RUUMIS TALVIPUUTARHASSA jatkokertomuksena

VIIMEINEN JAKSO

Vihreiden kansanedustajan, Susanna Forsmanin, murha on viittä vaille selvinnyt, kun maata ravisteleva sosiaalisiirtolaisten vyöry räjähtää yhteiskunnan silmille. Pasilan poliisitalon verilöylyssä murhataan satakunta afrikkalaista maahanmuuttajaa, ja Suomeen Välimereltä matkalla ollut läpimätä Danae-alus uppoaa Pohjanlahden kuohuihin, vieden pohjamutiin 5000 mustaihoista riirtolaista. Tällaisia sulhasia odottaneet suomalaisnaiset repivät itsensä riekaleiksi, sillä mistä heille nyt saadaan Kalergi-suunnitelman mukaisia, suippopäisen suomalaisen orjakansan suvunjatkajia? Afrikasta palaava rekkakuski Turpeinenkin on joutunut vastentahtoaan mukaan maanosamme miehittämiseen, mutta huomattuaan tulleensa huijatuksi, tämä pohjalainen mies näyttää, kuinka karvas on maanpettureiden kohtalo.

OSA 19.

Viiden tunnin ajon jälkeen, myöhään iltapäivällä, Kaukokiito Turpeisen sinivalkoinen rekka ylitti Juutinrauman sillan Tanskasta Ruotsin puolelle. Ohjaamon makuuosastossa Jusufi tunsi, että Hannu Turpeinen hiljensi Scanian vauhtia. Hän kurkisti verhon takaa ja huomasi, että Turpeinen ohjasi rekan pois Yttre Ringvägeniltä, vaikka heidän olisi pitänyt jatkaa suoraan ohi Malmön, matkallaan Tukholmaan.

                 Jusufi työnsi päänsä esiin verhon takaa.

                 "Mihin sinä nyt?"

                 "Näet sitten", Turpeinen sanoi naama peruslukemilla.

                 Jusufi hämmentyi ja vääntäytyi ulos makuuosastosta kuskin vieruspenkille istumaan. Hän korjaili paitaansa lenkkihousujen sisään, jättäen pusakkansa keskikonsolin päälle.

                 "Miksi sinä poikkeat Malmöön?"

                 "Täytyy hoitaa yksi juttu. Meillä on hyvin aikaa", Turpeinen selitti.

                 Kohta hän kääntyi Trelleborgsvägeniltä itään, Inre Ringvägenille ja jatkoi sitä myöten vehreiden puiden katveessa, kunnes saapui peltoaukean takana näkyvän kyläkirkon kohdalle. Ringvägenin pientareella vilahti vihreä kyltti, joka osoitti Rosengårdin suuntaan.

                 "Et kait sinä tuonne aio mennä? Rosengårdiin?" Jusufi takelteli, sillä tunnisti kaupunginosan, joka tiedettiin Euroopan pahimmaksi muslimigetoksi.

                 "Sinnepä hyvinkin. Täytyy jättää eräs paketti", Turpeinen virnisti ja ryhmittyi tien oikeaan laitaan.

                 Kohta Scania nousi moottoritieltä ja saapui liikenneympyrään, jossa Turpeinen seuraili Rosengårdiin osoittavia kylttejä. Navigaattorin selostaja kapinoi, mutta Turpeinen sulki laitteen. Korkeat betonikolossit kurkottelivat maisemassa siniselle taivaalle, ja Turpeinen kääntyi liikenneympyrästä Rosengårdin viitan suuntaan.

                 "Katsele tätä ruotsalaista ruusutarhaa, teikäläisten onnelaa", Turpeinen kehotti, kun ajoi Amiralgatanin betonikourussa, joka alitti Rosengårdin ostoskeskuksen. Ihmisiä ei näkynyt juuri missään tällä kerrostalojen onkalossa kulkevalla väylällä.

                 "Harjavaltaan, meidän naapurikuntaan, perustettiin pakolaisten vastaanottokeskus. Siitä lähtien pakolaiset ovat tapelleet siellä keskenään ja ahdistelleet pikkutyttöjä. Otin asioista hiukan selvää, kun aikoivat perustaa vastaanottokeskuksen myös Kokemäelle. Järjestimme hanketta vastaan mielenosoituksen, johon osallistui satamäärin ihmisiä. Viestimme oli, että emme halua islamisteja Kokemäelle, jonne Piispa Henrik toi jo kerran kristinuskon. Talonpoika Lalli tappoi hänet kirveellä Köyliöjärven jäälle, ja saman kohtalon kokevat myös muslimikäännyttäjät. Mutta valtamedia vaikeni meistä täysin. Niinpä perehdyin kunnolla Euroopan pakolaisongelmaan. Täällä Rosengårdissa asuu kolmen neliökilometrin alueella 24.000 ihmistä, joista 85% on muslimipakolaisia, ja heistä taas 90% työttöminä. Olleet aina ja tulevat aina olemaan. Elävät siis kantaruotsalaisten siivellä. Kuten huomaat, ketään ei näy missään, mutta yöllä ulkopuolinen pääsee täällä helposti hengestään. Kaikkien noiden rakennusten kellareissa on muslimien rukoushuoneita. Eikä päivisin kaduilla juuri liikuskella. Täällä tehdään kuusi kertaa enemmän raiskauksia, kuin tuossa vieressä Kööpenhaminassa, Tanskan puolella. Köpiksessä on sentään puolimiljoonaa asukasta ja täällä Malmössä vajaat kolmesataatuhatta. Ruotsin keskusrikospoliisin mukaan paikalliset muslimirikolliset ovat ottaneet tämän Rosengårdin kokonaan hallintaansa, eikä poliisilla ole tänne enää mitään asiaa”. Turpeinen selitti leukaperät kireänä, mutta täysin asiallisesti. Silti miehen järkähtämätön olemus hirvitti Jusufia, joka ei ollut koskaan nähnyt noin karketa metsien aluasukasta. Mutta Turpeinen jatkoi esitelmäänsä naama virneessä, kuin hyvä lihaa maistettuaan. ”Islamistit pitävät noissa kellareissa sharialain mukaisia oikeusistuntojaan. Sinun sukulaisiasi, somalejakin, asuu Rosengårdissa pari tuhatta. Ja Suomen vihervasurit, kuten toimeksiantajamme Rakel Henriksson sekä Susanna Forsman, haluavat tämän saman järjestelmän meillekin," Turpeinen virnisteli kääntyessään liikennevaloista Scheelegatania oikealle, Östra kyrkogårdenin, eli Itäisen hautausmaan suuntaan.

                 Jusufin otsalle tirahteli hikipisaroita, vaikka ilmastointi viilensi ohjaamoa. Scania jatkoi matkaansa lehtipuiden reunustamaa katua, ohi itsepalveluhuoltoaseman, jossa ei näkynyt ristinsielua. Kadun vasemmalla laidalla sijaitsi tuhritulla tiilimuurilla aidattu, elottomalta vaikuttava, kulahtanut pienteollisuusalue ja oikealla puolella puiden takana, siinteli laaja hautausmaa.

