TAISTELU TERRORIA VASTAAN

Kun USA:n presidentti Donald Trump vieraili Puolassa, hän piti Warsovan Krasinski-aukiolla torstaina 6. heinäkuuta loistavan puheen puolalaisille.

Hän vannoi seisovansa amerikkalaisten arvojen takana ja voittavansa ne hirvittävät vaarat, jotka uhkaavat koko läntistä sivistystä. Hän otti Puolan esimerkiksi sanoen, että aivan kuten puolalaisia ei ole koskaan voitu tuhota, hän julistaa koko maailmalle, ettei myöskään länsi tule ikinä, koskaan murtumaan.

”Länsimaiset arvot tulevat olemaan hallitsevassa asemassa ja kansamme tulevat menestymään ja meidän kulttuurimme tulee kukoistamaan”, Trump sanoi. Hän käytti Puolan vierailunsa ylistääkseen länsimaista kulttuuria sekä nostaakseen esille sen suomia lahjoja ihmiskunnalle. Trump sanoi mm. että lännessä sävelletään sinfonioita, täällä luodaan koko ihmiskuntaa hyödyttäviä uusia keksintöjä. ”Me palkitsemme ihmisiä nerokkuudesta. Me tavoittelemme erinomaisuutta ja vaalimme korkealuokkaista taidetta. Me kunnioitamme lakia ja puolustamme sekä puheen- että ilmaisunvapautta. Me väittelemme kaikesta, me kyseenalaistamme kaiken, me haluamme tietää kaiken, jotta tuntisimme itsemme paremmin.”

Puhuessaan puolalaisille näin Trump muistutti siitä, että he säilyttävät nämä demokraattiset vapautensa vain, jos ovat valmiit puolustamaan niitä uhilta, jotka parhaillaan leijuvat koko Euroopan yllä. Hän sanoi suoraan, että ihmiset ovat kauhuissaan niistä hirvittävistä vaaroista, jotka uhkaavat turvallisuuttamme ja elämäntapaamme. Ja vaikka valtamedia kertoisi meille mitä tahansa, kukaan ei silti voi olla näkemättä, mitä ympärillämme tapahtuu.

Trump nosti yhden uhan ylitse muiden. Hän sanoi aivan suoraan, että sekä USA ja Eurooppa ovat kohdanneet terrori-iskuja, yhden toisensa jälkeen, mutta että me tulemme taistelemaan tätä ääri-islamistien terroria vastaan loppuun saakka ja me tulemme kukistamaan heidät. Trump vannoikin puolalaisille, että tästä tehdään loppu.

Hän sanoi, että lännen kohtalona on selviytyminen, ja että siitä todistaa sen edistyksellinen kulttuuri, jota mikään maallinen mahti ei pysty tuhoamaan, mikäli me itse olemme valmiit sitä puolustamaan. ”Eli olemmeko me valmiit puolustamaan sitä mihin hintaan tahansa? Eli onko meillä intohimoa ja rohkeutta nousta puolustamaan kulttuuriamme niitä vastaan, jotka haluavat turmella ja tuhota sen?”

Trump puhui näin siis puolalaisille muutama päivä ennen kuin kävi Hampurissa G20 maiden kokouksessa. Mutta valtamediassa meille ei tietenkään kerrottu mitään tästä hänen puheestaan, jossa hän kehottaa meitä kaikkia varjelemaan länsimaista kulttuuriamme islamilaista terroria vastaan. Miksikö meille ei kerrottu tästä mitään?

Koska EU-hirviön kitaan ryömineet poliitikkomme, sekä sitä myötä maamme valtamedia ja sen etunenässä Yleisradio, ovat ryhtyneet Suomen alasajoon, hukuttamalla tuon Trumpin ylistämän länsimaisen kulttuurimme maahantunkeutujien invaasioon.

Siksi poliitikoillamme on kiire myydä kaikki kansallinen omaisuutemme kansainvälisille suuryrityksille, koska he tietävät Suomen ajautuvan pikapuoliin kaaokseen, eikä heilläkään sitten ole enää mitään mahdollisuutta piilotella kansallisomaisuutemme myynnistä saamiaan lahjuksia veroparatiisien viidakkoon.

Mutta olemmeko me suomalaiset valmiit antamaan korruptoituneen eliittimme tuhota meidät, vain jotta he saisivat siitä palkinnokseen ylipalkatun viran Brysselin lasipalatseissa, samalla kun me jäisimme tänne kärvistelemään maahamme tunkeutuneiden ja vertamme imevien loiseläjien joukkoon?

Miksi me suostuisimme tähän, kun eivät suostu eteläiset naapurimmekaan, kuten virolaiset, puolalaiset, eivätkä unkarilaiset, vaan ovat laittaneet rajansa kiinni ja sanoneet Merkelille sekä Junckerille, ja koko Brysselin mädälle EU-eliitille, että pitäkää tunkkinne.

-TL