KUKA SAA AJATELLA MITÄ

Rabbin ajatuksia siirtolaisista Israelissa.

Kun juutalainen rabbi Aaron Leibowitz näki arabisiirtolaisten, noiden hänen mielestään alhaisten ihmisten vastenmielisen käyttäytymisen Tel Avivissa, hän ajatteli, että jos hän voi hyväksyä tämän ja tottua tähän, niin hän voi yhtä hyvin pakata tavaransa ja jättää juutalaisvaltion heti. Rabbin mielestä kävely Tel Avivissa oli surrealistista. Tämä alue oli tuttua hänen nuoruutensa päiviltä, ​​mutta ihmiset olivat muuttuneet. Epätoivoa, jonka hän koki nähdessään israelilaisen kaupungin, jota määritti uskomaton keskittymä ulkomaalaisia, jopa neljäkymmentä tuhatta, oli vaikea kuvata. Hänen henkinen vastauksensa oli epämukavuus ja pelko, ja hän käänsi huomionsa sisäänpäin, itseensä, pois ympäristöstä. "Nämä ihmiset eivät kuulu tänne", oli voimakas ääni, joka huusi hänen sydämessään, sillä hän oli tullut Israeliin elääkseen juutalaisessa valtiossa.

Kantasuomalaisen ajatuksia siirtolaisista Suomessa.

Kun suomalainen katsoo ympärilleen sen jälkeen, kun tänne on Migrin mukaan annettu oleskelulupa vuoden 2015-2018 välisenä aikana 186 963:lle siirtolaiselle ja kansainvälistä suojelua 14 588:lle sekä jaettu uusia kansalaisuuksia 34 927:lle siirtolaiselle, hän kokee myös epämukavuutta ja pelkoa.

Tämän muutoksen minä näen selvimmin rakkaassa Helsingissäni ja minunkin vastaukseni on, kuten tuon israelilaisen rabbin, että koen epämukavuutta ja pelkoa. Varsinkin näiden maahantunkeutujien kantaväestöön kohdistamien hyökkäysten vuoksi. Minunkin sydämeni huutaa minulle: ”Nämä ihmiset eivät kuulu tänne”, etenkin kun mahdollisesti vain 1% heistä oikeasti tarvitsee suojelua.

Laittomien siirtolaisten haaste on maailmanlaajuinen, jonka lähes kaikki, varsinkin EU:n jäsenvaltiot joutuvat kohtaamaan EU-johtajien pakottamana. Tulee hyvin vahvasti mieleeni kaikki sodat, joita Suomi on käynyt, juuri siksi, että Suomi olisi säilytetty itsenäisenä valtiona suomalaisille. Tämä massasiirtolaisuus koskettaa herkkiä demografisia kysymyksiä, koska suomen oma kantaväestö on niin pieni ja niin helposti tuhottavissa liiallisella maahanmuutolla.

Olen monen muun suomalaisen tavoin miettinyt tämän massamaahanmuuton aikana, ja varsinkin kun ääriliberaalit johtajamme Brysselin virkojen tai muun oman etunsa vuoksi ovat tätä maata tuhoamassa, tavaroitteni pakkaamista ja lähtemistä pois tästä maasta. Mutta minne menisin? Tämä on meidän maamme. Täältä eivät lähteneet vanhempamme, eivätkä isovanhempamme, minkäänlaisia sotia tai vainoja karkuun.

Maailmasta ei köyhyys lopu sillä, että lukutaidottomat ihmiset muuttavat toiselle puolelle palloa elämään sosiaaliturvalla kehittyneissä maissa. Jokaisen maan olisi luotava kehityksensä itse. Aivan kuten juutalaiset saivat aavikot kukkimaan, kun Israel perustettiin. Niin myös suomalaiset ovat raivanneet pellot metsistä ja soista, kehittäneet puun käyttöä teollisuudessa, sekä yltäneet älykkyydellään maailman yhdeksi johtavaksi teknologian maaksi. Suomessa on ollut sotia ja nälkävuosia, meitä on riistänyt ensin Ruotsi, sitten Venäjä ja nyttemmin EU.

Uskon silti vakaasi, että kansastamme nousee henkilöitä, joita ei Bilderberg-ryhmä pysty uhkailemaan, kiristämään tai lahjomaan, koska heille on mammonaakin paljon tärkeämpää tämä kylmän karun, mutta niin rakkaan Suomemme kohtalo.

Juutalainen David Rockefeller sanoi eläessään (en sano rauha hänen sielulleen, koska olen varma, että hänen seitsemännen siirtosydämensä pettäessä, hän lähti suoraan sinne lämpimälle puolelle): "Tarvitaan riittävän suuri kaaos, ja silloin ihmiset ovat valmiit hyväksymään Uuden Maailman Järjestyksen."

Nyt ollaan sitä suurta kaaosta järjestämässä ja siinä ovat mukana Bilderberg-ryhmässä vierailleet, koko EU, sekä kaikki meidän poliitikkomme, ja tietenkin teollisuuden vaikuttajat eli rahanpyörittäjät. Kukaan ei ihmettele, miten pystyttiin hävittämään maailman suurin ja vaikutusvaltaisin teknologiayritys, kuten Nokia? Kukaan ei ihmettele, miksi satojatuhansia kiloja kultaa ja muita arvometalleja lahjoitetaan ylikansallisille yhtiöille? Kukaan ei kyseenalaista sitä, että maailman puhtaimmat pohjavetemme ovat ylikansallisten yhtiöitten vapaasti käytettävissä? Juuri tuota Rockefellerin lausetta muutokseen tarvittavasta suuresta kaaoksesta toisteli myös meidän entinen pääministerimme Aleksander Stubb.

Kaaosta me emme tarvitse, vaan kaikki kansanpetturit pois viroistaan ja tilalle sellaisia valtiomiehiä, jotka puhuvat kuten presidentti Risto Ryti: ”Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi.” Tai kuten presidentti Urho Kekkonen: ”Perustavoitteemme on Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa ja sen myötä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tämä kulkee kaiken muun edellä.”

-TL

Tilaa KOKO KANSAN HIRSIPUU tästä: Kirjatilaukset