SAATANAN TYÖNANTAJA

George Soros vaatii, että EU:n on pumpattava lisää rahaa vasemmistolaiseen kasvatukseen. Miljardööri on myös itse lahjoittanut 18 miljardia dollaria USA:ssa järjestettäviä väkivaltaisia mielenosoituksia varten.

Antifa sekä eräät muut niin sanotut fasismin vastaiset ryhmät USA:ssa aikovat jatkossa tehdä tihenevään tahtiin väkivaltaisia, aseellisia hyökkäyksiä niin kansalaisia kuin poliisejakin vastaan, aikaansaadakseen maahan kaaoksen, jonka tuloksena presidentti Donald Trump savustettaisiin ulos Valkoisesta talosta. Mellakoita järjestävät ryhmät väittävät ajavansa näin Amerikan kansan asiaa, vaikka maassa tehtyjen mielipidemittausten mukaan Donald Trump on maan suosituin presidentti kautta aikain. Hän on suorittanut uudistuksia ja julkisia esiintymisiä sekä valtiovierailuja 11 ensimmäisen hallintokuukautensa aikana enemmän kuin Barak Obama kahden virkakautensa aikana yhteensä. Mutta kuten muukin globalistimafian lahjuksilla pyörivä valtamedia, niin myös Suomen Yleisradio (YLE) roiskii meidän silmillemme joka ikinen päivä täyttä soopaa ja sontaa Trumpista. Tämä tietenkin siksi, että Ylen toimituskunta on itsekin kaulaansa myöten kosteana Soroksen Open Societyn voiteista. Kuten on Suomen valtaeliittikin!

Silti Euroopassa alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, sillä Itävallan uusi liittokansleri Sebastian Kurz on ilmoittanut George Sorokselle, että hänen Open Society säätiön on häivyttävä maasta ja lopetettata kaikki toimintansa Itävallassa, tai Soros joutuu oikeuteen vastaamaan syytöksiin Itävallan demokraattisen järjestelmän horjuttamisesta. Sebastian Kurz totesi, että näihin toimiin ryhdyttiin, kun paljastui, että tuo New World Orderin sirkustirehtööri George Soros on laittanut niin sanotusti ”kaiken peliin” saadakseen maailman kontrolliinsa. Kurz sanoo, että tilanne on jo varsin kriittinen, sillä Soroksen sponsoroima valtamedia on lisännyt manipulointiaan sekä valeuutisiaan potenssiin, lähes yhdessä yössä. Tämän huomaa varsin selkeästi Yleisradiosta, joka onkin innostunut kaatamaan päivittäin vähintään kaksi lokaämpärillistä saastaa Trumpin niskaan. Ja saman verran sontaa roiskuu YLE-tuutista myös idän suuntaan.

Soros on sijoittanut peräti 75% koko jättimäisestä omaisuudestaan lähestyvään maailmanvallankumoukseen. Yhä järjissään olevat poliitikot pelkäävätkin, että peli on jo menetetty, sillä kaikki heidän ympärillään pyörivät puolueet ja mediat vaikuttavat olevan Soroksen leivissä, eikä yhtäkään lahjomatonta kumppania tunnu löytyvän mistään. Ja siltä se näyttää Suomessakin, sillä Soros rahoittaa täälläkin mm. presidentti Martti Antisaaren rauhanpuljua.Soroksella ei luulisi olevan liiemmälti peliaikaa jäljellä, sillä mies lähentelee 90:tä. Mutta eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä Soroksen juutalainen liikekumppani ja Uuden maailmanjärjestyksen yksi kovimmista puuhamiehistä, eli David Rockefeller, kuoli viime maaliskuussa 102 vuotiaana, hänen seitsemännen sydämensä pettäessä. Eli jos Soros vaihtelee elimiään yhtä onnistuneesti, maailma voikin varautua kiehumaan hänen hornankattilassaan vielä ainakin seuraavat kymmenen vuotta, ellei sitten… niin no, jääköön sanomatta.

-TL