ISKUT KESTÄVÄ TRUMP

"Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) vaalitarkkailuvaltuuskunta on kritisoinut terävästi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin väitteitä vaalipetoksista, kertoi "WELT.DE"

Tämä on ymmärrettävää, koska kaikki muistavat kuinka koko Euroopan media on ollut Trumpin kimpussa JOKA PÄIVÄ siitä lähtien, kun hänet valittiin presidenttiehdokkaaksi yli neljä vuotta sitten. EU ja koko muu Eurooppa tahtoo mieluummin Bidenin nukkehallitsijaksi demokraateille/ DeepStatelle, jonka jälkeen voimmekin vain arvailla missä seuraava sota aloitetaan? Mahdollisuuksiahan on monia, kuten Iran, tai vaikkapa Venäjä? Aikooko USA yhdessä EU:n "SuperPowerin" kanssa ottaa mittaa Venäjän armeijasta? Harjoituksia on Venäjän rajoilla käyty jo pitkään ja maa-alueita luovutettu vapaasti käytettäväksi Natolle hyökätä mihin tahtoo ja Suomikin on jo luvattu kaikkien yhteiseksi sotatantereeksi. Ja kun tiedämme mihin Venäjä on voimakkaita aseitaan suunnannut jo valmiiksi, ei rakkaasta Suomestamme jää muuta kuin kuoppa jäljelle.