LÄPIMÄTÄ KIRKKOMME

Se että ihmiset eroavat nykyään joukoittain kirkosta on vain merkki siitä, että kirkkomme on mätä, vaikka kristinusko itsessään, jota kirkkomme pitäisi edustaa, on kaikin puolin hyvä. 

Juuri sen ansiosta suomalaiset ovat aina olleet ahkeria, rehellisiä ja kaikella tapaa luotettavia. Juuri luterilaisen kulttuurimme vuoksi suomalaiset saattoivat ennen pitää ovensa lukitsematta, vaikka eivät olleet edes kotona, ja juuri siksi suomalaiset ovat niin hyväntahtoisia, että heitä voidaan käyttää hyväksi.

Mutta nyt kun kristillistä moraaliamme on tahallisesti rapautettu vuosikymmeniä, jopa koululaitoksen avustuksella, niin jälki onkin sen näköistä. Kun moraali rapistuu yhdessä kohdassa, niin se rapistuu kaikessa. Saamme usein tietoa mediasta, kuinka virkamiehemme ovat kavaltaneet veronmaksajien rahoja valtavia summia, ja kuinka papit ja piispat juopottelevat kirkollisverovaroilla.

Olemme myös saaneet tottua siihen, että poliitikkojemme valehtelu kansalle on aivan tavallista, ja ettei siinä ole moitteen sijaa. Meidän luterilainen uskontomme ja kulttuurimme yritetään lopettaa. Lapsemme eivät saa laulaa suvivirttä kouluissa ja kirkoista pitää poistaa ristit. Eli se, mitä oma kirkkomme tekee, on täysin uskomatonta. Se mm. tukee homoutta ja lesboutta, jotka yksiselitteisesti ovat Raamatun mukaan kuolemansyntejä. Ja esimerkiksi Jeesuksen muuttaminen naiseksi Helsingissä pidetyssä pääsiäisen ristisaatossa on rienausta ja koko raamatun historian vastaista sekä pilkkaa Uutta Testamenttia.

Siksi herääkin kysymys, pitäisikö jumalanpilkka ottaa uudelleen lakiin tuomittavaksi teoksi, koska jopa kirkkomme jäsenet, joille maksetaan palkkaa meidän kirkollisveroistamme, ovat suuna ja päänä pilkkaamassa Raamattua ja uskoamme, eli kuinka tällainen toiminta voi olla hyväksyttävää?