Pudotuspeli

Leo Mannermaa on tullut yleisölle tutuksi sosiaalisessa mediassa julkaistuilla, kantaa ottavilla videoillaan. Hänen PUDOTUSPELI - elokuvatuottajan kujanjuoksu - romaaninsa on koskettava tarina Synti-nimisen menestyselokuvan tuottajasta Sakari Äyräpäästä, joka joutuu armottoman juonittelun kohteeksi. PUDOTUSPELI kertoo monisäikeisen tarinan elokuvatuotannon salatuista ihmissuhteista, juonitteluista sekä petoksista ja rikkauksista.

LUKUNÄYTE KIRJAN ALUSTA:

 

1.

 

Pukumies nojaili ravintolan baaritiskiin ja selaili laiskasti eilistä iltapäivälehteä. Kapakassa ei muita asiakkaita näkynytkään, sillä oli arkipäivä ja kello vasta vartin yli kymmenen aamulla.

                      "Saatana...", Sakari Äyräpää mutisi hampaittensa välistä tuon hahmon nähdessään ja pysähtyi hetkeksi hämärän kapakan käytävälle. Hän laittoi nyrkkiin puristetun käden housun taskuun, pyyhkäisi toista kämmentä reiteensä ja asteli lähemmäs harmaaseen pukuun käärittyä, tanakkaa miestä.

                      "Terve", Sakari kuiskasi ystävällisesti ja vääntäytyi istumaan toimitusjohtaja Aapo Jukolan viereiselle baarijakkaralle, tarjoten kättä tervehdykseen. Jukola mulkaisi hänen suuntaansa, ei kuitenkaan silmiin vaan jonnekin lattialle, Sakarin lahkeisiin. Se oli johtaja Aapo Jukolan tapa. Hän ei koskaan katsonut ihmisiä silmiin, ei kännissä eikä... Jaa, mutta Sakari Äyräpää ei ollut Jukolaa koskaan selvänä nähnytkään. Eli, minne tämä ihmisen kohdatessaan selvänä katsoi, siitä Sakarilla ei ollut mitään tietoa.

                      Mutta täältähän se herra löytyi, kellarikerroksen krouvista, vaikka heillä oli sovittu tapaaminen yhdeksältä yläkerrassa, Jukolan toimistossa. Sakari oli odottanut äijää taas yli tunnin, kysellyt sihteereiltä ja muulta henkilökunnalta miehen perään, mutta nämä kaikki olivat kohautelleet hartioitaan, katseet maahan luotuina. Se oli ollut aina tapana tässä elokuvien levittäjäyhtiössä, Jukola Oy:ssä, vältellä katseita ja pälyillä toimistossa vierailevien elokuvantekijöiden housunpuntteja.

                      "No mitäs Äyräpää", Aapo Jukola vihdoin mutisi, sylkäisi sormeensa ja pläräsi nokkansa alla olevan iltapäivälehden sivuja. Sillä oli huono omatunto ainaisesta kännissä olostaan ja siksi se ylenkatsoi neuvottelukumppaneitaan. Toisaalta, se oli myös ainoa tämän alan napamies koko Suomessa.

                      "Mitäs tässä. On enää kaks viikkoa Synti leffan ensi-iltaan ja pitäisi alkaa nyt viimeistään ilmoittamaan laboratorioon esityskopioiden määrä..."

                      "Tä? Minähän oon sanonu, että kaksikymmentä niitä pannaan heti levitykseen", Aapo Jukola ärähti ja tuijotti baaritiskitasoa edessään.

                      "Kaksikymmentä, just niin kuin on sovittu. Joo. No selvä. Minä lähden tästä heti labbikseen ja kerron terveisiä sinulta", Sakari sanoi helpottuneena ja nousi jo baarijakkaralta.

                      "Hei, hei. Tsot, tsot", Aapo nappasi Sakaria hihasta.

                      "Tilaa sinä sieltä ensin neljä kopiota. Minä hoidan loput", hän sanoi ja laski näpit irti Sakarin pusakasta, kun kääntyi tiskin puoleen olutta hörppäämään.

