KOKO KANSAN HIRSIPUU

Yksityisetsivä Sakari Korppi saa tehtäväkseen selvittää kadonneen perijättären mysteerin, ja paljastaa kaikkien kiusaksi entisen tv-ohjaajan murhayrityksen. Samalla hän tutustuu kansan kustantaman tv-yhtiön perverssiin sisäpiiriin, joka viestittää yleisölleen että: "muunsukupuolisuudessa on Suomen kansan menestyksen salaisuus!" 

LUKUNÄYTE ROMAANIN ALUSTA:

 

 

1.

Helsingin Kruununhakaan 1950-luvun alussa valmistuneen Virkamiestalo -nimisen asuinrakennuksen yläpihan alimmassa kerroksessa sijaitsevan toimistohuoneen tuuletusikkuna oli raollaan, ja siitä leijui harmaata tupakansavua asuinkorttelin pihamaalle. Vaaleahiuksinen, isokokoinen mies oli asettunut työhuoneensa ikkunan ääreen, tupakka hampaissaan ja irvisteli, kun röökinsavut luikertelivat hänen silmiinsä. Yksityisetsivä Sakari Korppi siristeli silmiään, sillä lirutteli kolmenvartin kossupullosta viinaa litteään muovipulloon, jossa oli myös Koskenkorvan etiketti. Korppi imaisi röökistään savut keuhkoihinsa ja puhalteli niitä harmaana hönkäisynä ulos tuuletusikkunasta. Täytettyään vihdoin muovipullon, hän kiersi sen korkin kiinni ja imaisi pikaisen henkosen röökistään, ennen kuin sammutti sen työpöytänsä tuhkakuppiin. Sitten hän nappasi pikkutakkinsa tuolin selkämykseltä ja kiskaisi bleiserin ylleen, vaalean puuvillapaitansa päälle, ja sujautti täytetyn taskumatin takin povitaskuun. Vaistomaisesti hän koetti toista povitaskuaan, että lompakko oli tallella. Mies nykäisi rotsiaan vielä rintamuksista, jotta pikkutakki istuisi napakasti hänen harteillaan. Sakari Korppi vilkaisi ulos työhuoneensa ikkunasta, kivetyn pihan vastalaidalla näkyvää taloyhtiön grillikatosta, jonka vierestä nousi alapihalta portaat tänne yläpihalle. Vielä portaikossa ei näkynyt mitään liikettä. Niinpä hän tarttui pöydällä seisovaan kossupulloon ja kulautti siitä aimo annoksen väkijuomaa, jonka ilmeenkään värähtämättä nielaisi sisuksiinsa. Aine oli tuimaa ja etsivä muikisteli hetken huuliaan, kunnes hönkäisi kossun tulisia huuruja huoneilmaan.

Hän katsahti jälleen pihamaalle ja huomasi nyt, kuinka grillikatoksen viereisistä portaista ilmestyi esiin miehen pää, kun hänen asiakkaansa nousi sieltä tämän asuintalokompleksin yläpihalle ja alkoi lähestyä Korpin työhuonetta. Sakari sulki kolmenvartin kossupullon ja sujautti lestin pöytänsä alimmaiseen laatikkoon. Vielä hän heilutteli käsiä tuuletusikkunan suuntaan, jotta toimistoon jääneet käryt häipyisivät sisätilasta.

Tukevahko mies popliinitakissa lähestyi määrätietoisesti pihakiveyksellä Korpin työhuonetta, mutta katosi näkymästä siirtyessään Korpin työhuoneelle johtavan E-rapun ovelle. Korppi tyhjensi tuhkakupin peltiseen roskakoriin, pyyhkäisi sitä korissa lojuvalla talouspaperilla ja asetti tuhkakupin pöytänsä kulmalle tuuletusikkunan eteen.

Yleisradion toimituspäällikkö Reima Eskelinen avasi pitkän poplarinsa napit, harppoi betoniportaat E-rapun sisäänkäynnille ja nykäisi oven auki. Hän astui hämärään käytävään, jonka ylätasanteen vasemmalla seinustalla oli vain yksi huoneistoon vievä ovi. Käytävän päässä näkyi pari muuta ovea, toinen pesutupaan ja toinen, lukosta päätellen, wc-tilaan. Reima Eskelinen hieraisi kaljua päälakeaan, sillä oli mielestään noudattanut annettuja ohjeita ja tullut oikeaan paikkaan. Pesutuvalta käytävä jatkui vasemmalle, jonnekin hämärään, eikä muita sisäänkäyntejä näkynyt. Samassa käytävän ainoalle oviaukolle ilmestyi roteva nelikymppinen mies mustissa farmareissa, pikkukengissä ja harmaassa bleiserissä, ojentaen hänelle kättään.

