PERINTÖ

Perintö on Juhani Vuorensolan raju kehityskertomus teinistä aina isoisäksi saakka. Hän käy rankimman mukaan läpi 1960-luvun seksuaalisen vapautumisen ja sen seuraukset aina 50-vuotispäiviinsä saakka, jolloin maksaa valinnoistaan kovan hinnan - tai saa jättipotin.

PEHMEÄKANTINEN. SIVUMÄÄRÄ 292.

Kirjan hinta kotimaahan tilattuna 29,50 € (sis.postin). Täytä tilauslomake: www.taikaluukku.com/kirjatilaukset/

Lukunäyte PERINTÖ-romaanin alusta:

1
.
Beatlesien vastajulkistettu Paperback Writer soi kiivasrytmisenä taustalla, kun Juhani ja Helen levittelivät saksalaisen sanomalehden sivuja parivuoteelle, päiväpeiton päälle. Helen riisui hätäisesti leninkiä yltään ja oli hetkessä pelkissä rintaliiveissä sekä nimettömissä. Tyttö kapsahti Juhanin kaulaan, he alkoivat kiihkeästi suudella ja kaatuivat vuoteelle. Lehden aukeamat rapisivat heidän allaan ja Juhani kiskoi housuja jaloistaan. Bild Zeitungin sivuilla vilisi otsikoita; USA lähettää lisää joukkoja Vietnamiin, Varsovan liitto tukee Pohjois-Vietnamia, Ranskan presidentti Charles de Gaulle vierailulla Neuvostoliitossa.
Makuuhuoneen ovi avattiin ja tuo Beatlesien uusin kappale tulvahti parivuoteella rakastelua yrittävän nuorenparin korviin, niin että he säikähtivät. Kurkistelija katosi oviaukolta, josta näkyi hämärän asunnon olohuoneeseen. Joukko nuoria twistasi ja sheikkasi siellä kiivastempoisen musiikin rytmissä. Helen pyrähti ylös vuoteelta, käväisi nykäisemässä oven kiinni ja heittäytyi uudelleen Juhanin syliin.
"Die Eltern kommen!" huusi joku olohuoneessa.

1.

Beatlesien vastajulkistettu Paperback Writer soi kiivasrytmisenä taustalla, kun Juhani ja Helen levittelivät saksalaisen sanomalehden sivuja parivuoteelle, päiväpeiton päälle. Helen riisui hätäisesti leninkiä yltään ja oli hetkessä pelkissä rintaliiveissä sekä nimettömissä. Tyttö kapsahti Juhanin kaulaan, he alkoivat kiihkeästi suudella ja kaatuivat vuoteelle. Lehden aukeamat rapisivat heidän allaan ja Juhani kiskoi housuja jaloistaan. Bild Zeitungin sivuilla vilisi otsikoita; USA lähettää lisää joukkoja Vietnamiin, Varsovan liitto tukee Pohjois-Vietnamia, Ranskan presidentti Charles de Gaulle vierailulla Neuvostoliitossa.

Makuuhuoneen ovi avattiin ja tuo Beatlesien uusin kappale tulvahti parivuoteella rakastelua yrittävän nuorenparin korviin, niin että he säikähtivät. Kurkistelija katosi oviaukolta, josta näkyi hämärän asunnon olohuoneeseen. Joukko nuoria twistasi ja sheikkasi siellä kiivastempoisen musiikin rytmissä. Helen pyrähti ylös vuoteelta, käväisi nykäisemässä oven kiinni ja heittäytyi uudelleen Juhanin syliin.

"Die Eltern kommen!" huusi joku olohuoneessa.

Vaikka Juhani oli vasta kielikurssilla Saksassa, tuon hänkin ymmärsi, eli että vanhemmat tulee! He hypähtivät lattialle, pukivat nopeasti ja keräsivät sanomalehdensivut sängyltä. He silittelivät päiväpeiton suoraksi, eikä makuuhuoneesta päällisin puolin huomannut, oliko siellä edes käyty. Pariskunta lähti huoneesta ja pojalla oli ryppyinen lehti kainalossa, kun he liittyivät asunnosta ulos tungeksivaan nuorisojoukkoon.

Juhlienpitäjän vanhemmat, jotka olivat järjestäneet tämän illanvieton, hyvästelivät huvittuneina kerrostalon porraskäytävään katoavia nuoria. Ehkäpä suomalaiset vieraat ujostelivat humalatilaansa, johon olivat itsensä kokemattomuuttaan saattaneet, kun noin äkkiä häipyivät.

Juhani oli kadulle päästyään ihmeissään. Hän oli tavannut Helenin ensi kertaa näissä juhlissa, eikä tiennyt tytöstä muuta kuin nimen. Poika korjaili paitaansa housunkauluksen alle ja etsi katseellaan tyttöä. Tämä kiirehti muutaman muun nuoren kanssa, iloisesti nauraen, valkoiselle Volkkarille ja heitti Juhanille sen oviaukolta hauskoja lentosuukkoja. Sitten Volkkari lähti moottori päristen kerrostalon edustalta. Juhlissa olleet saksalaiset ja suomalaiset nuoret katosivat paikalta, poppeleiden reunustamaa katua eri suuntiin.

Juhani katseli rannekelloaan. Mikäli hän humalaltaan oikein näki, viisarit osoittivat puolta kahtatoista. Viimeinen bussi hänen isäntäperheensä asumalähiöön lähtisi näillä sekunneilla ja hän etsi katseellaan valaistulla kadulla itselleen suunnan, jonne lähti, hieman kenkiinsä kompastellen. Hän saapui autiolle bussikatokselle ja vilkaisi mukana kulkenutta sanomalehteä. Siinä oli viimeviikon, kesäkuun lopun 1966 päivämäärä.

Nivelbussi kurvasikin esiin sivukadulta, kuin jonkinlainen valtava toukka ja sen ajovalot häikäisivät Juhanin, kun jättiläinen pysähtyi moottori muristen hänen viereensä pysäkille. Poika työnsi sanomalehden katoksen roskakoriin, kiipesi bussin kyytiin ja meni istumaan linja-auton keskivaiheille, yhden istuttavaan tuoliin.

Hän oli ollut toista viikkoa Länsi-Saksan Lünenissä, Ruhrin teollisuusalueella, kielikurssilla ja tiesi, että bussi kiertelisi pitkän lenkin, eri lähiöiden kautta, kunnes saapuisi Brambaueriin Heimstrasselle, jossa hänen kuuluisi nousta pois kyydistä. Kohta hän huomasi ikkunasta Lünenin tuliterän kaupungintalon, joka tavoitteli jonkinlaisena pilvenpiirtäjänä korkeuksia, puiston puiden takana. Maisemasta Juhani tiesi, missä oltiin. Katuvalot vilistivät nuorukaisen silmissä, kun hän yritti saada humalaisista ajatuksistaan selvää.

Äskeisissä juhlissa oli käynyt niin, että Helen, ruskeasilmäinen ja mustatukkainen, häntä hiukan vanhempi kaunotar, oli iskenyt silmänsä Juhaniin, heti kun poika oli saapunut noihin kielikurssilaisille järjestettyihin kotibileisiin. Jonkin ajan kuluttua tyttö oli tullut hakemaan häntä tanssimaan, minkä jälkeen he olivat istahtaneet sohvalle vierekkäin. He olivat juoneet Beatlesien musiikin säestyksellä useamman lasillisen viiniä, viskiä ja camparia sekä tanssineet Heinrichin pistävän katseen alla. He olivat yrittäneet puhua keskenään saksaakin, mutta musiikki oli niin kovalla, ettei puheesta saanut juurikaan selvää. Heinrich, Heleniä hiukan vanhempi nuorimies, oli ilmiselvästi ihastunut tyttöön ja he olivat varmaan tulleetkin näihin juhliin yhdessä. Helen oli kuitenkin tanssinut kaiken aikaa Juhanin kanssa ja kutsunut hänet yllättäen juhlien järjestäjän makuuhuoneeseen.

