TOISEN OMA

Kihelmöivä kertomus tv-tuotannon maailmasta, jossa jotkut yrittävät saada keinoja kaihtelematta elämältä enemmän kuin oman osansa. Menestyvä tuottaja Juhani Varis on tavoiteltu poikamies ja kiinteistövälittäjä Veera yksinhuoltaja, joka etsii ratkaisua sekasortoiseen elämäänsä.

PEHMEÄKANTINEN. SIVUMÄÄRÄ 288.

Kirjan hinta kotimaahan tilattuna 29,50 € (sis.postin).

Täytä tilauslomake: www.taikaluukku.com/kirjatilaukset/

Lukunäyte TOISEN OMA romaanin alusta:

1.
Tuottaja Juhani Varis oli ilmestynyt yllättäen tv-studionsa ohjaamoon, vaikka hänellä ei ollut tapana valvoa kuvauksia. Hän oli sopinut tapaamisen juristinsa kanssa, joka toisi kohta paikalle kiinteistövälittäjän. Tarkoitus oli saada ammatti-ihmiseltä ajankohtainen vakuusarvio tästä teollisuusrakennuksesta, jonka Varis omisti, oli omistanut jo vuosia. Tulijoita odotellessaan, Varis oli päättänyt käydä tuotantoyhtiönsä studion puolella, vilkaisemassa erään suositun tv-sarjan kuvauksia. Ohjaamon ikkunan takana kuvattiin parhaillaan tuon hänen tuottamansa menestyssarjan rakastelukohtausta.
”Minä olen sanonut sinulle, ettei tähän sarjaan oteta tatuoituja esiintyjiä. Tuolla naisellahan on tatuointi selässä”, tuottaja Varis huomautti ohjaaja Tuija Kärnälle tv-studion ohjaamossa ja osoitti tarkkailumonitorin kuvaa. Siinä näkyi lähikuva naisen ristiselästä, johon oli tatuoitu violetti perhonen. Miesnäyttelijän kädet puristivat naista vyötäisiltä ja heidän vartaloidensa liikkeistä saattoi päätellä, että pariskunta nai kiihkeästi, antaumuksella.
”Älä nyt häiritse”, ohjaaja huokaili.
”Tuota kuvaa ei voida käyttää. Naimisesta lähtee koko idea pois, kun kaikki tuijottavat vaan naisen tatuointia”, Varis sanoi kasvot kovana, monitoria tuijottaen. Ohjaaja Tuija Kärnä harmistui ja avasi puheyhteyden studioon.
”Kiitos”, hän lausahti rutiiniäänellään ja naiminen kuvaruudulla loppui. Näyttelijöiden vartalot katosivat

1.

Tuottaja Juhani Varis oli ilmestynyt yllättäen tv-studionsa ohjaamoon, vaikka hänellä ei ollut tapana valvoa kuvauksia. Hän oli sopinut tapaamisen juristinsa kanssa, joka toisi kohta paikalle kiinteistövälittäjän. Tarkoitus oli saada ammatti-ihmiseltä ajankohtainen vakuusarvio tästä teollisuusrakennuksesta, jonka Varis omisti, oli omistanut jo vuosia. Tulijoita odotellessaan, Varis oli päättänyt käydä tuotantoyhtiönsä studion puolella, vilkaisemassa erään suositun tv-sarjan kuvauksia. Ohjaamon ikkunan takana kuvattiin parhaillaan tuon hänen tuottamansa menestyssarjan rakastelukohtausta.

”Minä olen sanonut sinulle, ettei tähän sarjaan oteta tatuoituja esiintyjiä. Tuolla naisellahan on tatuointi selässä”, tuottaja Varis huomautti ohjaaja Tuija Kärnälle tv-studion ohjaamossa ja osoitti tarkkailumonitorin kuvaa. Siinä näkyi lähikuva naisen ristiselästä, johon oli tatuoitu violetti perhonen. Miesnäyttelijän kädet puristivat naista vyötäisiltä ja heidän vartaloidensa liikkeistä saattoi päätellä, että pariskunta nai kiihkeästi, antaumuksella.

”Älä nyt häiritse”, ohjaaja huokaili.

”Tuota kuvaa ei voida käyttää. Naimisesta lähtee koko idea pois, kun kaikki tuijottavat vaan naisen tatuointia”, Varis sanoi kasvot kovana, monitoria tuijottaen. Ohjaaja Tuija Kärnä harmistui ja avasi puheyhteyden studioon.