”Toimituspäällikkö Eskelinen, eikö vaan? Minä olen Sakari Korppi. Meillähän oli sovittu tapaaminen, käykää peremmälle”, miellyttävästi hymyilevä, jäätävän sinisilmäinen, vaaleahiuksinen ja harteikas mies sanoi, kun viittasi tanakkaa vierasta käymään toimistoonsa, josta tulijan nenään lemahti tupakansavua. Eskelistä, joka oli jännittänyt tänne tuloa, helpotti, sillä hän poltti itsekin.

Parinkymmenen neliön huoneessa oli ikkuna pihamaalle, jonka poikki hän oli toimistoon saapunut, ja ikkunan äärellä vanha, kookas kirjoituspöytä, kahdella laatikostolla sekä niiden väliin ahdetulla työtuolilla. Ovea vastapäisellä seinustalla lepäsi vihreä kangassohva, jonka edessä matala lasipöytä. Huoneen toista seinustaa somisti kirjahylly, täynnä erilaisia historiasarjoja, tietokirjoja, lakiteoksia sekä kaunokirjallisuutta. Työhuoneen sisäänkäynnin vieressä seisoi kaksi kaappia. Yleisvaikutelma tilasta oli siisti, sillä työpöydälläkään ei näkynyt asiakirjapinoja, kuten ihmisillä, jotka siten viestivät valtavasta työmäärästään. Avonaisen tuuletusikkunan edessä sädehtivä kristallinen tuhkakuppi sen sijaan kiinnitti Eskelisen huomion. Hän riisui vaalean popliinitakkinsa, jonka Korppi laittoi oven viereen vaatepuuhun. Toimituspäällikkö istuutui harmaassa puvussaan sohvalle, ja yksityisetsivä veti tuolin työpöytänsä alta, kääntäen sen lasipöydän ääreen ja asettui vastapäätä Eskelistä.

”Huolia?” hän sanoi ykskantaan, kädet polvilleen laskien.

”Vähän joo. Minä sain sinun tietosi meidän työpaikan juristilta. Hän sanoi, että minun kannattaisi jutella sinun kanssasi, ennen kuin menen poliisin luokse. Saako täällä polttaa?” pulleaposkinen mies kysyi ykskaks, kun hamuili savukeaskiaan. Sakari kurkotti tuhkakupiksi tarkoitetun kulhon ikkunan luota ja laski sen heidän väliinsä, niin että kristalli kilahti sohvapöytää vasten. Hän kaivoi punaisen Marlboro-askin taskustaan ja antoi sytyttimellään tulen molempien savukkeisiin. Eskelinen vetäisi heti pitkät henkoset ja laski savuja sieraimistaan hiukan yskähdellen.

”Mitenkä tämän nyt aloittaisi”, mies kysyi kiusallisesti lespaten.

”Sano suoraan. Minulla on aikaveloitus, tulee halvemmaksi.”

”Niinpä tietenkin. Huh, huh, tuntuu niin vaikealta, kiusalliselta.”

Sakari nojasi tuolissaan taakse ja poltteli tupakkaansa toimituspäällikkö Reima Eskelistä arvioiden. Miehen kasvot olivat punakat ja pulleat, päälaki kalju ja silmäpussit pyöreiden lasien takana kertoivat, ettei Reima varmaankaan nukkunut öitään kovin hyvin. Etsivä Korppi katsoi miestä ilmeettömästi, sillä tietääkseen hänellä ei ollut mitään kontakteja verorahoilla kustannettuun Yleisradioon, jonka juristilta Eskelinen väitti saaneensa hänen yhteystiedot. Eli jo heti ensikontakti syntyi pikku valheen siivittämänä, mutta mitäpä tuosta, Sakari ajatteli ja sanoikin.