"Haluan rakastella kanssasi", Helen oli kuiskannut saksaksi Juhanille, aika huppelissa, ja pitänyt nopean esitelmän siitä, kuinka kerta olisi hänelle ensimmäinen ja heidän täytyisi levittää jotain suojaa parivuoteen päiväpeitolle.

Juhani tuijotti nivelbussin keskiosan nitisevää, taipuilevaa ja pyörivää metallilaippaa. Tiukoissa kaarteissa se kirskui hänen jalkojensa juuressa ja Juhani oikeastaan nyt vasta ymmärsi, mitä Helen oli noilla toimenpiteillä tarkoittanut. Jos he olisivat onnistuneet rakastelussa, jokin immenkalvo olisi revennyt ja vuoteelle olisi tulvahtanut jotakin - verisiä roiskeita?

Äkkiä häntä yökötti ja hänen oli noustava ulos bussista. Hän painoi soittokelloa ja bussi pysähtyi jarrut kirskuen, sopivasti kohdalle sattuneelle pysäkille. Juhani lennähti ulos ovesta ja hoiperteli pysäkkikatoksen taakse, jonne antoi ylen, kun hirviöbussi lähti sihisten ja puhisten pysäkiltä. Humalassaan Juhani oli kaatua pusikkoon naamalleen, mutta sai kuin saikin pideltyä itsensä pystyssä, pysäkin rakenteissa roikkuen. Hän pyyhki suupieliään ja irvisti, paha maku suussaan, yrittäen karistaa äskeistä mielikuvaa päästään.

Ympärilleen katseltuaan, hän lähti kohti läheistä risteystä. Heimstrasse luki katukyltissä. Kohta hän huomasikin jonkin matkan päässä tutun omakotitalon, jonka pihaan suunnisti. Hän löysi taskustaan avaimen, raplasi ulko-oven auki, hoiperteli sisään, valoja sytyttämättä ja kompuroi portaat yläkertaan. Mentyään huoneeseensa ja kiskottuaan vaatteet yltään, Juhani alkoi voida todella pahoin. Hän kiirehti takaisin käytävään ja vessaan, jonne istahti alushousut kintuissa. Hänen vatsansa ja suolensa tyhjentyivät molemmista päistä yhtä aikaa. Oksennusta roiskui reisille, kun hän yökkäili haarojensa välistä. Hän luuli pyörtyvänsä, mutta hetken aikaa istuimella huohotettuaan, hän kuitenkin pääsi siltä ylös, puhdisti wc:n ja pesi itsensä. Sekasortoisissa ajatuksissaan hän vannoi, ettei koskaan enää joisi viinaa. Huoneeseensa päästyään hän kaatui vuoteeseensa ja sammui kuin kynttilä.

Aamulla hän heräsi, kun isäntäperheen rouva Hilde Steinhof istui hänen vuoteensa vieressä. Pääkipu oli ankara.

"Sinulla taitaa olla huono olo? Kävit yöllä vessassa. Otapa tästä lääkettä", rouva sanoi saksaksi ja ojensi Juhanille pienen, ruskeaan paperiin käärityn pullon.

Juhani makasi edelleen vuoteessa ja oli tuskin saanut silmiään auki. Hän repäisi lääkepullon kaulan ympäriltä paperin pois ja väänsi kierrekorkkia. Se aukesi riksahdellen. Juhani kaatoi puolet sisällöstä nieluunsa ja se maistui kamalalta, kitkerältä. Hilde nyökkäsi, että anna mennä vaan, ja Juhani kaatoi loputkin alas kurkustaan. Aine lämmitti mukavasti vatsassa ja lähti kiemurtelemaan hermoratoja pitkin, nousten helpotusta suoden päähän asti. Hilde arvioi hetken aikaa nuoren miehen tilaa, riksautti sitten vielä toisenkin pikkupullon auki ja ojensi sen pojalle, näyttäen, että juo tämäkin pois. Juhani kulautti litkun kerralla nieluunsa, irvisteli ja piteli kaksin käsin rintaansa. Hän vilkaisi pikkupullon kylkeen. Siinä luki Underberg. Poika nyökytteli rouvalle päätään, että tuntuupa hyvältä.

"No niin. Nyt käyt suihkussa ja tulet aamiaiselle, että ehdit ajoissa kouluun. Teillähän on tänään tutustumismatka Dortmundiin. Pidä kiirettä nyt", rouva sanoi huojentuneena ja lähti huoneesta. Eikä siinä kauan mennyt, kun Juhani Vuorensola oli käynyt suihkussa, pukeutunut ja lähti alakertaan aamiaiselle. Kahvia maistettuaan, sekä suihkun ja lääkepullojen piristämänä, hänelle tuli ensimmäiseksi mieleen tyttö kotibileistä. Helenin nukkemaisen kauniit kasvot piirtyivät hänen silmiensä eteen. Jos he olisivat onnistuneet yrityksessään, ilman mitään ehkäisyä, hänen koulupojan elämänsä olisi saattanut suistua raiteiltaan, Juhani ajatteli ja huokaisi helpotuksesta. Kuitenkin tuntuma Helenin kiihkeistä suudelmista ja suloisesta vartalosta oli jäänyt hiertämään hänen nivusiinsa, tuota todellista riskitekijää enemmän. Jotenkin sitä täytyisi kyllä saada lisää, Juhani haaveili, kun sammutteli nälkäänsä Hilden runsaalla aamiaisella.

Lääkepullojen vaikutus alkoi laantua, ja krapula hiipiä takaisin, kun Juhani nousi Lünenin keskustassa nivelbussista. Hän kävi ostamassa savukkeita marketista ja huomasi kassalle tullessaan alkoholijuomien hyllyssä vihreän rasian, jossa oli noita samoja Underberg-lääkepulloja, joita hän aamulla oli saanut Hildeltä.

Päästyään kadulle, hän avasi rasian ja otti kolmesta pikkupullosta yhden, jonka vastapäiseen puistoon päästyään pikaisesti tyhjensi. Taas olo parani hetkessä ja Juhani laittoi jäljellä olevat kaksi pulloa taskuihinsa, sekä heitti rasian jäänteet puiston roskalaatikkoon. Hän oikaisi nurmikentän yli Holtgrevenstrasselle ja meni sen varrella sijaitsevan, modernia arkkitehtuuria edustavan yhteiskoulun pihamaalle.

Aukiota kiertävissä, lasiseinäisissä, linjakkaissa rakennuksissa oli tilavat, valoisat luokkahuoneet. Niissä oli opiskelijoille siistit työtasot ja mukavat tuolit, eikä pulpetteja, kuten Suomen kouluissa, olivat kielikurssilaiset panneet heti merkille. Opiskelijoiden viihtyisyyteen oli arkkitehtuurissa selvästi kiinnitetty tuntuvaa huomiota. Kielikurssin alussa heille oli esitelmöity koulukompleksin suunnittelijasta, kuuluisasta arkkitehdista, Hans Schauronista.

Jälleen näitä koulurakennuksia ihaillessaan, Juhanin mielessä vahvistui haave arkkitehtiopinnoista, ja hän päätti pyrkiä Teknilliseen korkeakouluun, kirjoitettuaan ylioppilaaksi. Tänään kielikurssilaiset olivat kuitenkin lähdössä kaupunkikierrokselle läheiseen Dortmundiin, eivätkä opiskelisi Saksaa Schauronin suunnittelemissa tiloissa.