”Kiitos”, hän lausahti rutiiniäänellään ja naiminen kuvaruudulla loppui. Näyttelijöiden vartalot katosivat monitorikuvasta, johon jäi vain ryppyinen lakana.

”Onko sinun mielestäsi meidän aivan pakko näyttää kuvassa tuota jyystämistä?” Varis sanoi ja katsoi otsaansa rypistäen ohjaajaa.

”On. Se kertoo juuri siitä, että opinto-ohjaaja Anna vaan panettaa itseään noilla nuorilla opiskelijapojilla. Ei se niistä muuten välitä.”

Tuija katsoi totisena tuottaja Varista, näkemystään puolustaen.

”Sitten tuohon naintikohtaukseen hommataan bodydouble, vaikka joku hyvävartaloinen malli. Editoidaan kohtaukseen Raisa Kuninkaan kasvokuva, jos roolihenkilö Annan kasvoja pitää näyttää.”

Raisa Kuningas oli tunnettu näyttelijätär ja nyt yhtäkkiä sekin oli mennyt hankkimaan tatuoinnin. Saatanan typerää, Varis ajatteli, mutta tuijotti naama peruslukemilla ohjaaja Tuija Kärnää.

”Hommaa itse se - dable, jotta se sitten kelpaa sulle!” Kärnä kivahti ja häipyi ohjaamosta studion puolelle.

Tekeillä olevan Kauppaopisto nimisen tv-sarjan kuva- ja äänitarkkailija, Minna Lamminaho, istui hiljaisena ja lähes näkymättömänä tuottajan vieressä, miksauspöydän ääressä.

”Vai mitä?” Varis suuntasi sanansa Minnalle.

”Joo”, tämä henkäisi ja oli keskittyvinään mikserin säätöihin.

Tuottaja lähti tarkkaamosta ja kulki valokuvatauluilla somistettua käytävää pitkin yläkertaan vieville kierreportaille. Kaikki nuo kuvat olivat hänen vuosien aikana tuottamistaan, palkituista tv-sarjoista. Huoneeseensa päästyään, hän istahti nojatuoliin, nosti jalat rahin päälle ja suuntasi katseensa ulos, kattoon asti ulottuvasta ikkunaseinämästä.

Juhani Variksen tuotantoyhtiön studio sijaitsi Lauttasaaressa, Vattuniemessä ja hänen työhuoneestaan, joka löytyi saman teollisuusrakennuksen kattokerroksesta, oli esteettömät näkymät Lauttasaarensalmelle, aina horisontissa siintävään Pihlajasaareen saakka. Oli aurinkoinen kesäpäivä ja ikkunanäkymän alareunassa, Vattunokan kärjessä näkyvällä veneasemalla kävi pienoinen kuhina, kun huviveneilijät pistäytyivät siellä tankkaamassa moottoriveneitään.

Äskeinen napakka yhteenotto ohjaaja Tuija Kärnän kanssa ei vaivannut tuottaja Varista lainkaan, sillä hän tiesi olevansa oikeassa. Naintikohtaukseen hankittaisiin vartalosijainen tai kohtaus jätettäisiin kokonaan pois tarinasta. Hänen elokuvissaan tatuointeja saisi olla vain merirosvoilla tai linnakundeilla.

Ikkunaseinän alapuolella moottoriveneet pörräsivät venesatamassa ja Varis vilkaisi kelloaan. Asianajaja Kultasen ja kiinteistövälittäjän pitäisi saapua minä hetkenä hyvänsä.

Hopeanharmaa Mercedes Benz 360 SL Coupe lähestyi Veneentekijäntiellä korkeahkoa, ikkunatonta teollisuusrakennusta, jonka harmaassa betoniseinässä luki katonrajassa kullanhohtoisilla kirjaimilla Varis Productions. Auringonpaiste sai tekstin säkenöimään lumoavasti. Asianajaja Mika Kultanen virnisti urheilullisen loistoautonsa ratin takana vieressään istuvalle vaaleakutriselle naiselle, jolla oli kirkkaan siniset silmät ja turpean seksikkäät huulet, aivan kuin niihin olisi laitettu täytettä, mutta ei ollut. Nainen oli houkuttelevasti meikattu, ei kuitenkaan liikaa, ja hän oli pukeutunut vaalean beigeen jakkupukuun, johon kuului elegantti halkiohame. Hän oli kiinteistövälittäjä Veera Wolsky. Vaikka nimi viittasi Venäjälle, tai pikemminkin Ukrainaan, Veera puhui virheetöntä Suomea, ilman aksenttia.