                      Sakari oli noussut lähteäkseen ja katsoi nyt Aapon paksua niskaa. Oli perjantai, marraskuun viimeinen päivä, eikä ensi-iltaan ollut enää kuin kaksi viikkoa.

                      "Neljä?"

                      "Hyvä jos labbis antaa sulle niitäkään. Sinähän olet persaukinen jätkä, tuottaja Äyräpää", Jukola sanoi eilisen lehdelle virnistäen.

                      "Mutta eihän neljällä ensi-iltasalilla tee mitään", tuottaja Äyräpää huokaisi ja haki tukea baarijakkarasta.

                      "Hei, mulla on nyt kiire, eks sä käsitä. Minä oon kuule jeesannu sua jo ihan tarpeeksi", Aapo Jukola sanoi ja plarasi lehteä tyyliin, että lähde nyt jo menemään siitä. Sakari Äyräpää seisoi hetken juopon johtajan takana, toipuakseen pettymyksestä.

                      "Käsitätkö sinä Aapo, mitä se tarkoittaa. Neljä kopiota. Sehän on itsemurha", Äyräpää sai vaivoin kuiskattua tuolle kiiltelevälle niskalle.

                      "Älä Sakari, älä viitsi nyt hei, ihan tosi", Aapo Jukola mutisi uhkaavasti.

                      "Tilaa nyt ne neljä esityskopiota. Rypäleteattereissa niistä voidaan ajaa kuvaa useampaan saliin. Tässä alkaa olla kiire tai ensi-iltaa ei tule ollenkaan", Jukola murahti ja viittoili baarimikkoa täyttämään tuoppiaan.

                      Sakari häipyi ulos kapakasta ja astui Mannerheimintielle, jossa hänen niskaansa tulikin vettä taivaan täydeltä.

                      "Perkele, neljä esityskopiota", tuottaja kiroili ääneen, kun oli kaivamassa esiin kännykkäänsä, mutta saikin napattua itselleen lennosta taksin.

 

2.

 

Sakari oli nainut Virpiä parisängyssä takaapäin pitkän tovin, kunnes nainen vihdoin viimein tukahdutetusti, ja vartalo täristen voihkaisi.

                      "Nyt, nyt, anna tulla..."

                      Kuin merkistä, mies alkoi takoa alapäätään naisen pakaroihin, laukesi hetkessä ja rojahti hengästyneenä parivuoteelle.

                      Ulkona oli sade jatkunut kapakasta lähdöstä saakka, ja vesi ropisi omakotitalon kattoon niin voimallisesti, etteivät heidän panemisesta mahdollisesti syntyneet äänet kuuluneet alakertaan, jossa Virpin Harri poika pelasi tietokoneellaan.

                      Aktin päätyttyä Virpi nousi vuoteelta sanaakaan sanomatta. Sakari vilkaisi naisen takamusta ja rintoja, kun tämä katosi makuuhuoneesta eteisvälikköön ja sieltä kylpyhuoneeseen.

                      Sakari oli tuntenut Virpin kuusi vuotta, eivätkä he koko tuona aikana olleet kertaakaan suudelleet. Suutelu oli Virpin mielestä inhottavaa. Eivätkä he seurustelleet, kuten Virpi useaan otteeseen oli korostanut. He olivat muuten vain nalkissa toisiinsa, sillä Sakari Äyräpää oli takaajana Virpin elokuvayhtiön pankkilainoissa. Virpi oli ohjannut ja tuottanut viisi vuotta sitten ylistävät kritiikit saaneen taloudellisen flopin, Jäämies lastenelokuvan, jonka tuotannonvalvojaksi Suomen kuvateosrahoitus oli palkannut Sakarin. Rahoitus myönsi tuotantotukia kotimaisille elokuville ja saattoi asettaa niihin oman valvojansa, kuten Sakarin Jäämieheen. Virpi ei aluksi sulattanut Sakaria ollenkaan, mutta kun tämä leikkasi Jäämiehen kuvausmateriaalista lyhyen ja vaikuttavan mainoksen, oli peli sillä selvä.

                      "Mä haluan, että sä nait mua", oli Virpi sanonut Rahoituksen kellaritilojen leikkaamossa Sakarille, nähtyään mainoksen ensikertaa.