Juhani kävi koulun vessassa tyhjentämässä vielä yhden Underbergin ja sitten olo olikin jo aika reipas. Hän siirtyi avaraan sisääntuloaulaan. Sen edessä heitä odotti bussi, jolla suomalaiset vietäisiin kaupunkikierrokselle. Marja-Liisa, Anne ja Pentti olivat tupakalla sisäänkäynnin ulkopuolella ja Juhani liittyi heidän seuraansa. Pentti, joka oli kaikkia muita huomattavasti pidempi, piteli Marja-Liisaa kainalossaan ja hymyili muikeasti. Nuoren miehen mustat hiukset ja tummina kaartuvat kulmakarvat antoivat isosta, tuimasti katsovasta pojasta synkän vaikutelman, ellei hän sattunut olemaan hyväntuulinen, kuten nyt.

Marja-Liisa, soma perhetyttö sekä Anne, elegantti tuleva virkanainen, söivät molemmat omenaa ja katselivat huvittuneina Juhania.

"Mikä nyt on niin hauskaa?" poika kysyi, omatunto heti kolkuttaen.

"Toi sinun Marimekon paitasi. Saksalaiset tytöt kyselevät, että mistä noita saa. Näillä kun ei ole täällä tuollaisia kuviollisia, värikkäitä kankaita", Marja-Liisa sanoi, Jussin pitkähihaista paitaa sipaisten.

"Saatikka tällaisia Jussin vaaleita hiuksia", Pentti naurahti ja kouraisi pellavapäätä hiuksista.

Juhani vilkaisi sinipunaraitaista Maripaitaansa ja olisi tyypilliseen tapaansa punastunut, jollei Underberg olisi lämmittänyt vatsanpohjassa. Kukaan läsnäolijoista ei ollut eilisissä kotibileissä, joten virnuilu ei voinut johtua eilisillastakaan.

Opettaja kutsui nuorisojoukon linja-autoon ja Jussi valloitti Pentin kanssa bussin takapenkin. Tilaa oli riittävästi, sillä kaupunkikierrokselle lähti vain suomalaisia nuoria, kolmisenkymmentä. Auton lähdettyä liikkeelle saksalainen opettaja kertoi heille päivän ohjelman, saksaksi tietenkin.

"Dortmundissa on kuulema huorakatu", Pentti kuiskasi.

"Mikä?" Jussi ihmetteli.

"Ilotalo. Kait sinä nyt tiedät", Pentti virnisti, vaikkei varmaankaan tiennyt asiasta yhtään sen enempää kuin Jussikaan. Olihan Saksassa bordelleja, senhän kaikki tiesivät, mutta missä niitä oli, siitä ei kenelläkään tuntunut olevan mitään hajua. Pitäisiköhän sellaisessa käydä, ennen kuin joutuu uudelleen eilisen kaltaiseen tilanteeseen, Juhani ajatteli ja kaivoi taskustaan viimeisen Underbergin.

"Missä se on?" hän kysyi ja kaatoi lääkkeen kurkkuunsa.

"Minulla on osoite. Käydään katsomassa. Ei kait me nyt näitten kanssa aleta kiertämään tavarataloissa ja kirkoissa, hei bitte!"

"Mennään vaan", Juhani sanoi, tujua paukkua hönkäillen ja laittoi tyhjän putelin roska-astiaan.

"Mitä toi oli?" Pentti ihmetteli.

"Vatsalääkettä. Meni illalla maha kuralle, niissä kotibileissä."

"Oliko hyvätkin kemut?"

"Arvaa vaan", Juhani leuhki, muttei paljastanut kuinka hyvät.

"Minun vanhemmat olivat laittaneet isäntäperheelle kirjeeseen, että ”kein Alkohol”. Ja kutsussa ilmoitettiin juhlissa tarjottavan viinaa", Pentti tuhahti, eli häntä ei oltu päästetty kemuihin. Linja-auto taittoi matkaa kohti Dortmundia Evinger Strassea pitkin, halki loputtomilta tuntuvien, hyvin hoidettujen omakotialueiden.

"Missä se ilotalo on?" Juhani reipastui, sillä ajatteli voivansa siellä saattaa turvallisesti loppuun sen, mikä illalla jäi Helenin kanssa kesken. Vatsalääke oli hyvää, se paransi krapulan ja antoi ideoita sekä uskallusta, Jussi huomasi.

"Käydään rautatieasemalla ja katsotaan kartasta. Linienstrasse on kadun nimi. Ei kuulema kaukana asemalta", Pentti kuiski.

Marja-Liisa ja Annekin suunnittelivat jotain, sillä kurkistelivat vähän väliä poikia, takapenkin suuntaan, ja kuiskuttelivat.

"Toi Marja-Liisa on aivan lätkässä sinuun. Ei kukaan saksalainen sinun paidastasi mitään ole kysellyt. Kunhan keksi. Imarteli sinua", Pentti selitti virnistellen ja Juhania tönäisten.

Tyttö oli todella viehättävä, sellainen johon tutustutaan tositarkoituksella, eikä Juhanilla ollut Marja-Liisan suhteen sellaisia aikeita. Niinpä hän katsoikin ulos ikkunasta.

"Meidän pitää tehdä katoamistemppu", hän lausahti.

"Kun lähdetään bussista, jättäydytään muista jälkeen, mutta pysytään kimpassa", Pentti kuiskasi ja Juhani nyökkäsi.

Puolen tunnin ajomatkan jälkeen linja-auto saapuikin pohjoisen suunnasta Leopoldstrassea Dortmundin keskustaan, ja ajoi kaupungin halki kulkevan rautatien alitse, matalan tunnelin läpi, jonka jälkeen kääntyi heti Königswallia oikealle ja pysähtyi lopulta päärautatieaseman sisäänkäynnin viereiselle pysäköintialueelle. Opettaja tarttui mikrofoniin.

"Kierrellään ryhmässä kaupungin keskustassa, käydään parissa tavaratalossa ja vieraillaan katsomassa muun muassa Marienkircheä. Liittoutuneethan pommittivat periaatteessa koko Ruhrin alueen maan tasalle toisen maailmansodan lopussa, ja Marian kirkkokin sai siitä osansa. Sen restaurointi saatiin valmiiksi vasta kahdeksan vuotta sitten, vuonna 1958. Mutta, lähdetään kaupunkikierrokselle, minä kerron teille matkan aikana lisää tarinoita. Jos joku jostain syystä eksyy muista, niin tämä bussi lähtee tästä samasta paikasta paluumatkalle Lüneniin, tasan kello neljältä iltapäivällä", opettaja kailotti saksaksi, ennen kuin nuoret alkoivat purkautua bussista.

Juhani ja Pentti lähtivät muiden mukana, mutta ylitettyään Königswallin, erkaantuivat joukosta, niin ettei heidän katoamistaan ainakaan heti huomattu. Päästyään näkösuojaan, pojat juoksivat takaisin rautatieasemalle ja etsivät sen hallista Dortmundin kartan, mutta eivät millään meinanneet löytää siitä Linienstrassea.

Välimerenmaista kotoisin oleva vierastyöläinen ilmestyi heidän viereensä.

"Mitä pojat etsii?" lihava, rokonarpinen, lyhyt äijä kysyi.

"Linienstrassea", Pentti sanoi kulmat kurtussa, korkeuksistaan.

Mies virnisti, katsoi karttaa ja löi sormensa siihen, lähelle asemaa, sen pohjoispuolelle, Leopoldstrassen alkuun. Paikka oli siis aivan kulman takana ja he olivat tullessa ajaneet sen ohi, vaikka eivät kyllä matkan varrella mitään ilotalomeininkiä huomanneetkaan.

