KANSALLISOMAISUUTEMME KOHTALO

Suomen rikkauksien jakaminen ylikansallisille yrityksille on, ja on ollut, koko ajan täysin järjetöntä. Lakina on "löytäjä saa pitää", ja lisäksi valtio maksaa heille vielä infrankin. 

Ainoa tuotto Suomelle on yritysten palkkaamien suomalaisten työntekijöiden verot, koska yritykset järjestelyillään pitävät huolen, etteivät joudu maksamaan edes yhteisöveroa. Lisäksi valtio antaa yritystukia miljoonien edestä näille ulkomaisille kaivoksillekin. Ei siis mikään ihme, että ylikansalliset kaivosyhtiöt ovat rankanneet Suomen kaivosmaiden ykköseksi.

Afrikan kehitysmaissa diktaattorit kähmivät kaivoyhtiöiltä valtavat summat omiin taskuihinsa, joten miten meidän poliitikkomme ovat niin paljon tyhmempiä kuin kehitysmaalaiset, etteivät huolehdi valtion saatavia kansallisomaisuuksistamme tai eivät edes kähmi rahoja itselleen. Vai kähmivätkö? 

Suomella olisi kevyesti samanlaiset vararahastot (800 miljardia euroa) kuin Norjallakin on öljystään, jos otettaisiin kohtuullinen osa kaikesta arvomineraalien louhinnasta valtiolle vararahastoon. Ajatellaan vaikkapa, että Suomessa kaivetaan kultaa yhdestä kaivoksesta 8 tonnia vuodessa! Lisäksi kaikki muut kaivokset, sekä kaikki muut mineraalit, kuten litium, jonka kaivoksen pääomistaja on norjalainen yhtiö, tai skandium ym. ym. 

Joka tapauksessa Suomi on rikas maa mineraaleineen, metsineen ja pohjavesineen. Mutta meillä on vain niin äärettömän tyhmät ja ahneet poliitikot, jotka luovuttavat kansallisen omaisuutemme globalistien suuryrityksille.

- TL

Tilaa KOOMA tästä: www.taikaluukku.com/products/kooma-lukunayte/