                 "Tiedätkö miksi tämä muslimien Euroopan valloitus on mahdollista?" Hannu kysyi. Jusufi ei reagoinut mitenkään.

                 "Juutalaiset ovat koko tämän ruman pelin takana, ja te siinä vain idiootteja pelinappuloita. Mikäli Lähi-idän ja Afrikan muslimipakolaisia ei otettaisi Euroopassa vastaan, emme saisi öljyä. Emmekä myöskään rahoitusta jutkumafian pankeilta, joista kaikki Kreikkaankin upotetut eurot ovat lähtöisin, lainoina tietenkin. Noiden helleenien lainojen vakuutena toimii tietenkin Euroopan kalifaatti. Näin muslimit vievät loppuun profeetta Muhammedin aloittaman maailmanvalloituksen ja muslimit alistavat kaikki meidät vääräuskoset kaffireikseen, eli palvelijoikseen. Ja näitä sukurutsaisia muslimisiirtolaisia jutkut taas pyörittelevät sitten miten lystäävät. Ja sinä ole yksi näistä pyöriteltävistä”, Turpeinen sanoi vilkaisten Jusufia. Ja jos katse voisi tappaa, niin nyt se olisi sen tehnyt.

                 Turpeinen hiljensi rekkansa vauhtia, tarkastellen vasemmalle jäävää graffiteilla töhrittyä tiilimuuria sekä oikealla, pensasaidan takana vilahtelevaa, laajaa hautausmaata. Jusufia oli ilmeisesti alkanut paleltaa, sillä hän hieroskeli hytisten käsivarsiaan.

                 "Siksi minä hyväuskoisena ilmoittauduin Pelastakaa pakolaiset -järjestölle vapaaehtoiseen avustustyöhön, kuljettamaan rekallani hätää kärsiville avustustarvikkeita Afrikkaan, heidän kotimantereelleen. Ettei pakolaisten tarvitsisi lähteä sieltä tänne leveämmän leivän ääreen. Olin minä saatanan tyhmä. Eiväthän nämä täälläkään mitään sotaa paossa ole."

                 Scheelegatanin laidassa roikkui lyhtypylväässä valkoinen tienviitta, jossa luki Östra kyrkogården. Turpeinen jarrutti ja käänsi rekkansa hautausmaan mukulakivetylle pysäköintialueelle, jota ajeli mahdollisimman kauas, ohikulkijoilta näkymättömiin, tuuheiden lehmusten katveeseen, ja pysähtyi vasta hautausmaata rajaavan pensasaidan viereen.

                 "Miksi sinä tänne Jumalan selän taakse ajoit?" Jusufi kakoi.

                 "Täällä olet lähempänä Allahia, kuin milloinkaan aikaisemmin", Turpeinen sanoi, jätti autonsa käyntiin ja veti povestaan esiin Mauser-pistoolin. Hän napsautti siitä varmistuksen pois ja painoi piipun Jusufin ohimolle. Somali kavahti.

                 "Olet sinä aikamoinen ketku, saatana! Minä näin minkälaisia kumiveneitä me sinne Zuwaraan toimitettiin. Ja koko tulomatkan sekä paska että kusi on roiskunut ulos minun perävaunustani! Pidätkö sinä minua aivan idioottina, perkele?"

                 Jusufi haukkoi henkeä, mutta Hannu tökkäsi häntä piipulla ohimoon.

                 "Älä edes inahda, tai minä ammun pääsi läpi! Nouse autosta", Hannu komensi aseella Jusufia tähdäten. Somali hyppäsi mukulakiveykselle ja Turpeinen heitti tämän pusakan miehen perässä, sekä laskeutui itsekin ohjaamosta, Jusufia aseellaan tähdäten.

                 "Mutta", Jusufi yritti, puseroaan rutistaen.

                 "Ei mitään muttia. Sinä rosvo petit minut. Sellainen on kerrasta poikki. Saatoit vaaraan koko elinkeinoni."

                 "Minä maksan", Jusufi sanoi ja osoitteli kädellään makuuosastoa, jonne oli jättänyt rahavyönsä patjan alle.

                 "Eihän tällaista petosta voi rahalla korvata. Ja turha sinun on minulle, alempiarvoiselle kaffirille puhua. Ala mennä!" Turpeinen kivahti ja kehotti Jusufia siirtymään vetonupin tavaratilan ovelle sekä heitti hänelle leikkuripihdit.

                 "Avaat sinetin ja käske kaverisi ulos kontista. Sano heille, että olemme perillä. Kehota niitä painumaan tuon pensasaidan toiselle puolelle. Käske jäämään odottamaan sinua sinne."

                 "Anna minä...", Jusufi kakoi.

                 "Turpa kiinni! Jos rupeat rettelöimään, minä ammun sinut varmasti", Turpeinen kivahti ja painoi aseen taas somalinuorukaisen ohimolle.

                 Jusufi siirtyi kontin takaovelle, leikkasi sinetin ja avasi salvat. Hän väänsi luukut levälleen. Yököttävä löyhkä lehahti ulos tilasta.

                 "Jalla jalla!" Jusufi komensi ja selitti jotain somalinkielellä.

                 Parikymmentä haamuilta vaikuttavaa nuorukaista loikki ulos tilasta ja hölkkäsi Jusufin osoittamaan suuntaan, kadoten pensasaidan taakse hautausmaalle. Pakolaiset eivät edes huomanneet Hannua, joka hyppäsi varmistamaan, että tila tuli tyhjäksi afrikkalaisista. Lattialla oli ulostetta sekä virtsaa, ja löyhkä sen mukainen. Maahan hypättyään, hän sulki tavaratilan ja komensi Jusufin rekan perävaunun takaovelle. Somali leikkasi senkin sinetin ja avasi luukut. Taas Jusufi komensi somalit ulos ja hoputti heitä siirtymään läheisen pensasaidan taakse. Hannu vilkaisi, että tila tuli tyhjäksi ja lukitsi perävaunun ovet. Kun pakolaiset olivat häipyneet hautausmaan puolelle, Turpeinen painoi Mauserin Jusufin ohimolle ja pakotti miehen polvilleen. Somali oli parahtaa, mutta Hannu käski häntä pitämään turpansa kiinni ja laittamaan kädet selkänsä taakse. Turpeinen kiristi vaijerisinetin Jusufin ranteiden ympäri ja tönäisi miehen mukulakiveykselle naamalleen.

                 Joukko afrikkalaisia silmänvalkuaisia vilkkui pensasaidan takaa.

                 "Minä jätän sinut nyt. Tee noitten kanssa mitä haluat, mutta älä tuo heitä Suomeen. Jos minä kuulen jotain sellaista, voit olla varma, että minä tulen ja tapan teidät kaikki yksitellen kirveellä. Jääkää Ruotsiin, täällä teillä on hyvät oltavat", Turpeinen sanoi ja kapusi ohjaamoon.  Peileistä hän näki, kuinka Jusufi ponnisteli, kädet selkänsä taakse sidottuna pystyyn, ja pakolaiset loikkivat hänen luokseen pensasaidan takaa. Turpeinen lykkäsi vaihteen silmään ja Scania lähti moottori murahtaen hautausmaan pysäköintialueelta, kunnes katosi lehmusten taakse Scheelegatanille, eikä Turpeisen sinivalkoista rekkaa kohta enää näkynyt. Viisikymmentä petettyä somalia kerääntyi parkkipaikalle Jusufin ympärille. He kuuntelivat hetken aikaa vaikeroivaa salakuljettajaa, jonka kädet oli sidottu selän taakse. Mutta mitä enemmän Jusufi selitteli, sitä raivokkaammin tuo resuinen murjaanijoukko mekasti hänen ympärillään.