Pojat kiittivät ja aikoivat jo lähteä, kun mies tarttui Juhania paidasta ja hieroi näppejään.

"Hus, pois, perkele!" Pentti ärähti suomeksi ja vaikutti vihaiselta jättiläiseltä. Rokonarpinen paksukainen kavahti ja katosi asemalla parveilevien ihmisten joukkoon. Juhania nauratti.

"Ilotalo on tuossa aivan vieressä. Eiköhän käydä ensin kaljalla", Pentti sanoi, sillä pitkän pojan veri oli kuohahtanut.

He suunnistivatkin yksin tein asemaravintolaan, jossa joivat nopeaan tahtiin parit tuopilliset olutta. Suupieliään pyyhkäisten he rohkaisivat mielensä, lähtivät ravintolasta ja palasivat Königswallille, jota myöten kulkivat radan alittavalle tunnelille. Kartan mukaan Linienstrasse alkoi Steistrasselta, heti tunnelin toisella puolella olevan Leopoldstrassen risteyksestä.

He tulivat alikulkutunnelista ja kääntyivät Steinstrasselle. Aseman ja ratapihan aidan vieressä oli jättömaata, laaja rakentamaton tontti. Kadun toisella puolella näkyi teollisuusrakennuksen pääty. Siitä lähti korkea aita viereisen kujan yli, päättyen matalan kerrostalon päätyyn, niin ettei Linienstrasselle ollut näköyhteyttä.

Pojat ylittivät kadun ja vilkaisivat epäröiden toisiaan. Liikenne sujui normaalisti, jalankulkijoita kulki asioillaan. Huomio kiinnittyi muutamiin etelämaalaisilta vaikuttaviin vierastyöläisiin, joita tuli ja meni Linienstrasselle, aidan taakse. Pojat pysähtyivät alueelle vievän käytävän suuaukolle. Aidassa oli kyltti: Jugenlichen unter 18 Jahren ist das begehen dieser Strasse nicht gestattet.

"Käännäppäs", Pentti sanoi.

"Alle kahdeksantoistavuotiailta on tälle kadulle pääsy kielletty", Juhani käänsi sanasta sanaan.

"Mitäs tehdään?" Pentti sanoi. He olivat molemmat kuusitoista.

"Mennään sisään. Mehän ollaan kielikurssilla, eikä vielä ihan ymmärretä Saksaa riittävästi", Jussi sanoi ja painui ensimmäisenä aitojen muodostamaan kapeaan käytävään, jonka

päästä avautui näkymä toisenlaiseen maailmaan.

Linienstrassen vasemmalla laidalla seisoi rivissä toistakymmentä erikorkuista pienkerrostaloa. Koko kadun mitalta, niitä vastapäätä, taivaalle kohosi pitkän ja korkean teollisuusrakennuksen takaseinä. Pienkerrostalojen julkisivut hehkuivat auringonpaisteessa, keskellä päivää, hempeissä pastellisävyissä, kellertävinä, vaalean sinisinä, pinkkeinä, punaisina ja beeseinä sekä vihreinä. Rakennusten eri kerroksista avautuvista ikkunoista kurkisteli kadulle vahvasti meikattuja naisia rintaliiveissä.

Taloista kantautui sekalaista musiikkia kujalle, jonka vastakkaisella laidalla, teollisuusrakennuksen seinustalla, norkoili, näin keskellä päivääkin, kymmenittäin turkkilaisia, arabeja ja muita Välimeren ihmeitä, niin että tuntui aivan siltä, kuin olisi tullut ykskaks ulkomaille. Nuo Saksaan asettuneet vierastyöläiset loivat murhaavia katseita suomalaisiin nuorukaisiin ja taas tuntui hyvältä, että Pentti oli jättiläinen. Miehiä kyräillessään Pentti oli lyödä päänsä lyhtypylvääseen, joita kulki rivissä värikkäiden talojen sisäänkäyntien edustalla kulkevalla jalkakäytävällä.

"Viisitoista markkaa, tule ihana nuorukainen", kuului samanaikaisia huudahduksia eri kerroksista, ja Juhani ja Pentti vilkaisivat huvittuneina toisiaan, että meitäkö ne tarkoittavat? Sana kiiri ilmeisesti ikkunasta toiseen, ja kohta niistä roikkui tarjolla olevia puolialastomia naisia kymmenittäin. Jotkut pullauttivat toisen, jotkut molemmat rintansa ulos liiveistään ja heiluttelivat niitä pojille, kutsuhuutojen säestyksellä. Pojat olivat sen verran maistissa, ettei hiki sentään pakannut otsalle.

He kävelivät tyyneytensä säilyttäen kadun toiseen päähän, jossa Linienstrasse teki mutkan ja katosi jonnekin ränsistyneiden rakennusten sekaan, pienteollisuusalueelle.

"Mitä tehdään?" Juhani kuiskasi.

"Eiköhän mennä, tänne asti sentään tultu", Pentti lausahti.

"Näin tehdään", Juhani nyökkäsi.

"Kun ollaan oltu naisissa, tavataan täällä ja mennään tuota kautta pois", Pentti sanoi ja viittoili harmaiden rakennusten suuntaan, missä erottuikin olutkapakan nimikyltti.

Kun he aikoivat lähteä Linienstrassea takaisinpäin, he huomasivat, että kaikki ulkomaalaiset miehet seisoskelivat teollisuusrakennuksen seinustalla, josta silloin tällöin siirtyivät kadun yli jalkakäytävälle, neuvottelemaan palveluista ja hinnoista, ikkunoista roikkuvien naisten kanssa ja katosivat sisään pienkerrostalojen ovista.

Niinpä Juhani ja Penttikin siirtyivät kulkemaan keskelle katua, kädet taskuissa ja katselivat itseään tarjoavia naisia, jotka taas villiintyivät nuoret pojat nähdessään.

"Tule! Tänne! Katso!" kuului sieltä täältä, houkuttelevaa kujerrusta, ja niinpä nuorukaiset siirtyivät, kuin käskystä, takaisin jalkakäytävälle, naisten ulottuville.

Pentti nauroi kerroksissa strippaaville naisille huvittuneena. Poika oli hauskannäköinen ja niin kookaskin, että viereisestä alakerran ikkunasta kurkotteleva syöjätär nappasi häntä hiuksista, ja kujersi jotain pojan korvaan. Varmasti Pentti ei naisen sanoja ymmärtänyt, mutta tämän meikatut kasvot, mojova rintavako sekä naurava punainen suu, tekivät toivotun vaikutuksen.

"Minä otan tämän", Pentti sanoi Juhanille, nauruaan pidätellen.

Samassa nainen katosi ikkunasta ja ilmestyi sukkanauhaliiveihin pukeutuneena, korkokengissä ja rintaliiveissään, lanteitaan keinauttaen ykskaks viereiselle oviaukolle, josta tempaisi pitkän Pentti-pojan mukaansa ja katosi punaiseen rakennukseen.

Juhani henkäisi syvään ja jatkoi matkaansa, kulkien edelleen jalkakäytävällä. Pinkin rakennuksen kohdalla, tummatukkainen, pistäväkatseinen, Kleopatraa muistuttava luomus, tuijotti häntä vakavana ikkunasta ja koukisti houkuttelevasti sormeaan.

