KENELLÄ OIKEUS ELÄMÄÄN SUOMESSA

Kaikki kiljuvat ulkomaalaisten "oikeudesta elämään", mikä tarkoittaa suomeksi "oikeutta tulla maahamme Kelan elätettäväksi", mutta kukaan ei kilju vanhusten, jotka tämän hyvinvoinnin rakensivat, oikeudesta hyvään loppuelämään.

Suomen valtio, eli poliittiset toimijat tekivät katalasti, kun myivät vanhustenhoidon yksityisille voittoa tavoitteleville yrityksille. Myivät siis vanhukset kuin huutolaiset, joita kohdellaan huonosti. Poliittiset toimijat olisivat voineet saman tien toimittaa heille eutanasiajuomat, niin vanhukset olisivat säästyneet noiltakin kärsimyksiltä, joita yksityisissä hoitolaitoksissa kokevat.

Toinen poliittisten toimijoiden emämunaus on ottaa ulkomaalaisia "hoitajia" kuntien sairaanhoitoyksiköihin.

Sukulaiseni oli suurien leikkausten jälkeen joutunut kunnan omistamaan "kuntoutussairaalaan", jossa ei kyllä ollut "hoitajista" pulaa. Siellä oli hoitajia joka puolelta tätä palloa, mutta kukaan ei hoitanut sairaanhoitajan tehtäviään. Siellä oli eräs Suomenlahden eteläpuolelta, joka oli ottanut tehtäväkseen huutaa potilaille, milloin mistäkin, eikä luopunut tavoistaan, vaikka oli vieraita. Sitten oli tummempia naisia eri puolilta maailmaa, mutta heidän toimenkuvastaan oli mahdoton ottaa selvää, sillä he vain kävelivät käytävillä. Ennen ruokailua tuli nuori huivipäinen tyttö, jonka tehtävänä oli laittaa potilaille ruokaliinat, mutta hetken sitä pyöriteltyään hän heitti liinan potilaan syliin sanoen: "En minä näitä osaa, laita itse".

Kysymys oli siis "kuntoutussairaalasta", mutta tuskin kukaan, joka on menettänyt painostaan kymmeniä kiloja, sekä liikuntakykynsä, kuntoutuu makaamalla sängyssä. Minkäänlaista kuntoutusta ei tuossa laitoksessa annettu, vaan jos ei potilaalla ollut itsellään tahdonlujuutta kömpiä vuoteestaan rollaattorin kanssa kävelemään, tai rullatuoliin, niin vuoteeseen sai jäädä.

Heikoille potilaille pitäisi antaa ravitsevaa maistuvaa ruokaa, mutta tuossa laitoksessa kaikki ruoka oli hienonnettu soseeksi, ja nuo soseet haisivat niin epämiellyttäviltä, ettei niitä sairas tahtonut edes maistaa. Jos ei syö, ei voi saada kuntoaan takaisin. Noiden soseiden hajut eivät olleet kuten suomalaisen ruoan, vaan tulikin ajatus, että kun sairaalat pesettävät pyykit nykyisin Virossa, niin tuottavatko myös potilaitten ruoat sieltä?