Pasilan Poliisitalolle päästyään komisario Åberg avasi taulutelevision ja istahti asianajaja Korpin kanssa työhuoneensa sohvaryhmään. Miehet odottelivat etsivä Muhosta, joka tulisi näyttämään heille kuvaamansa videon vainukoira Lefan puuhista Henrikssonin kartanolla, sieltä mortox-myrkkyä etsiessään. Miehet eivät ehtineet vaihtaa sanakaan, kun telkkarista alkoikin Yleisradion ykköskanavalta kello kuuden uutislähetys. Koko kansan tuntema miestoimittaja alkoi vakuuttavaan tapaansa kertoa päivänpolttavista aiheista.

                 "Ruotsi avaa toisenkin raideyhteyden Etelä-Ruotsista Luulajaan, joten turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa Torniossa tuhanteen päivässä", toimittaja kertoi silmät onnesta loistaen. Åberg ja Korppi vilkaisivat hölmistyneinä toisiaan ja Lasse puuskahti: "Voi jumalan pyssy! Ovatko he tulleet aivan hulluiksi? Nyt tänne vyöryy Ruotsin kautta oman sotansa hävinneitä katkeria rintamakarkureita, tappajia, murhaajia, kiduttajia, puolimiljoonaa muslimiukkoa meidän siivellä elämään. Mitä luulet, että he alkavat puuhata, kun elämä täällä ei vastaakaan odotuksia?"

                 "Sinun murharyhmällesi saattaa tulla kiireiset ajat."

                 "Kuulostaa huonolta vitsiltä, mutta totta puhut", Åberg huokaili.

                 "Perheiden yhdistämisen jälkeen irakilaisia tuleekin Suomeen sitten kolme miljoonaa", Korppi sanoi kasvot kovana.

                 Mutta televisiouutiset jatkuivat.

                 "Italialaiset ovat pelastaneet tuhansia afrikkalaisia Välimerellä. Eräässäkin kumiveneessä oli vain kaksi eloonjäänyttä. Kaikki muut kolmekymmentäkahdeksan somalipakolaista olivat kuolleet nestehukkaan", miesankkuri selosti pokerina. Kuvassa näytettiin, kuinka italialaiset nostivat ruumiita harmaasta kumiveneestä. Joukossa oli kaksi somalinuorukaista, jotka hymyilivät pelastajilleen kuin lottovoittajat - tietenkin koska pelastuivat viime tingassa nestehukalta, johon heidän matkatoverinsa olivat kuolleet.

                 Taas Åberg ja Korppi vilkaisivat epäuskoisina toisiaan.

                 "Nestehukkaan varmaan. Kyllä sitä nestehukkaan kuolee, jos kurkku leikataan auki ja viedään kavereiden matkakassa", Lasse murjaisi, mutta Sakari osoitti telkkaria, että lisää uutisia tulossa.

                 Ruutuun ilmestyi näkymä Malmön Rosengårdista.

                 "Ruotsissa on pantu täytäntöön ensimmäinen sharialain mukainen teloitus. Malmön Rosengårdin hautausmaalta löydettiin ristiinnaulittu suomalainen, jolta oli leikattu pää irti. Vainajan päätön torso oli naulattu käsistä ja jaloista hautausmaan viereisen ortodoksikirkon oveen."

                 Selostuksen aikana ruotsalaiset poliisit hääräilivät valkoisen, viisiristisen kirkon pylväikkösisäänkäynnillä, sen katoksen suojissa, irrotellen harmaaseen lenkkiasuun pukeutuneen, paljaista käsivarsista päätellen ihonväriltään maitosuklaan värisen suomisomali Jusufin päätöntä ruumista ortodoksien rukoushuoneen ovesta.

                 "Teloitetun miehen henkilöllisyys selvisi hänen taskustaan löytyneestä Suomen passista", uutistenlukija selosti ja kertoi, että seuraavaksi vuorossa ovat urheilu-uutiset.

                 Åberg sulki telkkarin kaukosäätimellä. Samassa rikoskonstaapeli Leena Majava astui huoneeseen.

                 "Ikäviä uutisia", hän sanoi, mutta vaikeni, kun huomasi miesten tyrmistyneet olemukset.

                 "Vai tiedättekö te jo?" hän kysyi arasti, kun istuutui sohvalle Korpin viereen.

                 "Kerro toki", Åberg murahti, koska ei keksinyt muuta sanottavaa.

                 Leena selvitteli kurkkuaan, antaakseen seuraavan selonteon.

                 "Malmön poliisi oli meihin yhteydessä ja kysyi, onko tällaisella henkilöllä kuin Yussuf Hassan Issellä mitään perässä. Hänet on tapettu Malmössä ja Ruotsin poliisi kaipailee motiivia tuolle teolle. Paikalliset kyllä selittävät, että Hassan oli teloitettu sharialain mukaisesti. Silti Ruotsin poliisi haluaisi apua Suomen poliisilta."

                 Kolmikko katsoi äimänä toisiaan, kunnes Åberg rykäisi.

                 "Me emme voi auttaa heitä. Jos Hassan on teloitettu sharialain mukaisesti Ruotsissa, se on heidän sisäinen ongelmansa", Åberg muikisteli ja Korpin oli peitettävä suunsa kämmenellä, ettei päästäisi nauruntyrskähdystä.

                 "Minulla on tässä myös patologin vertailu Forsmanin sikiön DNA:sta ja Jusufin sukasta löytyneestä DNA:sta. Niiden mukaan Jusufi on tuon Forsmanin kohtuun kuolleen sikiön isä", Leena lisäsi paperia näyttäen.

                 "Siis Jusufi, jonka päätön ruumis löydettiin äsken ristiinnaulittuna Malmöstä? Eikö vaan?" Åberg täsmensi.

                 "Kyllä. Sama mies", Leena totesi.

                 "Meillähän alkaakin olla tämä juttu aika kivasti handussa. Enää kun saataisiin varmistus sille, että Rakel murhasi Susannan mortoxilla, niin juttu olisi paketissa. Tietenkin olisi aika nasta tietää, että miksi hän niin teki", Åberg selosti läsnäolijoille, raidallista kravattiaan tiukemmalle kiristäen. Samassa oveen koputettiin ja sisään astui etsivä Kari Muhonen. Miehellä seisoi silmät päässä, mutta hän käveli oitis taulutelevisiolle ja kytki Galaxynsa siihen.

                 "Oletteko valmiit?" hän kysyi innoissaan.