Juhani asteli ikkunan alle. Nainen, joka ilmeisesti nousi jollekin korokkeelle, esitteli nuorukaiselle koko hurmaavan vartalonsa. Tahtomattaan Juhanin suu loksahti auki ja hän jähmettyi paikoilleen. Hetkessä tämäkin kaunotar ilmestyi viereiselle oviaukolle, josta kurkotteli ottamaan Juhania kädestä, ja veti pojan vaaleanpunaiseen rakennukseen.

Nainen nousi Juhanin edellä portaat toiseen kerrokseen, olkansa yli poikaa silmäillen. Jussin katse oli kiinnittynyt naisen mustaan korsettiin verhottuun tiimalasivartaloon, tämän houkuttelevasti keinahteleviin pakaroihin, ilotytön kiivetessä, lanteet keinahdellen, hänen edellään rakennuksen toiseen kerrokseen.

Huoneeseen päästyään, Juhani istahti tilanteesta hämmentyneenä tuolille. Nainen seisoi seksikkäänä hänen edessään ja ojensi kätensä. Juhani kaivoi setelinipun Maripaitansa rintataskusta ja otti siitä viisitoista saksanmarkkaa, jotka ojensi naiselle.

"Lisää", nainen sanoi ja napsutteli sormiaan.

"Muutkin sanoo, että viisitoista markkaa", Juhani kakoi.

"Juu, mutta sinä olet alaikäinen. Anna lisää", nainen tuhahti, kuin tyhmälle, ja hänen hartiansakin lysähtivät, niin että koko ilotytön houkutteleva olemus katosi jonnekin.

Juhania nolotti ja hän tunsi itsensä typeräksi.

"Siitä joutuu vankilaan, kun sekaantuu alaikäiseen!" nainen kivahti, ryhdistäytyi ja osoitti yllättäen huoneen ovea.

Juhani oli ihmeissään. Nainen työnsi setelit rintavakoonsa ja näytti pojalle uudelleen, että ulos täältä. Juhani nyökytteli ja häipyi huoneesta, vähin äänin. Ilotyttö jäi vielä yläkerran kaiteen takaa kurkistelemaan, että poika varmasti katosi kadulle.

Nöyryytys kirpaisi ikävästi. Juhania hävetti ja hän liukui, kuin näkymätön mies, pienkerrostalojen seinustan katveessa Linienstrassen päähän, jonne jäisi odottelemaan Penttiä. Mutta kun hän ajatteli äskeistä, ja koko tätä reissua, veri kuohahti. Ei tämä näin voinut päättyä, ulosheittoon ja tappiomielialaan!

Hän palasi takaisin kadulle ja meni nojailemaan vastapäisen teollisuusrakennuksen seinustalle, vierastyöläisten joukkoon. Naiset eivät enää kiinnittäneet Juhaniin huomiota, sillä tarkkasilmäisinä he olivat nähneet hänen jo äsken käyneen talossa.

Eräs vaaleahiuksinen, nuorelta vaikuttava nainen viittoili hänelle kuitenkin kovasti rakennuksen toisen kerroksen ikkunasta, Juhani huomasi ja näytti kädellä itseään, että minulleko viittoilet?

Tyttö nyökytteli innokkaasti, että sinulle, sinulle.

Juhani lähti kädet taskussa kadun yli vihreälle rakennukselle.

"Mikä hätänä?" yläkerran ikkunasta kurkotteleva nainen kysyi.

Juhani kohautti harteitaan.

"Odota!" tyttö huusi ja katosi. Kohta hän ilmestyi viereisen porraskäytävän ovelle. Juhani asteli nuoren naisen luokse.

"Paljonko?" poika kysyi.

"Viisitoista markkaa", tyttö kuiskasi ja koukisti sormeaan.

Juhani kiipesi jälleen portaat toiseen kerrokseen, nuoren naisen viekoittelevasti keinahtelevaa, sukkanauhaliiveillä koristeltua takapuolta seuraten.

Huoneeseen päästyään, hän ymmärsi kaivaa setelit heti taskustaan ja ojensi ne tytölle, joka laittoi rahat työpöydän laatikkoon. Pöydällä seisoi kehystetty valokuva lapsesta. Nainen riisui näppärästi alusasut yltään ja oli hetkessä alasti, nuoren miehen silmien edessä.

"Otetaan housut pois", hän sanoi ja tarttui Juhanin vyöhön, kiskaisi farmarit pojan kinttuihin, kuten myös tämän lyhyet alushousut. Juhani astui ulos pöksyistään ja laski kätensä tytön harteille. Ne tuntuivat kuumilta. Tyttö etsi jostain käsiinsä kondomin ja pujotteli sen tottuneesti Juhanin jäykistyneeseen elimeen.

"Noin, hienoa", tyttö hymähti ja laskeutui kontalleen viereiselle vuoteelle. Hän katsoi lapsensa kuvaa työpöydällä.

"Minä synnytin jokin aika sitten, ja sinne jouduttiin tekemään pieni operaatio, että älä ihmettele leikkausarpea", nainen selitti, kun laski katseensa ja nojasi leukaa kämmeniinsä, takapuoli pystyssä vuoteella, lapsensa kuvaa katsellen.

Juhani sulki lapsen pois mielestään ja tuijotti vain naisen alastonta vartaloa, jäykkä heppi kourassaan. Hän nousi vuoteelle, polvilleen ilotytön taakse, ja työntyi naisen sisään. Hän tarttui naista vyötäisiltä, piti katseensa ilotytön herkullisessa vartalossa ja alkoi hartaan lykinnän.

Nainen heilui ja huojui, mutta katseli lapsensa valokuvaa. Juhani irvisti, puri hammasta ja laukesi. Miljoonat pienet tuhatjalkaiset ryntäsivät ulos hänen vartalostaan, kaikkia hermosäikeitä raastaen ja räjähtivät ulos hänen jäsenestään. Juhani puristi naista vyötäröltä, kunnes lysähti vuoteelle naisen taakse. Tämä käännähti rivakasti ja otti kondomin Juhanin jäsenestä.

"Sillä tavalla. Kiitoksia", ilotyttö sanoi ja heitti käytetyn kondomin kannelliseen roskapönttöön. Nainen nousi vuoteelta ja oli hetkessä pukeutunut. Hän auttoi housut pöllämystyneen pojan jalkoihin, kiristi tämän vyön ja saatteli nuorukaisen alakertaan saakka, missä toivotti tämän uudelleen tervetulleeksi ja työnsi hänet ystävällisesti kadulle.

Juhani horjahti, mutta huomasi samassa, kuinka Pentti loikkasi ulos punaisesta rakennuksesta, kuin kenguru ja keinui hänen luokseen, käsillä taivaita kurkotellen. Vielä siinä rakennusten edessä, niin että Välimeren ihmeet sen varmasti huomasivat, hän kiskaisi paidanhelmansa ylös ja näytti Juhanille selkäänsä.

"Katso!" hän huusi vauhkona.

Pentin selässä oli kaksin käsin, kynsillä revityt verestävät naarmut, jotka ulottuivat lapaluista vyötärölle saakka.

Juhani irvisti myötätunnosta.

"Ää! Minä en huomannut mitään siinä, kun mun pää räjähti!" Pentti nauroi, silmät ihmetyksen vetistäminä.

He siirtyivät Linienstrassen päässä kulman ympäri ja huomasivat varastojen lomassa, harmaassa kivitalossa olutkapakan mainoskyltin.

"Käydään tuolla. Nyt maistuu kalja", Pentti sanoi ja löi toveriaan harteisiin.

"Miten sinulla meni?" hän kysyi kapakan ovisuulla.

"Aika mahtavaa", Juhani huokaili, sillä kokemus oli kyllä niin koukuttava, että sitä täytyisi saada lisää, mutta mieluummin jonkin tavallisen tytön kanssa.

