SAVUVERHO

Nyt nostetaan oikein korkealta tasolta russofobiaa, vaikka Suomea uhkaa vaara lännestä eikä suinkaan idästä. Presidentti on pannut koko arvovaltansa peliin Demokraatti-lehdessä siitä, kuinka olisi korkea aika selvittää, mitä niille suomalaisille tapahtui, jotka loikkasivat vuosina 1918 – 1939 Neuvostoliitoon.

Eli nyt presidentti Niinistön ja pääministeri Rinteen mielestä olisi aika selvittää, mitä noille suomalaisille tapahtui niin sanottujen Stalinin vainojen aikana Neuvostoliitossa 1930-luvulla. Siis miksi, mitä ihmettä? Jo 1960- ja 70-luvulla, kun kommarit olivat vallalla YLE:ssä, kuten nytkin, noiden Neukkuihin loikanneiden kohtaloista jauhettiin jatkuvasti. Sen sijaan koskaan ei puhuttu mitään siitä, kuinka paljon valkoisia, ja ihan tavallisia maanviljelijöitä, punikit murhasivat sisällissodan aikana vuonna 1918.

Tällainen yhtäkkinen mesoaminen tarkoittaa sitä, että ensinnäkin asiasta saadaan taas yksi keino lisää mustamaalata Venäjää oikein olan takaa ja jollekin tutkijalle, tai peräti tutkijajoukolle, myönnetään verorahoista satojen tuhansien eurojen valtionavustukset, jotta hän tai he voisivat kahlata vuosikausia Venäjän ja Suomen arkistoissa selvittämässä mitä silloisille maanpettureille lopulta tapahtui.

Mutta mitä ihmeen hyötyä tuollaisesta tutkimuksesta on nykyisessä kriisitilanteessa kenellekään, kun maata uhkaa muukalaisvyöry ihan toisesta ilmansuunnasta? Tällä halutaan tietenkin kiinnittää kansalaisten huomio itään, kun ilmeisesti Ruotsin Haaparannasta alkaa taas vyöryä tuhansittain paperittomia ulkomaalaisia Tornioon ja Suomeen Kelan asiakkaiksi, jotta EU:n Suomeen kaavailema väestömäärä 62 miljoonaa saataisiin täytettyä.

Jopa entinen poliisiylijohtaja Paatero kehotti päättäjiä juuri äskettäin heräämään. Hän korosti, että poliitikkojen tulisi ymmärtää, ettei Ruotsin nykyinen kaoottinen tilanne voi olla tulematta myös Suomeen, ellei jotain tehdä, ja äkkiä, sen estämiseksi.

Mutta mitä sitten 1930-luvulla tapahtui? Eli ketä olivat nuo ihmiset, joiden kohtalon presidentti ja pääministeri haluavat juuri nyt selvittää? No he olivat mitätön joukkio suomalaisia kommunisteja, jotka muuttivat Neuvostoliittoon rakentamaan sinne ihanneyhteiskuntaa. Kourallinen suomalaisia muutti Neuvostoliittoon myös Yhdysvalloista ja Kanadasta saakka.

Ketään heitä ei pakotettu lähtemään Neuvostoliittoon, eikä Suomesta väkisin viety, ja kansallisarkistosta löytyy tiedot kaikista sinne muuttaneista suomalaisista, jotka sitten katosivat Stalinin vainoissa jälkiä jättämättä. Tiedot siis ovat olemassa, ettei tarvitse tehdä satojen tuhansien eurojen tutkimuksia, kuten tuo täysin joutavaksi osoittautunut Himasen-tulevaisuus tutkimus, johon tärveltiin 700.000 euroa, siis yli 4 miljoonaa markkaa muutamasta kymmenestä sivusta paperia, täynnä kaikkien tiedossa ollutta ”lässyn, lässyn läätä”.

Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, milloin tulee sen tutkimuksen aika, mitä kaikkea tuhoa Ruotsi teki suomalaisille oltuamme Ruotsin vallan alla 600 vuotta. Siinä onkin todella merkittävä kysymys suomalaisten historiassa, sillä tosiasiassa Ruotsi hävitti 1200 ja 1800 lukujen välissä koko Suomen tuhansien vuosien muinaishistorian, aivan kuin me olisimme eläneet maakuopissa ja puissa villi-ihmisinä, ennen kuin Ruotsi tuli "sivistämään" meitä.

Vielä tänäkin päivänä Ruotsi on meille vaarallisempi, kuin Venäjä. Siitä toimii järkyttävänä esimerkkinä syksy 2015, jolloin Ruotsi työnsi Haaparannan kautta Suomeen kymmeniä tuhansia niin sanottuja pakolaisia, kaikki itseasiassa armeijaikäisiä nuoria miehiä. Ruotsi kuljetti heidät Suomen kustannuksella Malmöstä koko maansa läpi Suomeen täysin kansainvälisten sopimusten vastaisesti. Eli Ruotsi käyttää vielä tänäkin päivänä Suomea aivan härskisti takapihanaan, vaikka emme ole olleet Ruotsin vallan alla enää yli 200 vuoteen.

Joten eiköhän olisi korkea aika katsoa mitä Ruotsissa todella tapahtuu ja kuunnella mm. Paateroa sekä herätä, ettei meille käy kuten ruotsalaisille. On tosi outoa vouhotusta, että presidentillä ja pääministerillä on aikaa nostaa valtava haloo täysin jonninjoutavasta asiasta, eli joidenkin 1930-luvun loikkareiden kohtalosta, kun samaan aikaan lapsia sekä naisia raiskataan Ruotsin kautta Suomeen saapuneiden ulkomaalaisten toimesta harva se päivä.

Vaikka eihän se yhtään outoa ole, vaan aivan johdonmukaista kansan harhauttamista. Sillä kenellekään ei ole enää epäselvää, kenen talutusnuorassa presidentti on, kun hän aikoo poistaa Suomen presidentiltä kaikki valtaoikeudet. Tämä on selvä merkki siitä, että hän jää itsenäisen Suomen viimeiseksi presidentiksi, ja Suomesta tule Pan-Euroopan takapajuinen, sekarotuisella ja matalan äo:n omaavalla väestöllä asutettu perähikiä.

Hanki Mannermaan romaani täältä: Kirjatilaukset