”Niin aina. Aloitetaan vaikka sillä, että minulla on vaitiolovelvollisuus kaikista asiakastani koskevista seikoista, ja usko huviksesi, että minua tuskin enää mikään yllättää. Joten, avaa hiukan tarinaasi niin katsotaan, kuuluuko sen selvittäminen toimialaani”, Sakari sanoi ja vilkaisi rannekelloaan. ”Ensimmäinen tunti ei maksa mitään, mutta sitten alkaa taksamittari pyöriä, viisi kymppiä tunti”, hän sanoi, kun laski kämmenet polvilleen, kuin synnintunnustusta odottava pastori, tai paljastuksia kuunteleva psykologi. Korppikin oli oppinut, että tuo ele kirvoitti ihmisten kielenkantoja.

”Kyse on tyttärestäni. Hän - on joutunut huonoille teille”, Eskelinen sanoi, mutta lause tyrehtyi siihen.

Tuo kuulosti vanhan Suomi-filmin repliikiltä, mutta Sakari piti kasvonsa peruslukemilla, joilla ne olivat olleet tervehdyshymystä jälkeen. Hän oli oppinut, että aseistariisuvalla ensihymyllään pärjäsi varsin pitkään. Mutta hymyään kannatti säästellä, jotta asiakkaat käsittivät, etteivät he olleet missään televisiodekkarissa, vaan tosielämässä. Useimmiten vieläpä ikävästi tunkiolla, kun juttujen syöverit paljastuivat, eikä sitten enää ketään naurattanut. Yksityisetsivänä hän ei koskaan saanut selvittääkseen hauskoja tapauksia, joten komediaa ei ainakaan olisi tiedossa. Siksi esittäytymishymy riitti yleensä katkeraan loppuun saakka.

Molemmat polttelivat savukkeitaan ja vaikka tuuletusikkuna oli auki, vaikutti aivan siltä, kuin huoneessa olisi jossain ollut pieni nuotio. Aikansa kiusallista mykkäkoulua pidettyään ja mietittyään kuinka asiansa kertoisi, Eskelinen kaivoi taskustaan paperilapun, jonka ojensi Sakarille. Siinä näytti olevan jonkin seuralaispalvelun tai pornosivuston nettiosoite. Korppi avasi läppärinsä ja imaisi pitkät henkoset tupakastaan, kunnes puhalteli ne ulos tuuletusikkunasta, vilkaisten pihamaalle.

Yläkerran neiti Apaja oli ilmestynyt ripustamaan liinavaatteita pyykkinaruille. Blondi oli Korppia hiukan nuorempi sinkku, joka oli muuttanut vajaa vuosi sitten hänen alakertaansa. Korpilla oli nimittäin asunto tämän porraskäytävän kolmannessa kerroksessa, samassa linjassa pihatasolla sijaitsevan työhuoneensa kanssa. Tuo hänen naapurinsa neiti Apaja oli sorjan muodokas, hyvännäköinen nainen, mutta se nipotti Korpille tämän tupakoinnista. Savut nousevat muka Korpin työhuoneen ikkunasta suoraan naisen asuntoon yläkerrassa.

Sakari kiskoi henkoset röökistään ja tervehti tupakkia heilauttamalla pihalla puuhailevaa neiti Apajaa, joka eleen huomattuaan heristeli sormeaan ja katosi lanteet keinahdellen punaisessa oloasussaan pyykkinarulle ripustamiensa valkeiden lakanoiden taakse.

Tietokone oli käynnistynyt ja Sakari näppäili lappuun kirjoitetun, www.pornoveijari.fi osoitteen Googleen. Näytölle ilmestyi aukeama, jolla oli liuta naisten alastonkuvia. Niitä klikkaamalla pääsisi katsomaan henkilöstä tehtyä pornovideota ilmaiseksi. Sakari vilkaisi sohvalla istuskelevaa Yleisradion toimituspäällikkö Eskelistä. Tämä kaiveli puvuntakkiaan ja pani jälleen tupakaksi. Hän yskiskeli, vei käden suulleen ja silmäpussit lasien takana olivat entistä isommat, kun mies osoitti savukkeellaan tietokoneen näyttöä.

”Se keskimmäinen tyttö, punatukka”, hän sanoi nolona.

Korppi katsoi www.pornoveijareiden värikästä etusivua.

”Minä en avaa tätä videota. Näistä luikertelee haittaohjelmia, enkä halua sellaista tähän minun työkaluuni”, Korppi sanoi ja kaivoi esiin kännykkänsä

”Kuka näistä?” hän kysyi ja osoitti sormellaan näytön suuntaan.

