RAJAT AUKI LOBBAAMALLA

Open Societyn, eli Avoin Yhteiskunta -säätiön omistajan, miljardööri George Soroksen USA:n kongressiin kohdistamat lobbauskustannukset ovat nousseet pilviin. 

Washingtonissa päämajaansa pitävä Soroksen Open Society Center neuvoo kohdehenkilöitään lainopillisissa asioissa ja sen sanotaan lobanneen poliitikkoja vuodesta 2013 vuoteen 2016, siis kolmisen vuotta, ainakin 35 miljoonalla dollarilla.

Sitä ennen vuosien 2002 ja 2012 välillä, kymmenen vuoden aikana, Soroksen Washingtonin toimipiste käytti 19 miljoonaa dollaria erilaisiin operaatioihin valtion virastojen sekä kongressin jäsenten kanssa, eli noin 2 miljoona vuodessa. Sitten yhtäkkiä vuonna 2013 summa nousi yhdessä vuodessa 11 miljoonaan. Tämän kerrotaan johtuneen siitä, että kaikkinaiset maahanmuuttoon liittyvät operaatiot kasvoivat räjähdysmäisesti.

Vuonna 2014 nuo lobbauskustannukset nousivat jo 12,4 miljoonaan, eli viimeisten kolmen vuoden aikana Soroksen Open Society käytti Washingtonissa huomattavasti enemmän lobbaukseen, kuin vuosien 2002 ja 2012 välillä. Soroksen edustaja kertoo tämän johtuvan siitä, että maahanmuuttoon liittyvien asioiden määrä kongressissa on kasvanut, ja että sellaiset hankkeet nielevät varoja. ”Kongressissa on käyty keskusteluja maahanmuuttolainsäädännön uudistamisesta sekä ihmisoikeuksista, ja nuo asiat vaativat meiltä erityistä aktiivisuutta”, Soroksen edustaja sanoo.

Raportit paljastavat sekä edustajainhuoneen että senaatin jäsenten turvautuvan huomattavan paljon ulkopuolisten lobbareiden tukeen, ajaessaan läpi hankkeitaan. Ja varsinkin kaikkien liberaalien hankkeiden läpiviemiseen Soroksen säätiö on antanut viime vuosina runsaskätisesti avustuksiaan.

Open Society on suunnannut huomattavasti varoja maahanmuuttoa edistäviin sekä rotusyrjintää vastustaviin hankkeisiin. Se tukee miljoonilla myös liberaaleja mediayhtiöitä ja asianajotoimistoja, jotka edistävät Open Borders eli avointen rajojen yhteiskuntamuutosta.

Hakkeroimalla saaduista tiedoista käy ilmi, että Soroksen säätiö on lobannut Obaman hallitusta ottamaan vuosittain vastaan yli satatuhatta pakolaista, ja että Soros on yrittänyt vaikuttaa Korkeimman oikeuden jäseniin, jotta nämä helpottaisivat laittomien pakolaisten asemaa maassa.

EU parlamenttia lähellä olevista piireistä on kerrottu, että samanlainen käytäntö on menossa täälläkin. Open Societyn edustajat ajavat Euroopassa sitkeästi läpi avointen ovien politiikkaa. Tätä taustaa vastaan ei olekaan mikään ihme, että esimerkiksi Euroopan rajavartiolaitoksen, eli Frontexin, alukset käyvät lähes päivittäin hakemassa Afrikasta, Libyan rannikolta, yhä vaan lisää afrikkalaisia Eurooppaan. Asioista perillä olevat tahot ovat kertoneet, että Afrikassa suunnistaa parhaillaan 15 miljoonaa ”pakolaista” kohti Eurooppaa.

Siksi ei voikaan välttyä ajatukselta, että kuuluuko Frontex noiden lobattujen joukkoon, sillä miten muuten rajavartiolaitos voisi antaa rajojen vuotaa kuin seula? Sehän auttaa maahantunkeutujat pääsemään tavoitteeseensa, vaikka Frontexin kuuluisi palauttaa ”merihätään” joutuneet afrikkalaiset lähimpään turvasatamaan, eli takaisin Libyaan.

Eikä lopuksi voi välttyä ajatukselta, että kuinkahan paljon maamme poliitikkoja ”lobataan” siitä, että he vaativat Suomea ottamaan yhä vaan lisää pakolaisia, jopa kymmeniä tuhansia vuodessa, vaikka kansalaisten enemmistö ei sitä halua.

-TL