                      "Siis, nytkö?" oli hän kysynyt häkeltyneenä naiselta leikkaamossa ja Virpi oli nyökännyt.

                      "Täälläkö?" Sakari vielä tarkensi ja Virpi nyökkäsi, mykkänä kuin nukke.                     

                      Niinpä he sitten naivat siinä Rahoituksen leikkaamon lattialla.

                      "No, miten siellä Jukolassa meni? Saitko rahaa?" kuului Virpin kimeä ääni kylpyhuoneesta, kun käsisuihku vaikeni.

                      "Enhän minä sieltä mitään rahaa ollut pyytämässä. Piti puhua esityskopioista."

                      "No, montako sait?"

                      "Neljä."

                      Hetkeen ei kylpyhuoneen suunnalta kuulunut mitään. Sitten Virpi kurkisti oviaukolta makuuhuoneeseen, pyyhkeeseen kietoutuneena.

                      "Neljä esityskopiota, neljä ensi-iltateatteria? Niinkö?" hän kysyi silmät viiruina, pitkiä vaaleita hiuksiaan harjaten. Nainen oli jo yli neljäkymmentä ja sillä oli edelleen takapuoleen asti ulottuvat, suorat hiukset.

                      "Neljä, että sen pituinen se. Minä en ole vielä soittanut edes labbikseen, vaan tulin suoraan tänne."

                      "Tietääkö Turhis jo?"

                      "En ole soittanut Enskallekaan."

                      Ensio Turhanen oli Synti elokuvan ohjaaja, kohta seitsemänkymppiä täyttävä elokuvan suurmies, kansan suussa Enska vaan, mutta elokuvantekijät kutsuivat häntä Turhikseksi, sillä mies mielellään ryveskeli julkisuuden valokeilassa.

                      "Mut saitko sä niiltä yhtään levitysennakkoa?" Virpi selvensi päämääriään.

                      "Ja paskat. En", sanoi Sakari ja alkoi pukeutua.

                      Hän huomasi Mersunsa avaimet Virpin työpöydällä ja nappasi ne siitä itselleen. Auto oli ollut Virpillä lainassa. Se oli käynyt vanhempiensa luona Lahden lähellä, Nastolassa.

                      "Minä otan nyt Mersun ja häivyn tästä labbikseen", Sakari huikkasi väliköstä kylpyhuoneen suuntaan, siellä hiuksiaan kampaavalle Virpille, joka ei vastannut hänelle mitään.

                      Alakerrassa mies vilkaisi kalustamattomaan olohuoneeseen, jossa Virpin neljätoistavuotias Harri poika piti majaansa, eli vanhaa pulpettia ja patjavuodetta lattialla.

                      "Moi. Mun täytyy tästä lähteä", hän sanoi pojalle, mutta tämä ei edes vilkaissut Sakariin, vaan tuijotti lattialla maaten tietokoneen ruudulla näkyviä räjähdyksiä, kuin ympäröivää maailmaa ei olisi olemassakaan. Sakari avasi suunsa, jotain vielä sanoakseen, mutta vaikeni. Virpiin tutustuttuaan hän oli erehtynyt kysymään pojan isästä. Siihen nainen oli vain vikissyt, ettei asia kuulu Sakarille. Sen koommin aiheesta ei puhuttu. Huhuja Harrin isästä elokuva-alalla kyllä liikkui, mutta Äyräpää ei antanut niille paljonkaan arvoa.

                      Päätään pudistellen hän poistui talosta hopeanharmaalle Mersulleen. Vesisade oli muuttunut rännäksi ja hän nappasi harjan autosta, pyyhkäisi loskat tuulilasista ja siirtyi kuljettajan paikalle. Mersu lähti omakotitalon pihalta ja katosi Limingantielle.

 

3.

 

Simo Jukola nojasi työpöytänsä takana tuolinsa selkänojaan, niin että oli keikahtaa nurin. Hän korjasi asentoaan työntäen istuinta kauemmas työpöydästä. Hän halusi olla mahdollisimman etäällä huoneeseensa pelmahtaneesta esimiehestään. Simo risti sormet niskansa taakse, huokasi syvään ja katsoi päästä jalkoihin vastakkaisella seinustalla nojatuolissa retkottavaa serkkuaan Aapoa. Se haisi viinalle. Levityspäällikkö Simo Jukola nyrpisti nenäänsä, kurkotti kättään ja raotti tuuletusikkunaa. Ulkona räntäsadekin oli lakannut.

