TL