Hänkin oli odottanut Marsin vierailua, mutta käynyt Kuun pimeällä puolella, eikä sinne tehnyt heti mieli uudelleen, vaikka avaruudessa tulikin käytyä.

Kapakassa oli samaa väkeä, kuin Linienstrassella, ulkomaalaisia vierastyöläisiä. Pojat noutivat tiskiltä itselleen olutkolpakot ja siirtyivät hämärään aitioon. He maistelivat juomiaan, eikä kumpikaan puhunut kokemuksestaan sanaakaan, naureskelivat vain.

"Muut pyörii kaupungilla tavarataloissa", Pentti tirskahti.

"Käytiinhän mekin tavaratalossa", Juhani sanoi ja molemmat purskahtivat nauruun.

"Tästä ei sitten kerrota kenellekään kurssilaiselle. Alkaa vaan hirveä häslinki. Mehän ollaan alaikäisiä", Pentti sanoi korkeuksistaan ja pojat nauroivat taas, tikahtuakseen.

Joku turkkilainen romukauppias yritti ängetä heidän seuraansa, feikkikelloja esitellen.

"Painu helvettiin siitä, saatana!" Pentti ärähti suomeksi, nousi seisomaan ja oli lyödä päänsä kapakan kattohirsiin.

"Anna poikien olla!" kapakoitsija karjahti.

Turkkilainen luikki tiehensä ja isäntä toi pojille uudet, kuohuvat oluttuopit.

"Talo tarjoaa", hän sanoi, kun laski tuopit pöydälle ja otti tyhjät mukaansa.

"Suomalaisia?" hän vielä kysäisi ja pojat nyökkäsivät.

"Kielikurssilla?" isäntä hymähti ja iski silmää.

Pojat nyökyttelivät. Katseista näki, että he olivat hämmästyneitä kapakoitsijan oikeaan osuneesta huomiosta.

"Kyllä ne aina suomalaisia ovat, jotka tänne noin nuorina uskaltautuu", hän sanoi kovaan ääneen, ilotalojen suuntaan nyökäten ja häipyi tiskinsä taakse.

Pojat eivät tienneet, ollako tuosta huomiosta ylpeitä vai ei. He joivat pitkät kulaukset tuopeistaan ja olo alkoi taas olla kuin maailman valloittajilla.

Viereisestä loosista ponnistautui esiin variksenpelätin. Lupaa kysymättä nainen lysähti Pentin viereen, vajaa tuoppi kourassaan.

"Vai on pojat täällä kielikurssilla", se sanoi ääni naristen.

Naisen tuhkanharmaat hiukset ulottuivat vyötäisille saakka, eikä hänen iästään ottanut selvää. Voimakkaasti meikatut uurteiset kasvot yrittivät hymyillä, mutta hampaaton suu, räikeästi punattujen huulten välissä, vaikutti lähinnä pieneltä uunilta. Daamilla oli yllään pirteän värinen kukkamekko, joka vain pahensi nuorukaisiin hiipivää kauhua. Nainen yritti osua tuopilla suuhunsa, eli oli tuhdissa humalassa. Eukko katsoi hailakan sinisillä silmillään molempia poikia, auvoisesti, ja osoitti sitten etusormella mustaa kitaansa.

"Viisi markkaa", hän sanoi ja imi hartaasti sormeaan.

Pojat nielaisivat, vilkaisivat toisiaan ja siemaisivat yhdellä kulauksella tuopeistaan, niin paljon kuin suinkin kykenivät. Kolpakot jäivät pöytään, kun he nousivat sijoiltaan ja kiirehtivät, toisiaan tönien, ulos kapakasta.

Kadulle päästyään Juhani vilkaisi kelloaan. Se oli yli viisi. Bussi oli aikaa sitten lähtenyt. He suunnistivat karun jättömaan poikki kohti ratapihaa, kiersivät tunnelin kautta Königswallille ja kiirehtivät Dortmundin päärautatieasemalle.

Nuorukaiset silmäilivät aikatauluja ja löysivätkin etsimänsä. Paikallisjuna Lüneniin lähtisi puolen tunnin kuluttua. He kävivät ostamassa kioskilta ranskalaisia perunoita majoneesilla, isot Bratwurstit sekä puolen litran pullot olutta. Pojat suunnistivat ruokien ja juomien kanssa asemalaiturille, jonne istahtivat junaa odottamaan. Ratapihalla pari mahtavaa höyryveturia valmistautui kiskomaan loputtomia tavaravaunuletkoja. Veturit sihisivät ja puhisivat, kuin mustat jättimenninkäiset, kun kaverukset söivät asemalaiturin penkillä ranskanperunoita ja makkaroitaan. Välipala teki todella hyvää ja kylmä olut maistui.

2.

Puolen tunnin ajomatkan päässä Lünenistä, Recklinghausenin kaupunginpuistossa sijaitsevassa, vastavalmistuneen Festspielhausin valtavassa auditoriossa esitettiin Kuningas Oidipuksen oopperaversiota. Väliajalla suomalaiset kielikurssilaiset, jotka olivat osallistuneet oopperamatkaan, siirtyivät Festspielhausin pihamaalle, haukkaamaan raitista ilmaa ja siemailemaan juomiaan.

Juhanilla ja Pentillä oli yllään mustat puvut, valkeat paidat ja kravatit. Tytöillä tyylikkäät jakkupuvut. Vaikuttava oopperaesitys oli vasta puolivälissä ja päähenkilö Kuningas Oidipus oli alkanut epäillä omaa historiaansa, eli olisiko hän tappanut isänsä. Katsojat puolestaan tiesivät esityksen alusta alkaen, että Oidipus on murhannut isänsä Laioksen ja nainut äitinsä Iokasten.

"Minusta tuo tarina on aika typerä", Marja-Liisa sanoi.

Kukaan heistä ei ollut antiikin tragedioiden tuntija, joten Anne ja pojat katsoivat Marja-Liisaa kysymysmerkkeinä.

"Niin. Jos Theban kuningas Laios ja kuningatar Iokaste eivät olisi uskoneet ennustajaa, koko tragedialta olisi vältytty. Turhaan hylkäsivät lapsensa", Marja-Liisa sanoi, oikaisi hiukan Juhanin taskunenäliinaa ja sai kipinän sormilleen. Tyttö naurahti ja imaisi savukettaan, jota piteli elegantisti. Savukin tuli hänen huuliensa välistä kuin pillistä.

"Jospa Sofokleen viesti aikalaisilleen olikin, että älkää uskoko ennustajaeukkoihin", Juhani keksi ja puhalteli puolestaan tupakansavusta renkaita. Hän kosketti Marja-Liisaa kädestä ja taas kipinöi. Heitä huvitti.

"Freudin höpinät oidipaalisesta äitisuhteesta ovat muuten täyttä puppua. Oidipushan ei tiennyt naivansa äitiään", Anne sanoi ja katsoi veitikkamaisesti pitkää Penttiä, jonka käsipuolessa roikkui. Poikien käytyä Linienstrassella, Pentti oli menettänyt pituuskompleksinsa ja flirttaili avoimesti kurssin tytöille.

"Kyllä minäkin voisin mutsiani naida. On se niin hyvännäköinen", hän sanoi, kun kneppasi stumpin kauas hietikolle.

"Vaikka tietäisit, että hän on sinun äitisi?" Anne kysyi.

Pentti hiukan irvisti ja sai Annelta tällin vatsaansa. Pitkä poika kyyristyi kaksin kerroin ja nauroi. Summeri väliajan päättymiseksi soi ja nuoret lähtivät takaisin auditorioon.