Reima nousi sohvalta ja tuli Sakarin viereen. Hän osoitti savukkeella näytön keskellä seisovaa alastonta tyttöä. Korppi kiinnitti huomiota Eskelisen tapaan osoittaa ruutua ja hänen käsityksensä miehen sukupuolisesta suuntautumisesta vahvistui. Asia ei kuitenkaan ollut mikään yllätys, ottaen huomioon miehen työpaikan Ylen, jonka ajankohtaistoimitukset Tellervo Kieri tasavallan presidenttinä ollessaan oli miehittänyt seksuaalivähemmistöjen edustajilla.

Sakari Korppi tähtäsi kännykällään läppärin näyttöä ja otti pornoveijareiden etusivusta kuvan. Sitten hän suurensi punatukkaisen tytön kasvoja ja nappasi siitäkin foton älypuhelimellaan.

”Hänkö on sinun tyttäresi? Minkä niminen?”

Eskelinen kiskoi savuja ja hymyili kiusaantuneena.

”Ei varsinaisesti minun, vaan puolisoni Marko Blomin. Mutta minä olen hänen... Niin no, isä tai äitipuoli, kuinka sen nyt ottaa. Anne Blom on tytön nimi. Ikä kuusitoista vuotta.”

Sakari Korppi oli maistellut kossua heti heräämisestään lähtien, eli hänen promillemääränsä oli melko vakaa, ehkä puolitoista, joten hänen homoinhonsa ei paljastunut muuta kuin otsasuonien pullistumana. Inho oli hänellä geeneissä, eikä siis opittua, mutta kossu kykeni sitä hiukan vaimentamaan.

”Jospa kertoisit lyhyesti, mitä tuolla videolla tapahtuu, ja mitä minun pitäisi tehdä?” Sakari sanoi, kun käännähti selin tietokoneen suuntaan ja tarkisti, että kännykän kuvat Anne Blomista olivat onnistuneet.

Eskelinen kuvaili käsiään väännellen ja hämillään, että tyttö ryömii videolla ensin alasti lattialla. Kuvaaja seuraa kikattelevaa, alastonta karkulaista, ilmeisesti myös ryömien, kamera kiinni tytön takapuolessa. Näin he liukuvat pitkin kuvauspaikan lattioita, peräkanaa makuuhuoneeseen, jossa tyttö nousee vuoteelle, levittää haaransa ja kuvaaja, ”ihan selvästi itse”, alkaa sorkkia tyttöä hieromasauvalla.

”Työntelee sitä sinne. Anne levittää kaksin käsin haarojaan ja nauraa, kuin sekopää kameralle, samalla kun... Niin, ja kaikki muut jutut siihen päälle vielä”, toimituspäällikkö Reima Eskelinen kertoili ja kohautti lopuksi olkiaan.

”Esiintyykö kuvassa muita kuin tyttö?” Korppi kysyi.

”Ei oikeastaan. Kuvaaja sorkkii Annea, pitäen videokameraa toisessa kädessään. Lopuksi tyttö vetää kuvaajaa suihin ja jätkä laukeaa Annen naamalle. Kuvaa kaiken samanaikaisesti”, Eskelinen virnisti kuin hyvällekin vitsille.

Sakarin veri kuohahti, kun tuo äiti- tai isäpuoli irvaili tuolla tavalla tyttärestään kuvatulle törkykohtaukselle.

”Mitä minun pitäisi tehdä? Tuottajalla on tietenkin sopimus, jossa tyttö vakuuttaa esiintyvänsä videolla vapaaehtoisesti. Heillä täytyy olla myös valokopio henkilötodistuksesta, jonka mukaan Anne on täysi-ikäinen”, Sakari sanoi leukaperät kireänä.

”Mutta, kun hän ei ole sitä!” Eskelinen määkäisi.

”Näitä pornojuttuja minulla on vuosien varrella ollut useita. Videon tekijöillä on varmasti kopio tytön passista tai jostain muusta henkilötodistuksesta, jonka mukaan hän on täysi-ikäinen, mikä tarkoittaa, että hän on itse väärentänyt syntymäaikansa. Tai sitten Anne on tehnyt työtä jonkun toisen papereilla. Siitä ei kuitenkaan tuottaja ole vastuussa”, Sakari sanoi, sillä alkoi uumoilla, ettei tästä mitään ansaintakeikkaa tule. Hän vilkaisi taas kelloaan ja kossuhammasta alkoi kolottaa. Hän ei kuitenkaan juonut alkoholia asiakkaiden seurassa, paitsi tietenkin ravintolassa, tai kutsuilla, mutta ei näin työpaikalla.