                      "No?" hän yritti houkutella esimiestään, toimitusjohtaja Aapo Jukolaa käymään asiaan.

                      Mutta tämä oli keskittynyt tarjoilupöydän perunalastuihin. Kello oli yksitoista aamupäivällä ja Aapo parhaimmassa vedossaan. Äijä oli ollut nämä parikymmentä vuotta yhtä soittoa kännissä, joten parin promillen humalatila oli sille se niin sanottu normaali olotila. Silloin Aapo vaikutti suorastaan mukavalta. Tilanne muuttui iltapäivällä kolmen aikoihin, kun Aapo oli lipitellyt päivittäisen konjakkipullonsa tyhjäksi. Mutta alaistensa nähden Aapo ei koskaan juonut alkoholia firmassa päiväsaikaan.

                      "Nämä ovat kauhean makuisia", hän sanoi ja pyyhkäisi perunalastujen murut suupielestään ja nojautui taakse nahkaisessa, nitisevässä laiskanlinnassa.

                      Simo oli perinyt tuolirumiluksen isältään, joka oli teroittanut hänelle, että kun vastapuolen neuvottelija istuu tuossa nojatuolissa, hän uppoaa sen syvyyksiin ja katsoo sinua sieltä tänne työpöydän taakse korkeuksiin, niin kuin taivaaseen. Koska tuoli on vanha ja arvokkaan oloinen, vastapuoli luulee itsekin olevansa jotenkin arvokas, vaikkei sitä lainkaan olekaan.

                      "Mitä me tehdään sen Äyräpään rainan kanssa?" Simo huokasi työpöytänsä takaa.

                      "Otetaan neljä kopiota. Kaksi Helsinkiin, toiset Turkuun ja Tampereelle", Aapo lausahti ja korjasi langanohutta kravattiaan, jonka solmuke kiilteli hänen jatkuvasta näpelöinnistään.

                      Simo Jukola oli purskahtaa nauruun. Hän läpsäytti kämmenet tuolinsa käsinojiin ja suoristautui täyteen mittaansa, kääntyi selin Aapon suuntaan ja katsoi ryhdikkäänä ulos ikkunasta. Miehen kasvoille karkasi leveä hymy, kun hän kurkisti sisäpihalle syöksyvään kuiluun. Aapon kanssa tasavertaisena Jukola yhtiöiden osakkaana hän olisi voinut vaatia Synti-elokuvalle enemmän esityskopiota levitykseen, mutta hän ei tehnyt niin.

                      "Se on sitten Äyräpään menoa", Simo sanoi.

                      "Niin on. Minä olen yli kymmenen vuotta kattellu sen itsevarmaa ja ylimielistä olemusta, kun se hyppää täällä ruinaamassa meiltä rahaa rainoihinsa, saatana."

                      Aapon ääni muuttui aina kimitykseksi, kun se menetti malttinsa.

                      "Joo joo", Simo kuiskasi. "Otatko kaljan?" hän ehdotti välttyäkseen myötähäpeän tunteeltaan.

                      "Onks sulla täällä?" Aapo vinkaisi kuin koiranpentu.

                      "Totta kai", Simo sanoi ja haki huoneensa viinakaapista oluen.

                      "Mikä sen Äyräpään rainan nimi olikaan?" Aapo kysyi ja napsautti tölkin auki.             

                      "Synti."

                      "Ei tule menemään. Synti. Heko heko", Aapo maiskutteli pahan makuista nimeä suussaan ja huuhtoi sen alas kylmällä oluella...

PEHMEÄKANTINEN. SIVUMÄÄRÄ 311. 

Kirjan hinta kotimaahan tilattuna 29,50 € (sis.postin) ja ulkomaille 33,50 € (sis.postin).

Täytä tilauslomake: www.taikaluukku.com/kirjatilaukset/