MIKÄ ITSENÄISYYS

Vuonna 1917, 6.12 eduskunnan enemmistö äänesti itsenäisyyden puolesta, mutta nyt eduskunnassa ovat itsenäisyyden kannattajat selvästi vähemmistönä. 

Kansalaista mietityttää jatkuvasti, mikä ajoi poliittiset toimijamme antamaan itsenäisyytemme ilman sotaa vieraitten valtioitten käsiin, sekä isäntämaasopimuksella maa-alueemme vieraan vallan vapaasti käytettäväksi, mihin tahansa tarkoitukseen.

EU tahtoo tehdä liittovaltioon tähtääviä syventäviä päätöksiä 2020 vuoden lopulla, jolloin Saksa on EU:n puheenjohtajamaa. Hirvittää ajatuskin, että meillä on vihervasemmistolainen hallitus, joka ei aja Suomen etua missään asioissa ja siksi he ovat taatusti hyväksymässä EU:n tahdon ryhtyä verottamaan jäsenmaitaan, sekä yhteisen työttömyysturvan, jota myös ajavat.

Tämän vuoksi Suomen ainoa toivo on entisissä itäblokin maissa, jotka eivät taatusti tahdo menettää itsenäisyyttään, kun juuri pääsivät eroon Neuvostoliiton vallan alta.