”Tuollainen pytinki”, Mika sanoi ja nyökkäsi edessä näkyvän studiorakennuksen suuntaan.

”Ihan komeat tekstit. Koska tuo talo olikaan rakennettu?” Veera kysyi rakennusta silmäillen.

”Seitkytluvulla”, Mika sanoi, kun kurvasi Mersullaan rakennuksen kulman ympäri ja pysäköi autonsa tuotantoyhtiön asfaltoidulle pihamaalle, jonka toista reunaa rajasi metsikkö.

Veera nousi autosta, oikaisi hamettaan ja nykäisi hopeanharmaan käsilaukkunsa olkahihnaa. Hän tarkasteli teollisuusrakennuksen pihanpuoleista seinustaa ja päätteli alakerran ikkunoista, että tällä puolella rakennusta sijaitsi toimistohuoneita kahdessa kerroksessa. Ylimmässä kerroksessa, jota peitti betonilaatoitus, kimalteli täälläkin katon rajassa kullanvärisillä kirjaimilla Varis Productions.

”Ei taida olla ujo poika, tuo herra Varis”, Veera tuumasi ääneen, punattuja huuliaan muikistaen, kun arvioi taloa katseellaan.

”Ei ole. Sen työhuone on tuolla rakennuksen kattokerroksessa”, Mika Kultanen sanoi ja nyökkäsi ylös, teollisuushallin rannanpuoleiseen päätyyn.

Veera katsoi meren suuntaan, talon yläkertaan ja huomasi nyt Productions-sanan viimeisten kirjainten takana korkeat ikkunat, sekä merelle avautuvan terassin lasikaiteen. Nainen ojensi ryhtiään ja kohensi rintavarustustaan, jossa ei ollut mitään moittimista, huomasi Mika Kultanen. Ei sen puoleen, hän tiesi kyllä entuudestaan, että Veeralla oli varsin hyvä ja seksikäs vartalo. Ilman vaatteita suorastaan tyrmäävä.

Rakennuksen pääovesta työntyi ulos pari kolme työntekijää, jotka alkoivat tupakoida.

”Eiköhän mennä moikkaamaan herra Varista”, Mika sanoi ja lähti rakennuksen sisäänkäynnille. Veera seurasi asianajajaa lanteet naisellisen luontevasti keinahdellen, eivätkä tupakoivat lavastemiehet saaneet katsettaan irti hänestä.

Mika ja Veera nousivat eteisaulasta kierreportaat toiseen kerrokseen ja kulkivat pitkällä käytävällä, jonka oviväleissä seiniä koristivat kehystetyt valokuvat. Niitä oli eri televisiotuotannoista, jotka kaikki olivat Veerallekin tuttuja.

Minna Lamminaho astui ohjaamosta käytävälle ja oli törmätä tulijoihin.

”Anteeks kauheasti”, hän sanoi yllätettynä.

”Ei mitään. Tultiin tapaamaan tuottaja Juhani Varista”, Mika selitti.

”Oliko teillä sovittu aika?” Minna kysyi päättäväisesti ja katsoi heitä molempia arvioivasti.

”Juu, totta kai. Minä olen asianajaja Mika Kultanen ja hän on kiinteistövälittäjä Veera Wolsky”, Mika sanoi ja Minna kätteli vieraita.

”Jaha, no tervetuloa. Juhani on yläkerrassa, huoneessaan. Sinne pääsee tuolta käytävän päästä”, Minna lausui nyt ystävällisesti ja viittasi päätyaulassa näkyvien kierreportaiden suuntaan.

Mika ja Veera jatkoivatkin matkaansa käytävällä ja Minna seurasi hetken heidän kulkuaan. Hän kiinnitti huomiota Veeran keinahtelevaan kävelytyyliin ja muodokkaaseen, mutta sopusuhtaiseen vartaloon, ja ajatteli, että tuossahan olisi hyvä vartalosijainen siihen naintikohtaukseen. Minnan kipinöivä naisenvaisto sanoi heti, että Veera Wolskylla olisi varmaankin tehtävään vaadittavaa luontaista lahjakkuutta - ja ainakin kokemusta, vaikkei ehkä kameran edessä.