Eskelinen puristeli hermostuneesti käsiään, kunnes pääsi asiaan.

”Kyllä mekin sen tiedämme, ettei videolle enää mitään voi. Ongelma on kuitenkin se, että Anne on alkanut työt sellaisessa liveshowpaikassa. Strippaa siellä ja en tiedä, mitä muuta se niiden asiakkaiden kanssa tekee. Me haluamme, että joku hakisi hänet pois sieltä.”

”Alaikäisenä häntä ei saisi sellaiseen tehtävään palkata. Kauanko tätä on jatkunut?”

”Tämä video ilmestyi viime viikolla, ja hän on siitä lähtien ollut siellä liikkeessä, tai heikäläisten luona. Kotona häntä ei ole näkynyt.”

”Onko hän vielä koulussa?”

”Annen pitäisi aloittaa lukio nyt syksyllä.”

”Tiedättekö, missä liveshowpaikassa hän työskentelee?”

”Tiedän. Rosebudissa, Kalevankadulla. Tunnetko paikan?”

”En, mutta olen siitä ohi ajaessani mestan kyllä huomannut. Tehdäänkö sellainen lyhyt toimeksianto? Kolmen päivän keikka, tuhat viisisataa euroa. Minä yritän saada hänet järkiinsä, mikä ei tule olemaan helppoa, sillä Suomessa lapsikin tietää oikeutensa. Ja jos ei hän, niin sosiaalitantat auttavat kyllä, ja silloin kaikki muut ovat syyllisiä, paitsi peffaansa jakeleva teinityttö. Sillä siitähän tässä on kysymys? Te pelkäätte, että hän myy itseään, eikö vaan?”

”Tavallaan. Tai kyllä, siitä on kysymys. Entä, mitenkä tuon maksupuolen kanssa tehdään?”

”Pitäisi maksaa viisisataa euroa ennakkoa, sekä kuluihin kolmesataa koko ajalle, eli kahdeksansataa euroa nyt.”

”Kuluihin?” toimituspäällikkö oli ihmettelevinään.

”Kännykkään, matkoihin, tippeihin, tai miksi niitä nyt sanoisi. Pikku lahjuksiin. Yleiskuluihin.”

Eskelinen oli noussut sohvalta ja kaivanut esiin lompakkonsa. Ilmeisesti joku oli neuvonut häntä, sillä mieheltä löytyi kahdeksansataa euroa viidenkympin ja kahdenkympin seteleinä, jotka hän latoi Korpin kirjoituspöydälle. Sakari nappasi setelinipun käteensä, plarasi sen läpi, vaikka oli jo vierestä nähnyt, että summa meni oikein. Hän työnsi rahat lompakkoonsa ja lompakon povitaskuunsa. Sitten hän nappasi kirjoituspöydän ylälaatikosta kuittivihon, johon kirjoitti vastaanottaneensa 1500 euron etsiväpalkkiosta viisisataa euroa ja kuluihin kolmesataa. Hän allekirjoitti kuitin ja ojensi sen Eskeliselle. Tämä antoi Korpille käyntikorttinsa, jossa oli hänen yhteystietonsa.

”Kirjoita siihen kortin taakse vielä tytön nimi ja syntymäaika, mielellään sotukin, jos tiedät sen”, Sakari sanoi ja ojensi Eskeliselle kynän. Reima täytti tytön tiedot ulkomuistista kortin takapuolelle ja ojensi lapun Sakarille.

”Minä soitan, jos on kysyttävää tai kerrottavaa. Viimeistään kolmen päivän kuluttua, kun juttu on selvä.”

”Luuletko, että homma selviää?”

”Kaikki hommat selviävät aina”, Korppi sanoi ja lähti opastamaan Eskelistä ovelle, jossa auttoi poplarin tanakan miehen ylle. Toimituspäällikkö napitti takin kaulaan asti ja lähti ulos toimistosta ja Korppi seurasi, kuinka Eskelinen katosi porraskäytävästä pihalle. Yksityisetsivä sulki työhuoneensa oven ja kiirehti katsomaan työhuoneensa ikkunanäkymää, jossa Reima Eskelinen kipitti lyhyin askelin, poplarin liepeet hulmahdellen ja takkinsa kauluksia pystyyn nostellen, Ritva Apajan lakanapyykin takana grillikatoksen vierestä alapihalle vieviin portaisiin.