                 Muut terävöityivät, sillä arvasivat, ettei Muhosella ollut vielä mitään hajua juttuun liittyvistä muista tapahtumista.

                 "Anna mennä", Åberg sanoi.

                 Muhonen laittoi videoesityksen käyntiin. Tapahtumat alkoivat siitä, kun koirapoliisi Lauri Huttunen, mustat lasit silmillä ja poliisin suikka päässä, tuoksutti kartanon pihamaalla Lefalle pientä pulloa.

                 "Etsi", hän sitten kuiskasi.

                 Mustaturkkinen saksanpaimenkoira Lefa pyörähteli hetken aikaa pihamaalla, riippakoivujen katveessa, häntä vimmatusti heiluen, kunnes säntäsi päärakennuksen verannalle, Muhonen kännykkäkameransa kanssa koiraa seuraten.

                 Lefa ryntäsi verannan päätyyn, jossa nuuhki ensin pöytätasoa samasta kohdasta, josta se oli viimeksikin haistellut. Mutta sitten koira kiinnostui viereisestä nojatuolista, jonka istuintyynyä tökki kuonollaan vimmatusti. Lefa jopa kuopi sitä hetken, mutta luovutti äkisti ja porhalsi verannalta sisätiloihin. Muhonen seurasi koiraa, kaiken aikaa kuvaten.

                 Lefa säntäsi rakennuksen arvokkaasti sisustettuun saliin ja syöksyi talonpoikaisantiikkisten huonekalujen ohi, taulutelevision vastapäiselle nojatuolille. Koira töni kuonollaan istuintyynyä, niin että se lennähti sijoiltaan. Mutta vieläkään koira ei ollut tyytyväinen vaan liukasteli, tassunkynnet lankkulattiaa raapien, viereiseen makuuhuoneeseen. Siellä se hyppäsi parivuoteeseen ja puski suipon päänsä peiton alle, vuoteen keskikohdalle. Taas se kynsi tassuillaan innoissaan, kunnes lopetti ja alkoi hillittömästi haukkua.

                 Muhonen sammutti videon. Åberg ja muut katsoivat häntä kuin kysymysmerkit.

                 "No?" komisario tuhahti: "Löytyikö noista paikoista jotain?"

                 "Ei..., mutta...", Muhonen velmuili ovelan näköisenä.

                 Hetken ihmeteltyään muutkin oivalsivat, minne myrkky saattoi olla kätketty. Kaikki katsoivat toisiaan, että kuka sen sanoo ensiksi.

                 "Myrkkyputeli on sen muijan ahterissa!" Muhonen täräytti.

                 "Tai ihan siinä naapurissa", Leena sanoi silmät viiruina.

                 Miehet nyökkäsivät huomiolle, ja Åberg läimäytti kämmenensä yhteen.

                 "Nyt menoksi! Hae sinä Leena se akka poliisivankilasta kuulusteluhuoneeseen. Ja Kari noutaa Huttusen sekä vainukoira Lefan paikalle", Åberg komensi, kun sai tuulta purjeisiinsa. Komisario kiskaisi pikkutakin niskaansa ja koko porukka häipyi hänen työhuoneestaan.

                 Saavuttuaan samassa rakennuksessa sijaitsevan poliisivankilan puolelle, komisario ja Korppi asettuivat kuulusteluhuoneen viereiseen tilaan, peililasin taakse. Majava kävi noutamassa sateenkaarenkirjavaan haalariin pukeutuneen Rakel Henrikssonin poliisivankilasta ja istahti hänen kanssaan kuulusteluhuoneen pöydän ääreen. Muhonen oli noutanut koirapoliisi Huttusen sekä vainukoira Lefan ja siirtyi käytävältä Åberin sekä Korpin seuraan.

                 "Minä en puhu mitään ilman asianajajani seuraa", Rakel kivahti ja risti kädet rinnoilleen, itsevarman ylimielisenä.

                 Samassa ovi aukesi ja Lauri Huttunen astui tilaan Lefan kanssa. Susikoira oli talutushihnassa, mutta kiskaisi sen tiukaksi Rakelia kohti rynnätessään, häntä vimmatusti heiluen. Nainen tuijotti koiraa kauhuissaan ja vei molemmat kämmenet häpynsä suojaksi. Lauri päästi Lefan irti ja susikoira hyökkäsi, musta kirsu kiiltäen, kuin ammus, suoraan rouva Henrikssonin haarojen väliin, tunkien sinne märkää kuonoaan, tassut lattiaa kynsien.

                 "Apua! Viekää se pois", harmaatukkainen eukko kiljui.

                 Mutta Lefa kohottautui etutassuillaan naisen reisien päälle ja haukkui niin, että kuola roiskui emännän silmille. Rakelin oli kohotettava käsivarret kasvojensa suojaksi, jolloin Lefa upotti kuononsa uudelleen hänen alavatsansa uumeniin ja kiskoi käpälillään naisen reisiä auki, häntä vimmatusti heiluen. Poliisit huoneessa eivät tehneet elettäkään koiraa estääkseen, ja viereisen huoneen kolmikkokin seurasi tilannetta lasin takaa mykistyneenä. Vihdoin Rakel parahti kasvot kauhusta kalpeina:

                 "Joo joo, helvetti! Minä tein sen", Rakel kiljui suoraa huutoa, kun Lefa tökki märkää kuonoaan hänen nivusiinsa.

                 "Myönnän, myönnän, viekää tuo koira pois!"

                 Åberg, Korppi ja Muhonen seurasivat tapahtumia lasin takaa viereisestä tilasta.

                 Koirapoliisi Huttunen kaivoi taskustaan ruskean nallen, jonka heitti kuulusteluhuoneen nurkkaan ja Lefa säntäsi sen perään, alkaen retuutella pehmolelua hillittömästi.

                 "Lähdetäänkö oikeuslääketieteen laitokselle?" pöydän ääressä, vastapäätä Rakelia istuva Leena Majava kysyi.

                 "Ei tarvitse", rouva sanoi koirasta yhä kauhuissaan ja työnsi kätensä haaroväliinsä sekä kaivoi hävystään lääkepullon.

                 Majava otti mokkapuseronsa povesta muovipussin.

                 "Laittaisitko sen tähän."

                 Rakel pudotti putelin läpinäkyvään pussiin, jonka Leena sulki.

                 "Onko tätä enempää?"

                 Rouva huokaili, koirasta yhä säikähtäneenä.

                 "Sitä ei tarvita kuin pari tippaa kahvikuppiin, niin henki lähtee. Ei ole. Tuokin riittäisi pienen armeijan kaatamiseen."

                 Koirapoliisi Lauri Huttunen näki viisaimmaksi poistua leluaan retuuttelevan Lefan kanssa kuulusteluhuoneesta.

                 "Sinä siis myönnät tappaneesi Susanna Forsmanin tällä mortoxilla? Kerropa se vielä omin sanoin", Leena sanoi osoittaen pöydällä seisovaa mikrofonia.

                 "Lyhyt vai pitkä versio?" nainen kysyi ilmiselvästi huojentuneena.

                 "Ihan sama", Leena totesi.

                 Åberg, Korppi ja Muhonen hymyilivät voitonriemuisina lasin takana.

