TRUMPIN VASTAINEN SALALIITTO

Donald Trumpille katkeran vaalitappion kärsineet globalistit, liberaali Clinton-lojaali David Brock etunenässä, eivät tule antamaan periksi, sillä heillä on kaikki pelissä. 

Eli länsimaisen kulttuurin tuhoaminen, niin Amerikassa kuin täällä Euroopassa, ja nyt he saivat ensimmäisen varteenotettavan vastustajan USA:n presidentistä Trumpista. 

            

Tätä he eivät olleet lainkaan ottaneet huomioon, sillä uskoivat vakaasti omiin väärennettyihin vaaliennustuksiinsa. Mutta sitten kävi niin kuin kävi. Globalistien sätkynukke Hillary Clinton hävisi vaalit ja täysin vastakkaista ideologiaa edustaja patriootti Donald Trump valittiin USA:n presidentiksi. Ja sitä taas globalistit eivät purematta niele, vaan tulevat tekemään kaikkensa, jotta pääsevät tavoitteeseensa eli Uuteen maailmanjärjestykseen. Siis maailmaan, jota karkeasti ottaen hallitsisi 1 prosentin vähemmistö, ja me muut olisimme heidän orjiaan.

Eikä tämä ole mikään vitsi vaan totisinta totta. Meidänkin eliittimme pyrkii samaan ja kuskaa siksi maan täyteen täysin kouluttamattomia afroaasialaisia siittämään tänne uutta euraasialaista pölkkypäärotua, auliiden kantaväestön naisten avustuksella. Heitähän me olemmekin jo nähneet lukuisissa mielenosoituksissa ”rajat auki”-kyltteineen.

Viimeisin osoitus Trumpin vastaisen salaliiton pyrkimyksistä saatiin kokea USA:n Turnberryssa, Aventurassa, jonne oli kokoontunut iso joukko Clintonin ökyrikkaita rahoittajia keskustelemaan siitä, kuinka demokraatit tulevat vielä potkaisemaan Donald Trumpin ulos Valkoisesta Talosta. Eräs Trumpille uskollinen mediatoimija onnistui kuitenkin soluttautumaan tuohon Turnberry-tapaamiseen ja sai käsiinsä tilaisuuden järjestäjän David Brockin luottamuksellisen muistion.

Muistio käsittää Brockin nelivuotissuunnitelman Trumpin vallan luhistamiseksi. Muistio sisältää yksityiskohtaiset suunnitelmat siitä, kuinka Trump murskataan hänen toimiensa jatkuvalla kyseenalaistamisella. Valtamedian tulee johtaa Trumpin hallitus harhaan väärillä tiedoilla, ja Trumpia sekä hänen hallintoaan vastaan on nostettava kaikki mahdolliset ja mahdottomat syytteet. On rahoitettava runsaskätisesti poliittisia asianajajia, joiden tehtäväksi tulee hyökätä pitkäkestoisesti ja peräjälkeen Trumpin presidenttiyttä vastaan, kyseenalaistamalla sen laillisuus kaikin mahdollisin keinoin. Republikaaneja on myös vahingoitettava ja hyökättävä heitä vastaan sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa, feikki uutisilla.

Turnberryn kokouksessa David Brock ilmoitti keräävänsä 40 miljoonaa dollaria tähän taisteluun pelkästään vuodelle 2017, sekä toivoi kokousjäseniltä avokätisyyttä. Hän jakoi salaliittolaisille myös muistionsa, joka alkaa sanoilla: ”Tätä me emme suunnitelleet, mutta tätä varten olemme kasvaneet”, tarkoittaen jälkimmäisellä lauseella edessä olevaa Trumpin hallinnon sabotointia. Lisäksi muistiossa todetaan, että jos taistelemme ryhmänä, meitä ei voi mikään voittaa. Vaikka Trump edustaakin laillista esivaltaa, meillä on moraalinen velvollisuus taistella sitä vastaan joka ikinen päivä.

Brock painotti kokouksen jäsenille, että presidentinvaalikampanjan aikana he aliarvioivat sosiaalisen median vaikutuksen ja luottivat liikaa perinteiseen valtamediaan. Eli vastedes demokraattien on hyväksyttävä nykyhetken realiteetit ja saatava raudanluja ote internetistä, mm. Googlesta sekä Facebookista. Ne eivät saa enää kritiikittömästi, ja ilman seuraamuksia, levittää globalisteille vahingollisia feikkiuutisia tai propagandaa. Vaihtoehtomedian myrkylliset kampanjat tullaan myös kieltämään ja tekijöitä rangaistaan kovalla kädellä.

He aikovat nujertaa Trumpin, joko laittamalla hänet syytteeseen tai viimeistään vaaliuurnilla vuonna 2020. Ja tässä taistelussa globalistit eivät nojaa enää yksin valtamediaan, vaan aikovat vaikuttaa äänestäjiin myös internetin kautta.

Tässä muistiossa on yksityiskohtaisia ohjeita siitä, kuinka Trumpin toimia tullaan häiritsemään jatkuvalla, vahingollisella tiedottamisella sekä uusilla, mitä mielikuvituksellisimmilla paljastuksilla. Trumpin hallinto saatetaan jatkuvaan painostukseen oikeuslaitoksessa ja USA:n teollisuutta pyritään vahingoittamaan hänen valtakaudellaan. Ja kuin kruununa tälle kaikelle, Trumpin virkakoneistolta viedään uskottavuus lahjonnalla.

Mutta tutustukaa artikkeliin freebeacon.com/politics/david-brock-memo-attack-trump/, niin näette, kuinka hurjaa peliä vallan kulisseissa pelataan. Sitten ette enää lainkaan ihmettele tuota vimmaa, jolla poliittinen eliittimme ja suomalainen valtamedia yrittää vetää Donald Trumpin edistyksellistä politiikkaa alas viemäristä.

-TL