KAAOKSEN TAUSTALLA KASAARI

Vuonna 1930 Budapestissa syntyneen unkarinjuutalaisen George Soroksen vanhemmat olivat ortodoksijuutalaisia, joiden sukujuuret juontuvat Mustanmeren alueella eläneisiin, naapurikansoja ryöstelleisiin kasaareihin. 

Tämä fallosta palvonut, sotaisa paimentolaiskansa kääntyi 700-luvulla juutalaisuuteen, koska juutalaisuus lupasi kannattajilleen kaikki maailman rikkaudet sekä muut kansat orjikseen. Venäläiset kuitenkin suivaantuivat näihin jo silloin mm. koronkiskontaa harjoittaneisiin ja varsin sukurutsaisiin kasaareihin ja Kiovan suuriruhtinas Svatoslav tuhosi kasaarien valtakunnan vuonna 967, jonka jälkeen kasaarijuutalaiset hajaantuivat ympäri Eurooppaa mm. Unkarin alueelle ja aina Espanjaan saakka. Kasaarijuutalaiset olivat muuten ensimmäisiä siirtolaisia, joilla oli varaa muuttaa Amerikan uudelle mantereelle Golumbuksen vanavedessä, perustaakseen sinne juutalaisvaltion.

Kasaarijuutalaisen George Soroksen nuoruudesta tiedetään ainakin se, että hän toimi toisen maailmansodan aikaan Unkaria miehittäneiden saksalaisten nuorisojärjestössä, natsien kätyrinä, salaten heiltä omat sukujuurensa ja kavaltaen samaan aikaan toisia Unkarin juutalaisia natseille. Tämän katalasti pelatun roolipelin ansiosta hän säilyi itse natsien juutalaisvainoista hengissä ja muutti vanhempiensa kanssa vuonna 1947 Lontooseen.

Lontoossa Soros opiskeli taloustieteitä, ryhtyen jo varhain sijoittajaksi ja 1960 luvulla hänestä oli kehittynyt taitava peluri. Soros rikastui keinotellessaan mm. Suomen markalla ja valuuttapeleissä Latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa ja Venäjällä, josta Neuvostoliiton kaaduttua yritti keinotella itselleen mm. maan öljyteollisuuden, mutta Putin antoi hänelle kenkää ja Soros sai ikuisen porttikiellon Venäjälle.

Soros tunnetaan kuitenkin ehkä parhaiten hänen miljardiomaisuuksia hallinnoivasta säätiöverkostostaan, jonka ytimessä toimii Open Society Institute. George Soroksen sekä hänen Uutta Maailmanjärjestystä ajavien säätiöidensä tiedetään rahoittavan kaikkia kasallisvaltioita vastustavia poliitikkoja sekä anarkistisia liikkeitä, kuten Antifaa, sekä manipuloivan ja voitelevan ruhtinaallisesti Bilderberg-kokouksissa vierailevia poliitikkoja. Hän on myös varsinainen mahtitekijä Euroopan Unionin liittovaltiohankkeessa.

Hän pyrkii systemaattisesti rappeuttamaan sekä USA:n että Euroopan yhteiskuntia ja on lahjoittanut miljardeja mm. kannabiksen laillistamiseksi USA:ssa ja Kanadassa. Hän myös rahoittaa Afrikasta ja Lähi-Idästä Eurooppaan suuntautuvaa ihmissalakuljetusta, sillä näiden muslimimaahantunkeutujien ensisijainen tavoite onkin nujertaa valkoinen rotu rajoittamattomalla sikiämisellään.

Soros pyrkii vaikuttamaan USA:n oikeusjärjestelmään rahalahjoituksillaan, jotta mm. Virginian osavaltioon valittaisiin vasemmistolainen syyttäjä. Vuonna 2016 Daily Signal kirjoitti, kuinka Soros pyrki kääntämään jokaisen paikallisen syyttäjävaalin vasemmistolaisten demokraattien voitoksi.

Herääkin kysymys, että yrittävätkö demokraatit siksi niin sitkeästi todistella, että Venäjä olisi jotenkin sotkeentunut USA:n presidentinvaaleihin Trumpin eduksi, koska ovat itse kaulaansa myöten upoksissa Soroksen lahjussuossa.

Eli Amerikan demokraatit ovat varsin tekopyhiä väittäessään sitkeästi, että ulkomaiset tahot vaikuttivat presidentin vaaleihin, samaan aikaan, kun heitä itseään rahoitetaan Unkarin juutalaisen George Soroksen miljoonilla. Tätä Soroksen USA:ssa harjoittamaa likaista peliä vasten ei siis olekaan mikään ihme, että Suomessakin ollaan jo varsin hyvin jyvällä hänen vaikutuksesta maamme politiikoihin, jotka ajavat asioita terveen järjen vastaisesti, oman kansansa tuhoksi, ja joiden maanpetturuutta ei voisi mitenkään ymmärtää, ellei olisi vihiä maamme päättäjille virtaavista voitelurahoista.