                 "Kävipä helposti", Muhonen kuiskasi.

                 "Minähän sanoin. Poliisivankila kypsyttää. Ja mitä sitä enää pitkittämään, kun myrkkykin löytyi. Kuunnellaan", Åberg myhäili.

                 "Susannaa voisi hyvin kuvata naispaholaiseksi", Rakel huokaisi ovelan näköisenä ja jatkoi sitten: "Hän yritti ensin vietellä minun mieheni, mutta minä estin heidän aikeet tappamalla Tomaksen. Siinä kävi kyllä hauskasti, kun laitoin mieheni paukkuun tuota myrkkyä vuosi sitten juhannuksena. Hän kuoli kesken heidän naintinsa hevostallin ylisille, juhannusaattona. Eikö käynyt metkasti!

                 "Kävi todella", Leena sanoi ilmeettömästi.

                 "Susanna luuli aiheuttaneensa Tomaksen kuoleman, ja niin me ryhdyimmekin sitten hänen kanssaan parisuhteeseen."

                 "Sinä ja Susanna?"

                 "Niin. Sillä minäkin halusin lapsen. Suskillahan niitä oli jo kaksi. Sovittiin, että hän hommaa meille sellaisen suklaanruskean namupalan", Rakel kertoili, muuttaen ääntään kuin puhuisi vauvalle. Käsitys siitä, että nainen oli ehkä jakomielitautinen hullu, vahvistui kaikkien tilannetta seuraavien mielissä.

                 "Mutta samana aamuna, kun avustuskuormaa lähdettiin viemään Afrikkaan, hän kertoikin rakastuneensa siihen somalihujoppiin. Jusufiin. Se oli liikaa minulle", Rakel totesi koleasti.

                 "Liikaa?"

                 "Niin. Hänestä olikin tullut yks’ kaks’ hetero! Vaikka meillä oli kaikenlaista kivaa yhdessä sekä hevosten kanssa. Kyllähän sinä tiedät", Rakel sanoi kasvot maireassa virneessä.

                 "Mitä tapahtui?" Leena kysyi Rakelia silmiin tapittaen.

                 "Susannan piti käydä vain luovuttamassa matkalla tarvittavat rahat Talvipuutarhassa, mutta hän sanoikin jättävänsä minut ja lähtevänsä Jussin mukana Afrikkaan. Aikoi muuttaa nuorukaisen kanssa Somaliaan. Olisi hakenut Erik-pojan sekä Minna-tytön myöhemmin. Voitko kuvitella? Minä olisin muka katsonut hänen lastensa perään, kunnes hän saa asiansa kuntoon Somaliassa Jussin kanssa. Voihan paska, vähemmästäkin, perkeleen saatana…" Rakel sähisi raivoissaan.

                 "...on ihmisiltä henki lähtenyt", Leena jatkoi ajatusta.

                 "Niin. Minä laitoin hänen aamuteehensä mortoxia ja ajattelin, että heille tuleekin soma reissu, kun Susanna menehtyy matkan aikana. Mutta hän kuolikin jo Talvipuutarhassa. Minä toivoin, että siinä olisi mennyt kauemmin, että kuolema olisi tullut vaikkapa ruotsinlaivalla", Rakel harmitteli silmät viiruina.

                 Leena osoitti muovipussissa näkyvää myrkkypulloa.

                 "Mistä sinä tuon myrkyn sait?"

                 "Samoilta virolaisilta kuin ne - sairaalatarvikkeetkin", Rakel sanoi ovelan näköisenä. "Noista tapoista saan ehkä tuomion, josta ensikertalaisena istun puolet, sanotaanko vaikkapa kuusi vuotta? Vai kolme, mitä luulet? Mutta, jos kerron virolaisten kumppaneitteni nimen, pääsen hengestäni. Sitä teidän siis on aivan turha minulta udella. Minä lähden ihan mielelläni täältä Pasilasta Hämeenlinnan naisvankilaan. On tämä sellainen loukko", Rakel huokaili ja katseli tilaa ympärillään.

                 Åberg, Korppi ja Muhonen seurailivat kuulustelua mykistyneinä.

                 "Arvatkaapas kuka minulle tulee mieleen tuosta naisesta?" Lasse kysäisi. Sakari ja Kari kohauttivat olkiaan.

                 "Se ämmä, joka oli rääkännyt miesystävänsä lapsen kuoliaaksi, sitomalla tämän kuukausiksi putkiteipillä nyytiksi."

                 "Sinä sanoit silloin, että Suomessakin voitaisiin ottaa käyttöön kuolemanrangaistus. Sellainen teloitustapa, että syyllinen hukutetaan paskaviemäriin", Muhonen tuumaili.

                 "Niin tein. Olen samaa mieltä edelleen", Åberg totesi.

                 Kuulusteluhuoneessa Rakel venytteli jäseniään.

                 "Tuntuupa ihanalta tunnustaa. Koska minä pääsen pois täältä, sinne Hämeenlinnaan?

                 "Odotas hetki", Leena sanoi, otti paperit pöydältä ja häipyi huoneesta.

                 Hän saapui miesten luokse tarkkailuhuoneeseen.

                 "Helvetti! Joku saa jatkaa, tai minä tapan tuon noidan."

                 "Minä menen", Muhonen toppuutteli.

                 Majava ojensi paperit Åberille, joka tyynnytteli häntä sanoen: "Sait naisen tunnustamaan. Hieno suoritus. Voit lopettaa tältä päivältä. Ja sinä myös Korppi. Heitä vaikka Leena himaan, sopiiko?"

                 "Sopii, oikein hyvin. Ei kait tässä tämän enempää. Asiahan tuli kerrasta selväksi", Korppi sanoi, kun poistui Leenan kanssa käytävälle. Kuulusteluhuoneen puolella Muhonen istahti Rakelia vastapäätä ja alkoi jutella hyväntuulisesti.

                 "Pakko kysyä - miksi sinä tunnustit?" Kari kysyi uteliaana pöytätasoon kyynärpäillään nojaten.

                 "Asianajajani kehotti. Tavoite on nimittäin saavutettu. Islam vyöryy Suomeen ja tämä teidän mätä yhteiskuntanne romahtaa!" Rakel kivahti pilkallisesti, kunnes hetken mietittyään lisäsi: "Asianajajani neuvoi minua tunnustamaan heti, jos poliisi löytää vahvaa näyttöä. Te löysitte hallustani myrkyn, jolla uhrit surmattiin. Hän kehotti minua sanomaan teille myös että: Myönnän kaiken enkä ikinä tee toiste! Minusta tuo on pirun hauskasti sanottu", nainen kihersi ja jatkoi: "Hän vakuutti, että saan minimituomion, kun sanon noin, enkä pitkitä tutkimuksia ja oikeudenkäyntiä. Minä siis myönnän kaiken enkä ikinä tee toiste!" Rakel nauroi makeasti ja jatkoi: "Tapoin sekä mieheni että Susanna Forsmanin, että mitä me tässä enää jaaritellaan? Viekää asia oikeuteen ja lähettäkää minut Hämeenlinnan naisvankilaan."