Sakari napsutteli kieltään ja nieleskeli kuivaa kitaansa, kun aikoi tarttua povestaan löytyvään taskumattiin. Mutta ei. Hän kumartuikin kirjoituspöytänsä alalaatikkoon, josta veti esiin vajaan kossupullon. Siitä oli yli puolet kadonnut. Hän kiersi korkin auki ja otti juomaa reilun suullisen, ja toisenkin, sekä nielaisi ne peräkanaa tyytyväisesti henkäisten. Korvissa kihisi mukavasti. Alkoholi luikerteli kuin maailman paras kaveri hänen kaikkiin soluihinsa ja pyrähteli verisuonissa, väsähtäneitä kumppaneitaan herätellen ja niihin elämänvirtaa polkaisten. Viisasten juomaa saatuaan, oivallustehtaan jättipyörät lähtivät käyntiin kertapolkaisulla, ja elävöittävä kuumotus hyöri Sakarin kehossa.

Korppi kiersi korkin kiinni ja laittoi lestin takaisin laatikkoon. Hän puhalteli kossuhuuruja kohti tuuletusikkunaa ja kohensi pikkutakkiaan, sillä oli aika ryhtyä toimeen, eli mennä käymään Kalevankadulla. Hän herätti nukahtaneen läppärinsä ja etsi netistä Rosebudin omat sivut. Sillä nimellä niitä oli aika paljon, mutta hän löysi Googlen loppupäästä tuon Veronika Kiisken omistaman seksikaupan nettisivut. Sakari oli ollut ennenkin tekemisissä Veronikan kanssa, vaikka vähättelikin Rosebudin tuntemustaan Yleisradion toimituspäällikkö Eskeliselle, joksi mies oli puhelimessa esittäytynyt. Tuollaisissa taustatiedoissa hänelle ei yleensä valehdeltu, sillä olisihan se ollut typerää harhauttaa yksityisetsivää asiassa, jonka amatöörikin saisi selville.

Rosebudin omilla sivuilla mainostettiin paikassa pidettävän liveshowesityksiä viikolla kello 11-21 ja viikonloppuna vaan kahdeksaan asti. Tietenkin, jottei paikalle osuisi turhan paljon juoppoja. Sakari hymähti huomiolleen ja klikkasi auki sivun Kalenteriosaston. Sen mukaan tänään olisivat naisesiintyjinä Tupu ja Tipu. Nuo olivat tietenkin roolinimiä. Tupu tai Tipu, jompikumpi saattaisi hyvinkin olla Anne Blom. Sivulla oli myös puhelinnumero, johon hän olisi voinut soittaa, sillä tiesi Veronikan hoitavan yksin ”klinikkaansa”, joksi hän firmaansa nimitti. Sakari oli viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut työasioissa yhteydessä naiseen pari kertaa ja tiesi, ettei tämän liiketoimissa, ainakaan silloin, ollut mitään laitonta. ”Klinikaksi” Veronika kutsui paikkaansa, koska teki mielestään mielenterveystyötä, vaikkei se hänen alkuperäinen suunnitelmansa ollut ollutkaan. Paikka oli sitä paitsi useiden silmäätekevien herrojen suosiossa, eli Veronika Kiiski, jos kuka, tunsi kirjavan paletin seksipalveluiden suomalaisia suurkuluttajia yhteiskuntamme kaikilta tasoilta. Eri asia oli, ettei naiselta heistä mitään tietoja irti herunut. Sakari Korppi osasi kuitenkin lukea rivien välistä. Hän klikkasi auki sivun Galleriaosaston, jossa oli liuta pornahtavia kuvia erilaisista tytöistä, Rosebudin esiintyjistä, mutta Annan kuvaa niissä ei ainakaan vielä ollut.

