KUNTAVAALIHUIJAUS

Ihan turha ihmetellä miksi pakolaisinvaasiota kannattavat puolueet, kuten esimerkiksi Vihreät, saivat kuntavaaleissa äänivyöryn. 

Lakejamme on nimittäin poliitikkojen toimesta viime vuosina viilailtu siten, että kuka tahansa, jonka kotikunta kyseinen kunta on ollut 51 päivää ennen vaalipäivää, on äänioikeutettu kuntavaaleissa. Siis kaikki maahamme tunkeutuneet sosiaalisiirtolaiset, joilla ei edes ole Suomen kansalaisuutta, olivat vaalikelpoisia ja antoivat tietenkin äänensä mm. vihreille, joiden eräs ykkösprojekteista on laittomien maahantunkeutujien etujen ajaminen ja ylettömän maahanmuuton lisääminen. Minusta olikin mielenkiintoista käydä ennen vaaleja vilkaisemassa, kuinka eräässä matulähiössä pörräsi harva se päivä punavihreitä ehdokkaita ovikelloja soittelemassa ja jakamassa esitteitään.

Erään toisen puolueen ehdokas vei puolestaan bussilla 60 maahantunkeutujaa ennakkoäänestämään ja äänestämisen jälkeen jopa vaalikahveille. Kerrotaan että tuosta asiasta on käynnistetty rikostutkinta, mutta tuskinpa siitä mitään juttua nousee, sillä nämä agitaattorit ovat kertoneet halunneensa vain kannustaa musumatuja äänestämään, koska heillä on siihen kerran oikeus. No mitä luulette, ketä nämä suomen kieltä taitamattomat maahantunkeutujat osaavat äänestää, jollei heille ymmärrettävästi selitetä, mitä eri puolueet ja heidän ehdokkaansa edustavat, eli ajavatko he sosiaalisiirtolaisten asioita? Kieltämme osaamattomille on myös neuvottava minkä numeron he piirustavat äänestyslipukkeeseen.

Ja kun kuntavaaleissa päästään valtuustoon peräti vähäisillä äänimäärillä, riippuen kunnan asukasluvuista, niin voitte vaan itse arvata, kenen asioita tällaisissa valtuustoissa jatkossa ajetaan. Tämän saattoi kyllä jo nähdä ehdokasasettelusta, eli ei vaadi ylivoimaisia ponnisteluja arvata ketä nämä Suomessa yli 51 päivää loisineet musumatut ovat äänestäneet. Ja Suomen islamisaatiota ajava Yleisradiokin pani tietenkin ennen kuntavaaleja parastaan, kun se valitteli korostetusti, kuinka laimeaa maahanmuuttajien ennakkoäänestys on ollut. Näin patisteltiin puolueaktivisteja kaitsemaan suojattejaan ääniuurnille viimeistään vaalipäivänä. Mutta tällainen on Suomen kansan kannalta tuhoisaa ja edesvastuutonta.

Ajatelkaapa vaan mitä tapahtuisi, jos vaikkapa Venäjältä muuttaisi yhtäkkiä miljoonia pakolaisia Suomen kuntiin ja heillä olisi hetken kuluttua oikeus asettua ehdokkaiksi sekä äänestää, vaikka olisivat edelleen toisen valtion kansalaisia? Tämä ei naurata yhtään, sillä useissa kunnissa pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat muuttaneet väestöllisiä voimasuhteita, vaikka eivät ole saaneet vielä edes Suomen kansalaisuutta, mutta voivat silti äänestää valtuustoihin heidän etujaan ajavia henkilöitä. Näin ei onneksi ole laita vielä eduskuntavaaleissa, ja siksi tämä käytäntö pitäisi korjata pikaisella lainmuutoksella, eli asettaa Suomen kansalaisuus vaalikelpoisuuden ja äänioikeuden ehdoksi myös kuntavaaleissa.

-TL