OLEMMEKO ME SUOMALAISET ORJAKANSAA

Tässä kun olen viime vuosina seurannut meidän suomalaisten sekä maamme johtoportaan aivoituksia, siis todellakin aivan ylintä johtoa myöten, heidän arvomaailmaansa ja etiikkaa, eli hyvän ja tavoiteltavan elämän ohjenuoria, sekä tuollaisen yhteiskunnan liikennesääntöjä, niin mieleeni nousee armotta sanonta, että kun antaa pirulle pikkusormen se vie koko käden. 

Tämä koskee niin yhteiskuntaamme koossa pitävää moraalikoodistoa sekä väestömme yleissivistystä ja sitä yhteishenkeä, jolla kaikki kansakunnat kautta ihmiskunnan historian ovat selvinneet niitä kohdanneista vastoinkäymisistä. Ja me suomalaiset olemme todistettavasti asuttaneet tätä Suomenniemeä kymmeniä tuhansia vuosia ja selvinneet näistä ankarista luonnonolosuhteista, sekä sodista ja kulkutaudeista, yhteen hiileen puhaltamalla, miehet ja naiset toisiinsa luottaen. Viimeisten kymmenien vuosien aikana on kuitenkin tapahtunut jotain varsin eriskummallista, kun ottaa huomioon, kuinka tätä yhtenäistä kansaa eivät aikaisemmin mitkään sodat tai kulkutaudit, eikä edes sisällissota olleet suistaneet raiteiltaan. Mutta 2000-luvun vaihteessa meidät suomalaiset aivopestiin yhtäkkiä moraalin rappeuttamiseksi. Juuri silloin alkoi evankelisluterilaisten piispojemme voimakas propaganda homoliittojen edistämiseksi. Siitä herääkin kysymys miksi? No koska maahamme piti päästää valtaeliitin suosiollisella avustuksella maailmaa hallitsevien globalistien vaatimuksesta parissa vuodessa värillisiä riidan kylväjiä, eli kulttuurillemme täysin vierasta väestöä, kymmenin tuhansin, juurikin siihen saumaan, kun kansalaisten moraali oli ajettu alas ja täysin rappiolle.

Eikö olekin erikoista, että noihin aikoihin, juuri ennen maahamme vyöryneitä lähi-itäläisiä ja afrikkalaisia, täällä käytiin lähes raivopäisesti vihervasemmistolaista moraalikampanjaa, jolloin väki ryntäsi pilvin pimein ulos kaapeista ja komeroista, kertomaan meille kaikille, kuinka heitä on syrjitty seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi? Aivan yllättäen kaikissa Yleisradion tv-ohjelmissa, säätieteilijöistä viihdeohjelmien vetäjiin saakka, lähes kaikki olivat homoseksuaaleja ja tietenkin maamme silloinen setalainen naispresidenttikin maanitteli muitakin tulemaan heti ulos kaapista. Hänen suurin saavutuksensa presidentinvirassaan olikin ottaa kiinni homojen Pridekulkueessa häiriköineet heterot. Ja siitä vasta varsinaiset bakkanaalit alkoivatkin, kun yks kaks kaikissa, niin koti- kuin ulkomaalaisissakin televisiosarjoissa, ja valtavirtaelokuvissakin kiintiöhomot ja lesbot nuoleskelivat toisiaan, niin että heikkopäisempää hirvitti. Kaiken lisäksi näiden viihdeohjelmien heterotkin alkoivat harrastaa aivan pervoja ja raivopäisiä panosessioita, milloin tiskipöydillä, hisseissä, tai täriseviä lavasteita vasten. Ja mitä tästä seurasi? Ei muuta kuin että vauhti vaan kiihtyi ja nykyjäänhän nussitaankin jo Supermarketin oviväliköissä, sekä pakastehyllyjen väleissä ja rullaportaissa.

Nyt on sitten saatu Suomen talous EU:n myötä kuralle ja maa täyteen moniavioisia islamisteja, jotka sikiävät säkkeihin vuorattujen vaimojensa kanssa tänne alta aikayksikön kymmeniä miljoonia kehitysmaalaisia niin että hyvä jos valkoihoinen enää sekaan mahtuu. Typpiesimerkki onkin Itä-Helsingin liikekeskus Itis, jonne kantasuomalaisella tuskin on enää edes mitään asiaa. Ja auta armias, jos et hyväksy globalisti poliitikkojemme arvomaailmaa ja nykymenoa, eli tätä Suomen monikulttuurisuuden ihanuutta, tai homo- ja lesboparien adoptio-oikeutta ja heidän kirkkohäitä sekä noiden vierasperäisten murjaanien pedofiliaa, zoofiliaa tai eläinrääkkäystä, saatikka sitä, että tekemättä päivääkään työtä, he saavat ilmaiset asunnot, 4.4 kertaisien sosiaalituen ja täyden ylöspidon, niin sinut leimataan rasistiksi ja fasistiksi. Tai mitä voit sanoa pellavapäiselle lapsenlapsellesi, joka ihmettelee sinulle silmät kyynelissä, kuinka naapurin suurperheen somali varasti hänen kännykkänsä ja väitti, että lapsenlapsestani tulee vielä joku päivä tuon somaliylimystön orja? Minä kyllä tiedän mitä minä sanoin, mutta sen jätän kertomatta. No, sen kyllä kerron, että kännykkänsä lapsi sai takaisin, eivätkä nuo somalitkaan asu enää Suomessa, sillä he muuttivat aika pikaisesti tuon episodin jälkeen koko perhe takaisin Mogadishuun, siis sinne Somaliaan, eikä Vuosaareen.

Mutta lopuksi ja kaiken huipuksi on vielä todettava, että kaikkein pöyristyttävintä tässä moraalittomuudessa on kyllä se, että Helsingin rapajuoppo lesbopiispa käy homogaalassa jakamassa 15.vuotiaalle pojalle pokaalin sekä kunniakirjan palkintona nuorukaiselle myönnetystä vuoden homotittelistä. Sopisikohan tähän sanoa, että Suomen kansa makaa nyt niin kuin petaa?

-TL