Korppi kaivoi Malluaskin taskustaan, pani tupakaksi ja vilkaisi rannekelloaan. Se näytti kolmea. Hän puhalteli savuja tuuletusikkunan suuntaan ja huomasi, että pihan pyykkinarujen takana näkyi punaisen oloasun liikehdintää. Käsi hamusi oikeaan povitaskuun, kuin aseelle, mutta sieltä tulikin vastaan taskumatti. Hän oli jo aikeissa avata sen, mutta työnsi matin takaisin kainaloonsa ja otti kossupullon toistamiseen työpöytänsä alalaatikosta. Hän nappasi siitä ihan pienen siivun ja laittoi lestin takaisin laatikon pohjalle. Siinä näytti olevan enää vartti jäljellä, hän huomasi. Täytyy käydä Alkossa, oli ensimmäinen ajatus ja toinen, että onneksi Alko on samassa talossa. Vaikka väki kävi hakemassa viinansa lahden takaa Tallinnasta, hän ei ollut niitä miehiä. Korppi ei pitänyt matkustelusta. Eikä hän ostanut juomia tutuiltakaan, jotka toivat sitä autolasteittain Virosta, sillä ei halunnut tukea heidän liiketoimiaan. Hänhän oli yksityisetsivä, joka kannatti Suomen yhteiskuntajärjestystä, joi siksi kossua ja haki sitä Alkosta, varsinkin kun lähin sijaitsi linnuntietä muutaman metrin päässä samassa talossa Maurinkadun puolella.

Ovikello kilahti. Sakari nousi tuoliltaan, laski savukkeen kristallikulhon reunalle ja meni ovelle. Hän vilkaisi ovisilmästä ja näki, että Ritva Apaja seisoi käytävällä, kädet puuskassa punaisen oloasunsa rintamuksella. Vaaleahiuksinen nainen korjasi hiukan kampaustaan, kun kuuli, että lukkoa sormeiltiin.

”Terve. Saisit hiukan rajoittaa tuota savujen puhaltelua ulos ikkunasta. Ihan niin kuin minä asuisin höyryveturin yläkerrassa”, Ritva alkoi esityksensä, heti kun ovi raottui.

”Pidä ikkunasi kiinni.”

”Täytyyhän minun tuulettaa!”

”Minäkin tuuletan. Tuuleta sinä kadun puolelta.”

”Sinulle on ihan turha puhua”, nainen sanoi, huitaisi kädellään ja yritti kurkistaa Sakarin olan yli työhuoneeseen. Mies oli satakahdeksankymmentä senttiä pitkä ja leveäharteinen, niin ettei nainen nähnyt hänen taakseen. Sakari haroi kiusaantuneena, kuin sormiharavalla, kaksin käsin kiharaista hiuskuontaloaan ja vilkaisi kelloaan. Sitten hän katsoi jäänsinisillä silmillään Ritvaa.

”Ihan tosi”, nainen kakoi ja korjasi hänkin hiuksiaan.

”Minä voisin ruveta siivoamaan sinulle”, hän ykskaks ehdotti.

Sakari käännähti oviaukolla ja vilkaisi työhuoneeseensa.

”Ei täällä ole mitään siivottavaa”, hän sanoi, vaikka tarkoitti, ettei huoneeseen ollut kenelläkään asiaa, jollei hän itse ole paikalla.

”Aina on siivottavaa. Entä yläkerrassa, asunnossasi, kuka siellä siivoaa?” Ritva keksi syyn jatkaa.

”Minä tietenkin.”

”Osaatkohan?”

”Ei ole mitään siivottavaa, kun laittaa aina tavarat paikoilleen, eikä jätä niitä hujan hajan”, Sakari sanoi kuin lapselle.

”Kyllä pölyt pitää pyyhkiä ja imuroida. Sinäkin pidät ikkunaa koko ajan auki ja me asutaan Helsingin keskustassa.”

”Jos olet huomannut, kun itse kuivaat valkopyykkiäkin pihalla, että täälläpä ei juuri pölise. Vai kuinka?”

”Joo, mutta asuntoon pöly tuleekin sinun itsesi mukana ja matoista, vaatteista...”

”Pölisenkö minä?”

”Parhaillaan.”

Sakari oli naurahtaa, mutta ymmärsi, että jos hän nyt hymyilisi naiselle, peli olisi menetetty ja Ritva luulisi onnistuneensa tässä kimurantissa iskupelissään, jota oli jatkunut jo muutaman kuukauden...

PEHMEÄKANTINEN. SIVUMÄÄRÄ 295. 

Kirjan hinta kotimaahan tilattuna 29,50 € (sis.postin) ja ulkomaille 33,50 € (sis.postin).

Täytä tilauslomake: www.taikaluukku.com/kirjatilaukset/