MARINE LE PEN

Ranskan suuri vallankumous käynnistyi vuonna 1789, kun kansalaiset olivat saaneet tarpeekseen tuon ajan rajattomasta yksivallasta ja feodaaliyhteiskunnasta. Ranskan vallankumousta pidetään eräänä Euroopan merkittävimmistä tapahtumista ja siitä katsotaankin ns. uuden ajan alkaneen.

Ja nyt me eurooppalaiset elämme jälleen samanlaisen rotkon reunalla, johon ahne valtaeliittimme on meitä syöksemässä. Ranskassa oltiin 1700-luvun lopussa ajauduttu tilanteeseen, jossa kansa oli läpeensä kyllästynyt sitä riistävään harvainvaltaan. Ranskan vallankumouksesta johdetaankin alkaneiksi kaikki modernin yhteiskunnan keskeisimmät arvot, kuten ajatus ihmisten tasa-arvosta sekä yksilöiden ajatuksen-. mielipiteen- ja uskonnonvapaudesta. Ranskan vallankumouksen aatteellinen sisältö tiivistetäänkin iskulauseeseen: ”Vapaus, veljeys ja tasa-arvo”.

Aivan kuten silloin, niin nytkin, kansalaisten välinen eriarvoisuus on kasvanut jättimäisiin mittoihin, jossa hallintoa lähellä olevat piirit elävät ruhtinaallisessa yltäkylläisyydessä, kun taas kansan enemmistö kokee itsensä lähinnä loputtoman riiston kohteeksi. Ei siis mikään ihme, että vuosia kestänyt sortovalta päättyi Ranskan vallankumouksen terrorin ajaksi kutsuttuun diktatoriseen vaiheeseen. Tuolloin vallankumouksen vastustajia vainottiin ankarasti ja tuhansia ihmisiä teloitettiin giljotiinilla. Mm. Ranskan silloisen kuninkaan Ludvig XVI puoliso, itävaltalaissyntyinen Marie Antoinette, teloitettiin lokakuussa 1793 giljotiinilla.

Aivan kuten silloin, käydään nytkin Euroopassa äärimmilleen kärjistynyttä kamppailua vallasta kahden ääriryhmän välillä, eli ns. globalistien sekä tavallisen kansan välillä.

Ja aivan kuten silloin kansa kokee tulleensa oman eliittiinsä pettämäksi. Siksi Ranskassa huhtikuussa 2017 järjestettävät presidentinvaalit voidaan jo nyt nimetä ratkaisevaksi virstanpylvääksi ja vedenjakajaksi koko tulevan Euroopan historiassa.

Maanosamme on nimittäin kuin varkain ajautunut liittovaltioksi, jota kutsutaan Euroopan unioniksi. Mutta tuossa EU:ssa kaikki valta on salakavalasti keskittynyt Brysselin lasipalatseissa valtaapitävien byrokraattien kabinetteihin.

Euroopan Unionin aikana valtioiden rajat ovat kadonneet maanosastamme ja yhtäkkiä Euroopasta onkin tullut koko maailman sosiaalitoimisto, jonne kuka vaan voi tulla tekaistulla henkilöllisyydellä, ja sanoa taikasanan ASYLUM, eli turvapaikanhakija ja pääsee tuolla salasanalla meidän kantaeurooppalaisten elätiksi hamaan hautaansa saakka. Ja kuten varsin hyvin tiedämme, meiltä eurooppalaisilta veronmaksajilta väärin perustein hankituilla etuisuuksilla elätetään kokonaisia yhteiskuntia ja kansoja niin Afrikassa kuin Lähi-Idässäkin. Ja ellei tälle kuppaamiselle saada loppua, Eurooppa on pian menetetty. Mutta tähän tilanteeseen sopinee myös sanonta, että niin kauan kuin on elämää, niin kauan on myös toivoa. Ja meille eurooppalaisille eräs sen toivon nimistä on Marine Le Pen, joka asettuu ehdokkaaksi tämän vuoden 2017 huhtikuussa pidettäviin Ranskan presidentinvaaleihin.

Ranskan kansallisen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen on syntynyt vuonna 1968, ja eittämättä eräs EU:n näkyvimmistä arvostelijoista. Hän on perheensä kolmesta tyttärestä nuorin ja sai seurata läheltä poliitikkoisänsä Jean-Marie Le Penin värikästä uraa ranskalaisena eturivin poliitikkona, europarlamentaarikkona sekä viisinkertaisena Ranskan presidenttiehdokkaana. Kerrotaankin, että Marine seurasi jo pienestä pitäen isänsä poliittisia tilaisuuksia ja valmistuttuaan asianajaksi, hän toimi vähävaraisten puolustusasianajana.

Kiinnostuttuaan yhä enemmän politiikasta hän lopetti asianajantyöt ja aloitti vuonna 1998 isänsä puolueen Kansallisen rintaman lakiosaston johtajana. Marine Le Pen valittiin Euroopan parlamenttiin ensi kerran vuonna 2004 ja hän onkin istunut EU-parlamentissa sitä lähtien. Vuonna 2010 Marine sai paljon huomiota osakseen vertaamalla Pariisin julkisia tiloja katusaarnaamisilla ja rukouksilla haltuun ottavia muslimeja toisen maailmansodan saksalaismiehittäjiin, ja niinpä kadulla rukoileminen kiellettiin Ranskassa 2011 Marine Le Penin ansiosta.

