NOUSE SUOMI.

Jean Sibeliuksen syksyllä 1917 kolmessa päivässä säveltämä Jääkärin marssi sopii tähän päivään kuin nenä päähän! Taistellessaan Saksan armeijaan kuuluneessa, suomalaisista koostuneessa Preussin kuninkaallisessa jääkäripataljoonassa nro 27 ensimmäisessä maailmansodassa jääkärit järjestivät mielialansa kohottamiseksi keskuudessaan kilpailun parhaasta marssilaulun tekstistä Liepājassa, Saksan Venäjältä miehittämässä Kuurinmaan kuvernementissa (nykyään osa Latviaa) lokakuussa 1917. Kilpailun voitti Heikki Nurmio, jonka sanat paperilla salakuljetettiin Suomeen Henrik Zilliacukselle ja edelleen Jean Sibeliukselle. Hän laati sävellyksen kolmessa päivässä Ainolassa, omien sanojensa mukaan korkean isänmaallisen tunteen valtaamana.

Marssi esitettiin ensimmäisen kerran Liepājassa 28. marraskuuta 1917 pataljoonan miehistölle tarkoitetussa illanvietossa. Se julkaistiin joulukuun alussa kirjoitettuna mieskuorolle ja pianolle ilman mainintaa säveltäjästä ja sanoittajasta. Marssi esitettiin Suomessa nähtävästi ensimmäisen kerran suuremmalle kuulijakunnalle itsenäisyysmiesten Uuden Päivän Klubin juhlassa helsinkiläisen ravintola Oopperakellarin yläsalissa Ylä-Opriksessa 8. joulukuuta. Sen esitti Laulu-Miesten kvartetti. Marssin varsinainen kantaesitys oli Helsingissä esittäjänään Olof Wallinin johtama Akademiska Sångföreningen 19. tammikuuta 1918.[2] Samana päivänä puhkesivat Viipurissa ensimmäiset taistelut suomalaisten punakaartilaisten ja suojeluskuntalaisten välillä. (Katso tästä: vk.com/video