EIKÖ EU-HUIJAUS LOPU KOSKAAN

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea katsoi päätöksessään 2015, että Suomen työmarkkinatuki on liian pieni. Komitean mukaan riittävä perusturvan taso olisi 50 prosenttia mediaanitulosta ja Suomen työmarkkinatuki on alle kolmanneksen siitä. Tuki ei ole riittävän suuri, vaikka se yhdistettäisiin muihin tukiin, kuten asumistukeen.

Sosiaalisten oikeuksien komitea arvioi, kuinka Euroopan sosiaalisen peruskirjan hyväksyneet maat ovat noudattaneet peruskirjan määräyksiä. Suomen sosiaaliturvasta on aiemminkin kanneltu komiteaan. Komitea katsoi vuonna 2015, että sosiaalietuuksien vähimmäistaso on Suomessa riittämätön. Kuitenkin OECD:n mukaan turvapaikan tai oleskeluluvan Suomessa saaneet ulkomaalaiset saavat 4,4 kertaa enemmän sosiaalitukia, kuin kantaväestö.

Vuoden 2015 jälkeen, jolloin tuo Sosiaalietuuksien komitea katsoi etuuksien vähimmäistason olevan Suomessa riittämätön, on kuitenkin kantaväestön sosiaalietuuksia vähennetty tuntuvasti. Asiasta uutisoi jopa Yle muutama päivä sitten, oikein kaavioiden kera, joista näimme, kuinka jyrkkää tuo pudotus oli. Eläkeläisiä köyhdytetään laillisesti heidän eläkkeitään pienentämällä joka vuosi. Niinpä eläkeläiset ja työttömät värjöttelevät leipäjonoissa, jotka ovat kilometrien mittaisia.

Vaan eivät värjöttele kauan, sillä poliitikkomme ovat ilmeisesti katsoneet tämän ruoan jakelun tarpeettomaksi, koska siellä jonottavat ainoastaan kantasuomalaiset, ja siksi kaikenlainen tuki näille muutenkin epäesteettisen näköisille ruokapankeille on lopetettu.

Niinpä nyt olisi korkea aika muutokselle! Samat toimet käyttöön kuin Islannissa tekivät. Kaikki poliittiset maanpetturit ulos ja vastuuseen, samoin kaikki poliittisilla virkanimityksillä vehkeilevät viranhaltijat. Valtion omaisuutta myyvät ministerit pois hallituksesta, sekä eduskunnasta. Koko eduskunta uusiksi ja puolet pienemmäksi. Ei meidän tarvitse lihottaa kahtasataa laiskaa henkilöä, jotka 99%:sti eivät ole minkään alan asiantuntijoita, jotta heillä olisi edes jonkinlaisia edellytyksiä hoitaa tämän maan asioita.

Nämä henkilöt ovat suurimmaksi osaksi päässeet eduskuntaan vain siksi, että heidän naamansa on näkynyt julkisuudessa, mediassa, televisiossa, tai ovat osallistuneet urheilukisoihin tai johonkin muuhun hömppäohjelmaan. Sitten on se pieni osa, jotka ovat istuneet eduskunnassa koko ikänsä ja ovat niin leipääntyneet, sekä oikeasta elämästä vieraantuneet, että eivät kykene millään aivolohkollaan käsittämään mitä tavallinen kansalainen tarvitsee. Tämä väki ei tee eduskunnassa mitään muuta, kuin aja omaa asiaansa, sekä oman pankkitilinsä asiaa, sekä kiljuu kurkku suorana tuota uutta uskontoa, joka on maailman suurin valhe, eli tuo heidän uusi liberaalisosialisminsa, jossa Suomi kuuluu kaikille muille, mutta ei suomalaisille.

EU:n velkojille on haistatettava pitkät, sekä ryhdyttävä toimimaan omillamme, oman maamme ja kansamme hyväksi. Kaikki kaivokset on kansallistettava, sekä infra, kuten sähköverkot ym. Poliitikkojen tekemät lehmänkaupat on purettava, koska meillä on siihen kaikki oikeus, sillä ne on tehty oman maan etujen vastaisesti. EU:sta pääsemme irti, samoin kuin eurosta, koska kaikki on tehty laittomasti. EU:n menoa kyllä äänestimme rankan lehdistön aivopesun ja valehtelun jälkeen, mutta meidän poliitikkomme olivat tehneet liittymissopimuksen jo paljon ennen tätä vaihetta. Perustuslakimme on palautettava ennalleen ja meidän suomalaisten, joille tämä maa kuuluu, oikeudet sen mukaisiksi.

-TL

Tilaa KOOMA tästä: www.taikaluukku.com/kirjatilaukset/