Marine nousi kevään 2010 aluevaaleissa puolueensa johtohahmoksi ja hänet valittiin tammikuussa 2011 Kansallisen rintaman puheenjohtajaksi, isänsä Jean-Marie Le Penin seuraajaksi. Puolueensa presidenttiehdokkaana vuoden 2012 vaaleissa hän sai ensimmäisen kierroksen äänistä lähes parikymmentä prosenttia, sijoittuen näin kolmanneksi. Mutta kun toukokuun 2014 europarlamenttivaaleissa Kansallinen rintama nousi Ranskan suurimmaksi europuolueeksi, tuli Marine Le Penistä tuon vaalivoiton myötä yllättäen myös Euroopan huomattavin euroskeptikko. Nykyjään hän suhtautuu kielteisesti koko Euroopan unioniin ja haluaa Ranskan eroavan siitä. Itse asiassa hän haluaisi purkaa koko EU:n ja korvata sen ”kansakuntien Euroopalla”. Hän on myös korostanut kielteistä kantaansa yhteisvaluutta euroon, sekä suhtautuu äärimmäisen kielteisesti laittomaan maahanmuuttoon ja Ranskan sekä koko Euroopan islamisointiin.

Sen hän näkee vakavana uhkana koko Euroopan tulevaisuudelle. Marine Le Pen on kova pala myös globalisteille, sillä hänen ollessaan äskettäin vierailulla ulkomailla, järjestettiin Kansallisen rintaman toimistoon yllätysratsia, koska väitettiin, että hänellä olisi palkkalistoillaan feikki-työntekijöitä, tai muuta vastaavaa. Koko ratsia oli kuitenkin tuulesta temmattu, mutta tämän raukkamaisen mustamaalauksen seurauksena Marine Le Penin kannatusluvut nousivat räjähdysmäisesti! Aivan kuin tilauksesta juuri ennen tulevien presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta.

Ja lisää kannatusta hän on saanut mm. kieltäytyessään käyttämästä huivia Libanonissa sikäläisen suurmuftin vierailulla, joten niinpä tuo vierailu peruttiin. Tällä tavalla hän tuli tukeneeksi tasa-arvoa paljon paremmin, kuin esimerkiksi ruotsalaiset tai suomalaiset kanssasisarensa, jotka muslimimaissa vieraillessaan vetävät kiltisti huivit päähänsä. Mutta paikallisen kulttuurin arvostaminen ei tarkoita sitä, että pukee huivin päähänsä uskonnollisen johtajan pyynnöstä. Sillä jos hyppii islamislaispapiston pillin mukaan, on mahdotonta puolustaa tasa-arvoa.

Marine Le Pen onkin sanonut, että koska EU on niin sitkeästi väheksynyt Ranskaa, ei mikään hinta ole liian korkea maksettavaksi siitä hyvästä, että ranskalainen vapaus voidaan taas taata. Marine Le Pen on siis Kansallisen rintaman presidenttiehdokas tämän vuoden huhtikuussa pidettävissä Ranskan presidentinvaaleissa.

Le Pen sanoo, että presidentinvaalissa vaakalaudalla on koko Ranskan tulevaisuus vapaana kansakuntana, sekä heidän olemassaolonsa. Ja koska ranskalaisilta on puuttunut näkyvää isänmaallisuutta, koko kansa kärsii siitä kaikessa hiljaisuudessa, kuten kaikki eurooppalaiset, joten nyt hän toivoo, että kansa näyttäisi isänmaallisuutensa äänestämällä, vielä kun heillä sellainen mahdollisuus on. Tällaiset kansat kuten ranskalaiset eivät nimittäin saa ilmaista rakkauttaan omaa maataan ja tapojaan kohtaan, sillä jakolinja politiikassa ei ole enää vasemmiston ja oikeiston, vaan kansallismielisten ja globalistien välissä.

Tässä nouseekin väistämättä mieleen ajatus, että milloinka me suomalaiset saamme yhtä lailla uskottavan henkilön, kuin Marine Le Pen, ja hänelle voimakkaan tukiverkoston, jotta Suomi saadaan nousuun? Ja milloin Suomessa vihdoin herätään tästä Ruususen unesta ja huomataan, että meidän on korkea aika häipyä Euroopan unionista, sillä se tulee tekemään aivan kaikkensa, ja vieläpä paljon, paljon enemmän, hävittääkseen alueeltaan kaikki kansallisvaltiot ja meidät alkuperäiskansat, jotka eivät sovi sen New World Orderiin eli Uuteen maailmanjärjestykseen. Ja hävitettävien kansojen etujoukoissa seisomme me suomalaiset, sillä EU:n omien laskelmien mukaan tänne aiotaan todellakin sijoittaa muutamassa vuodessa yli 60 miljoonaa muukalaista, meidän kantasuomalaisten mielipiteistä lainkaan piittaamatta.

-TL