Sali oli vastikään valmistunut ja valtava. Jyrkän katsomon takariveiltä, joilla kielikurssilaiset istuivat, oli kuitenkin hyvät näkymät näyttämölle. Oli meneillään jonkinlaiset oopperafestivaalit ja uusi sali oli tupaten täynnä nuorta yleisöä. Esitys ei vielä ollut alkanut, kun Juhani huomasi käytävällä Helenin. Tyttö oli muutaman hengen seurueessa ja etsi hänkin joukosta tuttuja kasvoja. Juhani nousi seisomaan ja vilkutti Helenille. Tyttö huomasi hänet ja juoksi penkkirivin päähän. Juhani raivasi tiensä Helenin luokse.

"Mitä teet tämän jälkeen?" tyttö kysyi hätäisesti.

Juhani hymyili hämmentyneenä ja kohautti harteitaan.

"Tule meidän mukaan. Lähdetään käymään eräässä uudessa diskoteekissa", Helen kiehnäsi ja piti Juhania kiinni puvuntakista.

"Okei", Juhani sanoi.

Helen antoi hänelle nopean poskisuudelman.

"Parkkipaikalla on valkoinen, rättikatto Kupla, tule sille", tyttö sanoi, heitti vielä lentosuukon ja lähti loikkimaan käytävää alaspäin, kun salista valot jo himmenivät. Marja-Liisa oli nähnyt koko episodin ja nieleskeli, kun Juhani palasi ja istuutui hänen viereensä.

Ooppera jatkui. Oidipus saa airuelta viestin, että Korintin kuningas Kreon on kuollut ja huokaisee helpotuksesta. Hän ei siis tulisikaan tappamaan isäänsä, eikä siksi lähde Kreonin hautajaisiin, koska on ennustettu, että hän nai äitinsä. Airut kuitenkin kertoo, ettei kuningas Kreon ollut hänen oikea isänsä, sillä Oidipus on löytölapsi. Oidipuksen vaimo Iokaste, ymmärtää asioiden yhteyden. Kun hänelle selviää, että hän on nainut oman poikansa, hän tappaa itsensä. Oidipus löytää äitinsä hirrestä ja sokaisee itsensä tämän rintasoljella.

Oopperaesitys päättyi. Sali puhkesi suosionosoituksiin. Nuori, juhlapukuinen yleisö nousi seisoalleen, aplodeerasi ja hurrasi. Esiintyjät palasivat useaan kertaan näyttämölle, kunnes katsojat olivat tyytyväisiä. Suosionosoitukset vaimenivat ja väki alkoi poistua salista.

Suomalaiset olivat tulleet Recklinghauseniin pikkubussilla, sillä heitä ei ollut kuin kymmenkunta. Kurssiesitteessä poikia oli kehotettu jo Suomessa ottamaan kielikurssille mukaan tumma puku ja tyttöjä jakkupuku. Kaikki eivät kuitenkaan olleet niin tehneet, eivätkä siksi olleet tällä pukeutumista vaativalla oopperaretkellä mukana.

Juhani etsi katseellaan pysäköintialueelta valkoista Volkkaria ja huomasikin sen. Marja-Liisa kehotteli Jussia kiirehtimään bussiin, mutta pojan veri veti toisaalle.

"Menkää vaan, minä saan noilta kyydin", hän sanoi ja lähti Volkkarille.

Marja-Liisa polki jalkaansa ja Anne kiskoi häntä linjuriin. Penttikin oli pahoillaan Marja-Liisan puolesta. Tämä pitkitti savukkeensa imemistä, mutta kun Pentti huomasi Juhanin työntyvän tupaten täyteen Volkkariin, hän tarttui tyttöä vyötäröltä ja nosti Marja-Liisan bussin kyytiin.

Ovet sulkeutuivat ja he lähtivät Lüneniin. Anne istuutui Pentin syliin ja Marja-Liisa katseli pikkubussin takaikkunasta, kuinka rättikattovolkkari seurasi heitä hetken aikaa, kunnes kääntyi kohti Bochumia.

Helen istui Volkkarin etupenkillä Heinrichin vieressä. Juhani oli takapenkillä, silmälasipäisen pariskunnan seuraan ahtautuneena.

"Oletko sinä käynyt diskoteekissa?" rillipäinen poika kysyi.

"Joo", Juhani vastasi, vaikkei edes tiennyt mitä sana tarkoittaa.

"Teilläkin on Suomessa diskoja?" rillipäisen tyttöystävä ihmetteli.

"Joo", Juhani nyökytteli.

Helen kääntyi etupenkiltä katsomaan Juhania ja hymyili veikeästi.

"Sinä valehtelet", hän sanoi.

"Joo", Juhani vastasi ja kaikki herkesivät nauramaan, paitsi kuski.

Parinkymmenen minuutin ajomatkan jälkeen he saapuivat aivan Bochumin ydinkeskustaan, päärautatieaseman lähelle, vilkkaasti liikennöidylle Sydringille. Oli jo ilta ja kaupungin liikekorttelit houkuttelevassa yövalaistuksessa. Lähellä Reckener Strassen risteystä sijaitsevan diskoteekin sisäänkäynnillä riitti tungosta, kun väki pyrki sisään tähän uuteen ja suosittuun tanssipaikkaan.

Heinrich kaarsi Volkkarin Sydringiltä Reckener Strasselle ja pysäköi auton lähelle risteystä. Rillipäinen pariskunta, joiden nimiä Juhani ei millään tahtonut muistaa, änkesi itsensä heti Helenin jälkeen ulos kaksiovisesta Volkkarista ja lähti juoksemaan kulman taakse diskolle, kuin tuli hännän alla. Juhani oli ihmeissään diskonimestä ja ajatteli, että jo on kumma paikka, kun sinne noin jonotetaan. Heinrich kaappasi jalkakäytävällä Helenin kainaloonsa, mutta tyttö tarttui myös Juhania käsipuolesta. Saa nähdä minkälainen sotku tästä illasta vielä tulee, nuorukainen ajatteli, kun he lähestyivät tanssipaikan ovisuuta, josta väki jo virtasikin sisään ravintolaan. Ilmankos tänne oli tunkua, sillä automatkalla Juhani oli saanut selville, että siellä tanssittaisiin.

Diskoteekissa oli jännittävän hämärä valaistus. Se oli kauttaaltaan sisustettu tummalla puulla. Seinillä roikkui kiiltäviä puhallinsoittimia, trumpetteja, saksofoneja, käyrätorvia ja keskisalin tanssilattiaa kiersivät mustat, hopearaitaiset paneelit. Oli niin hämärää, että tuskin toistaan näki ja ravintola oli täynnä nuoria ihmisiä. Tanssilattian yläpuolella roikkuva lasipallo alkoi pyöriä, aina kun uusi musiikkikappale tulvahti soimaan ja säteili ympärilleen oudosti hohkavaa valoa. Se sai kaiken valkoisen suorastaan hyppäämän silmille ja nauravien naisten suissa hampaat välkehtivät, kuin marmorisirut.

Tuskin he olivat ehtineet löytää itselleen sohvakulmauksen ja tilata juomat, kun Rolling Stonesien Paint it Black alkoi raikua kovaäänisistä, ympäri ravintolan. Muutaman vienon kitarasoinnun jälkeen, rummut alkoivat takoa kiivasta rytmiään, niin että tärykalvot olivat revetä. Mig Jagger lauloi: I see a red door and I want it painted black... Rillipäinen pariskunta ryntäsi tanssilattialle ja alkoi kiivaan twistin ja sheikin. Helen tarttui Juhania kädestä ja veti pojan pyörivän lasipallon alle. Heinrich seurasi heitä katseellaan kuin vahtikoira.