                 Komisario Åberg istahti pöydän ääreen ja jäi seuraamaan, kuinka Muhonen jututti virnistelevää Rakelia lasin takana. Nainen kertoili vielä, kuinka oli hätääntynyt, kun tajusi että posliinimukista, jonka hän oli lahjoittanut murha-aamuna Susannalle, löytyisi tietenkin myrkkyjäämiä. Siksi hän kävi noutamassa sen pois Forsmanin asunnosta ja piilottamassa lantakasaan, josta arveli, ettei mukia ikinä löydettäisi.

                 "Mutta se vainukoira Lefa teki minulle paskan tempun, vaikka zoofiilinä rakastankin eläimiä, varsinkin susikoiria", Rakel virnisti.             

Sakari Korppi ja Leena Majava astuivat ulos Poliisitalon 1:n pääovesta ja pysähtyivät katoksen alle. Silmiin pisti vasemmalla näkyvän Poliisitalo 2:n eteen leiriytynyt pakolaismassa. He olivat pystyttäneet jopa telttoja ja sekalaisista aineksista kyhättyjä majoja Pasilanraition toisella puolella kohoavalle kallioiselle mäennyppylälle. Mustia afrikkalaisia ja suklaanruskeita somaleja, sekä tummia arabeja, hortoili jalkakäytävällä ja ajotiellä, istuskellen autojen konepelleillä. Korpin lumivalkoinen Mokka oli pysäköity nurkan taakse Radiokadulle, joten hän ja Majava kiiruhtivat Poliisitalo ykkösen ylikulkukäytävän alitse citymaasturille, taakseen vilkuilematta. Korppi avasi autonovet kaukosäätimellä, samalla kun hänen puhelimensa hälytti.

                 "Mene sinä vaan", Sakari sanoi ja Leena istahti Mokkaan kuljettajan vieruspenkille, kun etsivä vastasi kännykkäänsä.

                 "Martikainen tässä, terve!" kuului toisesta päästä reipas ääni.

                 "Kokelas Korppi täällä, moi!" Sakari vastasi. Martikainen oli hänen tupatoverinsa ja hyvä ystävä RUK:n vuosikurssilta sekä erikoiskoulutusjaksolta Santahaminasta.

                 "Saitko tiedon, että sinua kaivataan?"

                 "Sain", Korppi vastasi ytimekkäästi, muttei sanonut keneltä.

                 "Hyvä. Ensi viikolla järjestetään ampumaleiri Rovajärvellä, Lapissa. Pääsetkö mukaan?"

                 "Totta kai."

                 "Selvä sitten. Minä lähetän sinulle vielä tekstarin, koska sinun olisi syytä olla paikalla. Sopiiko tällainen järjestely?"

                 "Sopii."

                 "Mainiota. Katsopa muuten tänään televisiosta YLEN Perästä kuuluu -lähetystä. Siinä voi tapahtua jotain mielenkiintoista. Mutta minä en ole tätä sitten kertonut."

                 "Asia selvä", Korppi sanoi ja he lopettivat puhelun.

                 Kun Korppi istahti maasturinsa ohjauspyörän taakse, Leena aneli siitä vierestä.

                 "Drinkki tekisi nyt kyllä hyvää."

                 "Ajetaan Sikalaan. Ota sinä pari paukkua, niin minä syön jotain ja heitän sinut lopuksi kotiin Rusutjärvelle. Sopiiko?"

                 "Voi, sinä olet ihana. Sopii", Leena huokaili.

                 Korppi starttasi Mokan ja lähti Radiokadulta, Poliisitalon sekä Kansanradion peltirotiskoa muistuttavan Julman Ölkyn välistä, kurvaten liikenneympyrästä Pasilankatua oikealle, keskustan suuntaan.

                 "Minulta meinasi pää räjähtää sen muijan kanssa", Leena huokaili.

                 "Uskon", Korppi kuittasi ja jatkoi matkaa kohti Ullanlinnaa.

Ravintola Sikalan tunnelma oli taas katossa, kuten joka päivä tähän aikaan illasta, jolloin vakioasiakkaiden velatkin olivat muuttuneet saataviksi. Lääväreliefin juurella, äijäporukassa istuskeleva Nootin toimittaja Olli Jaatinen oli löytänyt jotain pöyristyttävää älykännykästään ja yritti kiinnittää päihtyneiden ystäviensä huomion tähän tuiki tärkeään uutiseen.

                 "Tämä on jo todella tyrmistyttävää! Suomen vihervasurit EU-parlamentaarikot ovat menneet hyväksymään, kansalta salaa, komission vaatimuksen, jonka mukaan maamme väkilukua kasvatetaan muutamassa vuodessa 62 miljoonaan, koska kyllä täällä tilaa on, ja ruokaa riittää kaikille", Jaatinen mesosi osoitellen älypuhelimensa näyttöä kavereilleen.

"Nyt sä kyllä valehtelet", Jorma murahti kun näpelöi kapakan taulutelevision kaukosäädintä.

                 "Enkä valehtele!" Jaatinen kivahti: "Täältä löytyy EU-komission uudet päätökset Euroopan väestötiheyden jakamisesta tämän saatanan liittovaltion jäsenten kesken. Ja meidän mepit ovat hyväksyneet sen! Komission laskelmiensa mukaan Suomeen mahtuu tarkalleen 62.323.045 uutta asukasta! Aikovat siis, kansalaisille mitään puhumatta ja meiltä lupaa kysymättä, sijoittaa tänne viiden miljoonan kantasuomalaisen lisäksi 62 miljoonaa uutta asukasta, per - ke - le! Näiden uudisasukkaiden etujoukkoa ovat nyt jo maahamme Ruotsin läpi vyöryneet ählämit ja mutiaiset, ja lisää on tulossa. Tämä asia on päätetty Euroopan komissiossa, katsokaa tuosta", Olli yritti, mutta muut eivät voineet uskoa moista todeksi, vaikka asiasta löytyikin mustaa valkoisella Jaatisen kännykän näytöltä.

                 "Ja kaikki tämä tapahtuu meidän hallituksen siunauksella. Siksi Suomen ja Ruotsin välistä rajaa ei laiteta kiinni, helvetti soikoon", Jaatinen kiivaili raivokkaasti.

                 Jorma viittasi kauhuskenaariolle kintaallaan ja osoitti katon rajaan asennuttamaansa tuliterää jättitelevisiota.

                 "Turpa kiinni nyt! Suora Perästä kuuluu -ohjelma alkaa."

                 "Eihän kansalle ole puhuttu totta siitä lähtien, kun liityttiin Euroopan Unioniin, joka on kasaarijuutalaisten salaliitto, millä muut Euroopan kansat alistetaan heidän vasalleikseen", Keke narisi suorasukaisesti, kuin päivänselvän totuuden lausuen.

                 Mutta kukaan ei kuunnellut häntä, sillä kaikkien katseet olivat keskittyneet taulutelevisiosta alkaneeseen Perästä kuuluu -ohjelman suoraan lähetykseen, jonka hekumallista toimittajanaista kapakan äijät tuijottivat, kuka muniaan puristellen, kuka ei.

                 "Kohta käytävän siirtolaiskeskustelun jälkeen meillä on vielä aika rapsakkaa kuvamateriaalia zoofiliasta. Kävimme haastattelemassa erästä asianharrastajaa aivan tässä Helsingin lähellä, hänen hevostilallaan. Voimme näyttää naisen itsensä kuvaamia zoofilia-maistiaisia hiukan myöhemmin, kun perheen pienimmät ovat menneet levolle", uhkea blondi Jaana Kukkonen selosti maireana, huulet Marilynin punaisina, puoleen reiteen ulottuvassa, avokaulaisessa ja ihonmyötäisessä, beesissä silkkimekossaan, Sikalan jättiruudulla.

                 "Mutta ohjelman aluksi me keskustelemme ajankohtaisesta siirtolaisaiheesta, kun maahamme on saapunut niin paljon parhaassa työiässä olevia nuorukaisia", nainen sanoi punaiset huulet hymyssä, ja kuvaan leikkautui näkymiä Torniosta, jossa Ruotsin puolelta saapuneista linja-autoista laskeutui ulos kymmenittäin vetreitä pakolaisnuorukaisia. 

                 Perästä kuuluu -ohjelman suora lähetys oli juuri alkanut, kun Sakari Korppi ja Leena Majava astuivat sisään ravintolaan. Koska Sikalan vakioasiakkaalla oli yllättäen naisseuraa mukanaan, tuttu ravintolaemäntä opasti heidät vapaaseen ikkunapöytään.

Salin päädyssä, lääväreliefin juurella istuva vakioporukka katsoi hämmentyneenä toveriaan, joka saapui kapakkaan nuoren ja kauniin naisseuralaisen kanssa. Äijäporukka tervehti Korppia vähäeleisesti, jotta eivät mokaisi ystävänsä illanviettoa.

                 "Minä otan tuplakossuvissyn, jos sellaista saa?" Leena aneli.

                 Hovimestari nyökkäsi, että kyllä se käy, sillä muisti varsin hyvin, kuinka tuo juoma oli ollut Sakari Korpin vakiopaukku vuosikausia.

                 "Minulle pelkkä vissy ja wieninleike."

                 "Entäs teille?" emäntä kysyi Leenalta, iltapalaa tarkoittaen.

                 "Minä vaan juon", Majava sanoi hauskasti.

                 "Sehän sopii", emäntä naurahti ja lähti toimittamaan tilausta.

                 Leena ja Sakari hymyilivät toisilleen, kunnes kiinnittivät huomionsa television ohjelmaan. Toimittaja Jaana Kukkosen vieraina suorassa lähetyksessä olivat Vihreiden veteraanikansanedustaja Björn Jammern sekä toinen koko kansan inhokki, Tero Jarkki. Nelikymppinen, isoa kurpitsaa muistuttava ukko oli jonkinlainen kirjailijaplanttu ja erään Neropatit-ohjelman vakiovieras. Miehelle oli perustettu Facebookiin oikein oma inhoryhmä, tämän maahantunkeutujamyönteisten sekä valtaväestöä halveksivien kommenttien takia. Mutta Jarkkia eivät valkoisen roskaväen, kuten hän heitä nimitti, mielipiteet kiinnostaneet, sillä istuihan mies norsunluutornissaan, Kansanradion Neropatit-ohjelman viikoittaisena vakioesiintyjänä, jo kohta kymmenettä vuottaan. Katsojien tiedossa oli myös, että Jarkki piti itseään jonkinlaisena Suomen imaamina, voidessaan huudella mitä sattuu Kansanradion linkkitornista, kuin minareetista.

                 Jarkin hiusraja oli karannut takaraivolle ja hänen suunsa jähmettynyt ikuiseen virneeseen, kuin hangonkeksillä, paitsi että mies ei hymyillet eikä nauranut. Koskaan. Tuo omituinen ilme oli erään tarinan mukaan jumittunut hänen kasvoilleen, kun Teron äiti oli nykäissyt kesken kaiken nännin pois lapsensa suusta, yrittäessään vieroittaa kaksitoistavuotiasta poikaansa rintaruokinnasta.

                 Hovimestari toi Majavalle ja Korpille heidän juomansa ja pariskunta skoolasi ennen kuin maistoi laseistaan. Leenasta oli aivan luonnollista, ettei Korppi tilannut alkoholijuomaa, sillä mieshän oli autolla liikkeellä.

                 "Minä olen euvooppalainen", Björnin suomenruotsalainen aksentti kantautui televisiosta, niin pahasti ärrää sortaen, että kuulijoita hirvitti.

                 "Kuten myös", Jarkki yhtyi.

                 "Ole nyt hiljaa, kun minä puhun!" Jammern äksyili alahuuli lerppuen, leuka rinnalle vajonneena, kun silitteli vasemmalla kädellä kaljuaan: "Mitä minun pitikään sanoa?" hän kiukutteli vieressään istuvalle Jaanalle. Nainen kohautteli olkiaan ja Jarkki, hänen toisella puolellaan, olisi mielellään sukeltanut Kukkosen rintavakoon.

                 "Että sinä olet eurooppalainen", Jaana auttoi raihnaista ukkoa.

                 "Joo, niin. Suomen hallitus on vasistinen, hemmetti! Tosi tövkeää, että maahanmuuttopolitiikka on Suomessa niin vajoittavaa. Tännehän mahtuisi vaikka kuinka helvetisti povukkaa, hemmetti", Jammern ehti sanoa, kun laukaus kajahti ja yhtäkkiä hänen päänsä räjähti kappaleiksi, kuin punainen meloni! Uusi laukaus pamahti ja sama tapahtui Kukkosen toisella puolella istuvalle Jarkille. Hänenkin päänsä pirstoutui punaisiksi liha- ja luupaloiksi, jotka roiskahtivat miesten välissä istuvan naistoimittajan silmille! Molempien äijien ruhot kellahtivat pöytätason taakse.

                 Jaana Kukkonen puristeli kaksin käsin päätään ja vilkuili kauhistuneena viereensä ammuttujen miesten raatoja, kunnes alkoi silmittömän, yhtäjaksoisen kirkumisen!

                 Äkkiä televisioruudun täytti Hetkinen teksti.

                 Sikalassa väki mykistyi ja asiakkaat tuijottivat televisioon ilmestynyttä tekstiä. Leena ja Sakari katsoivat vakavina toisiaan.

                 "Mitähän tuo oli?" naispoliisi kuiskasi.

                 Korppi kohautti harteitaan. Molemmat tyhjensivät lasinsa, sillä aavistelivat, että jotain ikävää tapahtui.

                 "Hyvä vitsi!" joku huusi jostain.

                 "Ihan niin kuin niitä olisi ammuttu dumdum-luodeilla. Sellaisilla, jotka räjähtävät osuessaan kohteeseen", joku hämmästeli.

                 "Vaihda kanavaa. Kait ne jossain jotain ilmoittaa!" toinen ärjyi.