Diskoteekissa oli hypnoottinen tunnelma, kun kappaleet vaihtuivat, lähes ilman taukoja ja valopallo pyöri katossa. Keskustelu olisi onnistunut huutamalla, mutta sitä Juhani ei vielä saksaksi osannut. Hän oli hauskan näköinen tummassa puvussaan ja valkoisessa paidassaan, joka suorastaan häikäisi Heleniä, kun he tanssivat, kappaleen toisensa jälkeen.

Pari kävi välillä pöydässä maistamassa väkeviä juomiaan. Heinrich yritti pariinkin otteeseen saada Heleniä istumaan viereensä tai tanssimaan kanssaan, mutta tyttö puristi Juhania kädestä, kuin aarretta.

Beatlesien, kotibileistä tuttu Paperback Writer alkoi jumputtaa kiivasrytmisenä. Helen hymyili Juhanille, hammasrivi välkehtien ja vei pojan kuumaan foxiin. Juhani veti tyttöä puoleensa ja heidän alavartalonsa painautuivat toisiaan vasten. Helen tunsi, mitä Juhanin nivusissa tapahtui, ja kutsui pojan syrjemmälle, seinustalle nojaamaan, muiden siellä syleilevien parien joukkoon. Juhanin pulssi kiihtyi, kun he suutelivat ja hän painautui Heleniä vasten.

"Wir müssen gehen!" joku huusi hänen korvaansa, ”meidän täytyy lähteä”, kuin sumusireeni. Poika irtautui suudelmasta ja Helenkin huomasi Heinrichin, joka katsoi tyttöä tulistuneena ja naputteli rannekelloaan. Helen nyökytti nopeasti päätään ja veti Juhanin mukanaan kadulle.

Öisen kaupungin raikas viileys tulvahti Juhanin kasvoille, kun hän juoksi ulos diskoteekista, Helen kainalossaan. Vettä alkoikin sataa taivaalta ja nuoret kiirehtivät Volkkarille. Rillipäinen pariskunta syöksyi takapenkille. He alkoivat heti suudella ja kietoutuivat toisiinsa, kuin lankakerä. Helen työnsi Juhanin etupenkille ja istahti itse pojan syliin. Nyt vasta hänen jäsenensä jäykistyikin, huomasi Juhani, kun Helen hieraisi, minihameessaan, takapuoltaan hänen nivusiaan vasten ja suuteli Jussia kiihkeästi.

Heinrich ryntäsi sateesta kuljettajan paikalle, starttasi Volkkarin ja auto nytkähti, vaihde kirskahtaen ja moottori päristen, liikkeelle. Vesisade vain kiihtyi, kun he lähtivät Bochumin keskustasta ja nousivat kohta moottoritielle. Heinrich oli laittanut silmälasit päähänsä, huomasi Juhani ja hyvä niin, sillä tienäkymä edessä oli hurjan näköinen. Hetkessä asfaltti lainehti ja suuret vesipisarat rummuttivat auton rättikattoa, kuin rumpali Paint it Blackin alkutahdeissa. Pisarat putosivat moottoritiellekin kuin pommit.

Kaukana edessä, sateen seassa, näkyi ykskaks pitkä letka autojen perävaloja. Saavuttuaan lähemmäs he huomasivat, että ne olivat Naton sotilasajoneuvoja, miehistönkuljetuskuormureita, panssarivaunuja ja tykkilavetteja. Hetken tuntui siltä, että kolmas maailmansota oli syttynyt. Vettä tuli taivaalta, kuin ämpäristä, kun Volkkari ohitteli loputtomalta tuntuvaa armeijan autokaravaania sysimustassa yössä. Sadat sotilaat tuijottelivat heitä kuorma-autojen lavoilta, maastokuvioisten sadetakkiensa huppujen alta, kuin vihollista, rynnäkkökiväärit pystyssä polviensa välissä. Ohituskaistan liikenne pysähtyi, mutta vieressä rymistelevät panssarivaunut jatkoivat kulkuaan yössä, heittäen telaketjuistaan roiskeita Volkkariin, niin että vettä tulvi auton sisälle.

"Scheisse!" Heinrich karjui.

Hän oli itsekin Bundeswehrin käynyt mies ja suuttui. Heinrich painoi äänitorvea ja änkesi Volkkarin panssarivaunujen väliin, niin että vaappuen pysähtyvän Leopardin tykinpiippu kolahti Volkkarin kattoon. Heinrich painoi kaasua ja Volkkari lähti ohittamaan letkaa, sen oikealta puolelta, tien pientareelta, kunnes saavutti moottoritien ulosmenokaistan, jolle kääntyi.

He laskeutuivat moottoritieltä omakotialueelle ja kääntyivät risteyksestä vasemmalle. Juhani vilkaisi tienviittaa ja oli näkevinään siinä tekstin Lünen. Helenkään ei ollut enää pitkään aikaan suudellut häntä, oli vain kietonut käsivarren tiukasti pojan vyötärölle ja katsoi sateista maisemaa tuulilasin läpi. Takapenkkiläiset olivat aikaa sitten lopettaneet kuhertelunsa, ja istuivat hekin kaulakkain, toisistaan turvaa hakien. Huolimatta sateesta, Heinrich ajoi kovaa ja yllättäen saavuttiinkin alamäkeen.

Tien päässä, alhaalla, näkyi korkea maavalli, jota ennen katu kääntyi jyrkästi oikealle, rautatien alittavaan tunneliin. Volkkarin vauhti oli hurja ja äkkiä tuntui siltä, kuin auto olisi lähtenyt lentoon, irronnut asfaltista. Volkkari joutui vesiliirtoon ja maavalli lähestyi ja lähestyi. Juhani puristi Helenin syliinsä, painoi hänen kasvot rintaansa vasten ja kumartui itse tiiviisti tytön ylle.

"Nyt mennään!" hän jostain syystä huudahti suomeksi ja painautua yhä tiiviimmin Heleniä vasten.

Kupla liukui kylki edellä mäkeä alas, kunnes törmäsi sivuttain päin jalkakäytävän reunaa, lensi rättikatto rämähtäen maavalliin ja pyörähti renkailleen rinteeseen, kunnes kiepsahti katon kautta takaisin tielle, ja putosi jalkakäytävälle pyörilleen, jääden siihen moottori sammuneena sihisemään.

Heinrich istui paikallaan, kaksin käsin rattiin tarrautuneena. Hänen silmälasinsa olivat pudonneet. Juhani suoristautui Helenin päältä ja tyttökin ojentautui. Rättikaton tukikaaret olivat hiukan vääntyneet. Takana olijat kömpivät ylös jalkatilasta ja ojentelivat rillejään. Kukaan ei valittanut, kaikki olivat ehjiä. Heinrich nousi autosta, kiersi sen sateessa pikaisesti. Volkkarin lyhdyt paloivat, katto oli hiukan kuprulla, mutta muita vaurioita ei näkynyt. Hän löysi silmälasinsa jalkatilasta ja istuutui ratin taakse.

"Sattuiko ketään?" hän kysyi ja katseli kaikkia autossa olijoita. Nämäkin silmäilivät itseään ja tarkastelivat toisiaan...

Vaikka Juhani oli vasta kielikurssilla Saksassa, tuon hänkin ymmärsi, eli että vanhemmat tulee! He hypähtivät lattialle, pukivat nopeasti ja keräsivät sanomalehdensivut sängyltä. He silittelivät päiväpeiton suoraksi, eikä makuuhuoneesta päällisin puolin huomannut, oliko siellä edes käyty. Pariskunta lähti huoneesta ja pojalla oli ryppyinen lehti kainalossa, kun he liittyivät asunnosta ulos tungeksivaan