                 Kaikilla muilla kanavilla pyöri kuitenkin vakio-ohjelmia, elokuvia ja tv-sarjoja. Perästä kuuluu -ohjelman tilalla ruudussa seisoi edelleen Hetkinen-teksti ja taustalla soi jotain taukomusiikkia. Majavan kännykkä ilmoitti saapuneesta viestistä ja nainen vilkaisi puhelintaan. Leenan ilmekään ei värähtänyt, kun hän luki tekstin ja näytti sitä pöydän yli Korpille. Viestissä luki: Pasilan studiolla ammuttu kaksi ihmistä. Toimintaohjeet tulossa.

                 "Eiköhän lähdetä", Leena sanoi ja Korppi nyökkäsi.

                 Hän kävi perumassa ruokatilauksen ja maksoi juomat.

                 "Mitähän tuo oli? Joku härski trikkipila varmaan", hovimestari ihmetteli televisioon nyökäten. Hetkinen-teksti hämmensi edelleen häntä sekä ravintolavieraita.

                 Sikalafreskon juurella äijäporukka ihmetteli tapahtunutta, pitäen ilmiötä jonkinlaisena ohjelmaan kuuluvana vitsinä, ja varsin huonona sellaisena. He yrittivät viittoilla Korppia käymään pöydässään, mutta tämä poistui naisseuralaisensa kanssa ravintolasta.

                 Ulos päästyään Korppi ja Majava kiirehtivät kulman taakse, Tehtaankadun varteen pysäköityyn Mokkaan. Autossa Leena luki vielä kertaalleen saamansa tekstiviestin.

                 "Minun täytyy soittaa Åbergille."

                 Korppi ei käynnistänyt maasturiaan, jottei puhelu häiriintyisi. Kohta komisario vastasikin ja Leena kertoi hänelle pikaisesti, mitä oli televisiosta nähnyt, sekä saamastaan tekstiviestistä. Hän laittoi puhelimensa kovaäänisen päälle, niin että Korppikin kuuli, mitä komisariolla oli kerrottavaa.

                 "Olen edelleen Pasilassa. Seisoskelen tässä kadulla Julman Ölkyn edustalla” Åberg huokaili. ”Joku kävi ampumassa Tero Jarkin ja Björn Jammernin Perästä kuuluu -ohjelman suorassa lähetyksessä. Tiedetään ainoastaan, että tekijä oli piiloutunut studioon, teki tekonsa taustaverhojen lomasta ja häipyi paikalta. Hänestä ei jäänyt jälkeäkään. Kerta kaikkiaan kadonnut kuin tuhka tuleen."

                 "Tulenko minä sinne?"

                 "Ihan turhaa", komisario toppuutteli Leenaa. "Täällä on poliiseja kuin meren mutaa, tapahtuihan verityö meidän naapurissa. Älä tule. Täällä on jo nyt ruuhkaa, kun maailman kaikki pakolaisetkin ryntäsivät tänne pällistelemään. Pyörivät tuossa kuin herhiläiset. Ei mikään ihme, ettemme nähneet vilaustakaan terroriteon tekijästä. Älä tule. Sitä paitsi tämä asia kuuluu Supolle. Ovat itse panneet maailmankirjat sekaisin, kun päästivät Suomen täyteen murhamiehiä. Selvittäköön sotkunsa itse. Mutta meidän juttu on ratkennut ja menee oikeuteen, joten sinä olet vapaasi ansainnut. Nauti siitä. Soitellaan", komisario sanoi ja he lopettivat puhelun.

                 "Mitäs tehdään?" Korppi kysäisi, kun käynnisti valkoisen Mokkansa.

                 "Vie minut kotiin. Tässä oli kyllä yhdelle päivälle tarpeeksi."

                 Korppi oli samaa mieltä ja lähti viemään Leenaa Rusutjärvelle. Sakari muisti kokelas Martikaisen kehotuksen katsoa Perästä kuuluu -ohjelmaa ja ymmärsi nyt, miksi mies kielsi häntä puhumasta asiasta. 

                 Kolistimenpuronkujalle saavuttuaan, molemmilta olivat jutunaiheet vähissä, ja Leena katosi pää painuksissa niemekkeellä sijaitsevaan omakotitaloonsa. Korppi seurasi vaisuna naisen kulkua rantatontilleen, käänsi maasturin tulosuuntaan ja kaasutteli illan hämärtyessä paluumatkalle kohti asuntoaan Kruunuhaassa.

Häivyttyään Malmön Rosengårdista, Turpeinen oli ajanut sinivalkoisella Scaniallaan yötä myöten suoraan Tukholmaan ja ehtinyt vielä seuraavana aamuna Turkuun lähteneeseen laivaan. Seilattuaan päivälautalla Itämeren yli Ruotsista Suomeen, hän oli jatkanut matkaansa Turusta suoraan Kokemäelle, jossa kurvasi hiukan ennen puolta yötä omakotitalonsa pihamaalle. Hannu oli soittanut matkanvarrelta sekä vaimolleen että velipojalleen Erkille, jonka hopeanharmaa Mersu seisoikin jo parkissa Turpeisen omakotitalon verannan edustalla.

                 Parkkeerattuaan täysperävaunullisen rekkansa pihavaraston kupeeseen, Hannu hyppäsi alas Scaniansa vetonupista, Jusufin rahavyö kourassaan.

                 Aune ja Erkki ilmestyivät iltahämärissä lasiverannan portaille, pihalampun valokeilaan Hannua vastaanottamaan.

                 "Toin teille tuliaisia", mies murahti, kun laski rahavyön velipojan ja vaimonsa käsivarsille. Vastaanottajat menivät hämilleen, kannatellessaan vyötä sen molemmista päistä.

                 "Kurkatkaa sisään. Luulisi että siinä olisi alkupääomaa Pelastakaa Suomi -järjestölle. Eikös meillä sellaisesta ollut puhetta?"

                 Veli sekä vaimo, joka oli kapsahtanut miehensä kaulaan, ilon kyyneleet silmissään, olivat molemmat liikuttuneita. Erkki ei silti malttanut mieltään, vaan availi rahavyön vetoketjuja ja veteli taskuista esiin viidensadan euron setelinippuja.

                 "Paljonko tätä on?" velipoika henkäili, vilkaistuaan hämärää pihamaata ympärillään.

                 "Satakaksikymmentäviisituhatta euroa, että kyllä sillä alkuun päästään."

                 "Sinäkö voitit nuo paluumatkalla Berliinin kasinolla? Hedelmäpelissä?" vaimo kysyi vilpittömästi.

                 Veljekset katsahtivat toisiaan ja Hannu nyökytteli.

                 "Euron panoksella, kuulemma", velipoika vielä lisäsi.

                 Erkki sulki vetoketjut ja laittoi rahavyön Hannun olkapäälle, kun nappasi veljensä halaukseen ja lähti viemään tätä sisään omakotitaloon. Musta kärpänen jäi pörräämään kuolinkamppailussaan hehkuvan pihavalon lasikupuun verannan räystään alle.

 

LOPPU

 

TILAA KIRJA ALLAOLEVALLA KAAVAKKEELLA. ANNA YHTEYSTIETOSI.

Ota meihin yhteyttä