Tuottaja Varis otti täsmällisesti saapuneet vieraat vastaan huoneessaan ja asetti tarjolle virvoitusjuomia. Hän ei ollut aikaisemmin tavannut Veeraa, mutta pani heti merkille naisen vartalonkielestä, että tämä on harjaantunut vaikuttamaan miehiin tarkasti harkituilla, taitavilla ja lähes huomaamattomilla keimailuilla. Veera katseli seinälle ripustettuja Variksen tuotantoyhtiölle myönnettyjä lukuisia kunniamainintoja, mainos- ja tv-elokuvafestivaaleilta, eri paikoista, pitkin maailmaa. Nainen piti kättä lanteillaan ja siveli toisella mietteliäästi huuliaan, kun silmäili plakaatteja. Asento oli eduksi hänen muodokkaalle vartalolleen ja halkiohame kiusoitteli miesten katseet naisen rotusääriin, varsinkin kun hän hiukan ryhdistäytyi, valkoisissa piikkareissaan.

”Tässä olisi nämä kiinteistön pohjapiirrokset”, Varis sanoi, kun siirsi merkityksellisen katseensa naisen vartalosta asianajaja Kultaseen, joka virnisti hänelle ja nosti Veeran huomaamatta peukkuaan, että ”mikä nainen, eikö vaan!”

”Aha, hyvä”, Veera lausahti, kun käännähti katsomaan tuottaja Varista hymy punatuilla huulillaan, niin että hänen hohtavan valkoinen hammasrivistönsä pääsi oikeuksiinsa. Nainen liukui Variksen viereen työpöydän ääreen, jolle mies oli levittänyt talopiirustukset. Hiukan käsilaukun olkahihnaa korjailtuaan, Veera nojautui pöytää vasten siten, että vastapäätä seisovan tuottajan katse osui hänen bleiserinsä kaula-aukosta kurkistelevaan rintavakoon.

”Tämähän on rakennettu seitsemänkymmentäluvun alussa, yli neljäkymmentä vuotta sitten. Silti, turha puhua mistään putkirempasta, koska tällaisessa teollisuuskiinteistössä veden käyttöpisteitä on aika niukasti. Sille ei tarvitse laittaa paljoakaan painoa. Käydäänkö katsomassa hiukan paikkoja?” nainen sanoi, kun suoristautui pöydän äärestä.

Veera oli tehnyt seksikkäällä olemuksellaan vaikutuksen Varikseen, vaikka hän elokuvatuottajan elämänkokemuksella yrittikin salata sen. Veeralta ei kuitenkaan tuollaiset asiat jääneet huomaamatta.

”Itse asiassa minä olen aina hiukan haaveillut näyttelijäntyöstä. Siksi onkin ihan mielenkiintoista tutustua tällaiseen oikeaan studioon. En ole aikaisemmin käynytkään.”

”Sinun erikoisalaasihan ovat teollisuuskiinteistöt?” Varis sanoi Veeralle, mutta vilkaisi kulmiensa alta asianajaja Kultasta. Paljastus näyttelijähaaveista ei Juhani Variksesta tuntunut lainkaan hyvältä meriitiltä tässä tilanteessa, kun kyseessä oli hänen omaisuutensa arviointi. Hänen kokemuksensa mukaan kaikki naamanvääntäjät, naisnäyttelijät varsinkin, olivat onnettomia, suorastaan surkeita raha-asioissa.

”Kyllä, kyllä. Veera on minun pankkini kiinteistövälittäjä”, Mika yritti pelastaa tilannetta Juhanin terävänäköisyyden tuntien. ”Eiköhän lähdetä tekemään pikku katselmus taloon?” hän sanoi reippaasti ja nousi sohvapöydän äärestä.

”Meillä onkin eri pankit”, tuottaja murjaisi, kun alkoi tehdä lähtöä huoneesta. ”Käydään paikat läpi täältä ylhäältä alaspäin, että pääsette lopuksi saman tien lähtemään. Katsotaan kuitenkin ensin tuo parvekenäkymä, niin jää sijainti varmasti mieleen.”

Juhani Varis avasi vierailleen kattoterassille johtavan oven ja huomasi, että Veera oli punastunut hänen sanoistaan ja niinpä nainen oli nyt vielä herkullisemman näköinen. Samassa Varis hämmentyi siitä, kuinka voimakkaasti Veeran sensuelli olemus iski häneen, kuin nuoli.

Äkkiä nainen kuitenkin palautui äskeisestä tilastaan ja nojaili nyt terassin kaiteeseen rennosti, sillä oli oivaltanut oman roolinsa tässä leikissä, eli Veera pelaisi tämän pelin taitavasti. Rakennuksesta näki heti, että sen myyntihinta olisi ehkä miljoonan ja vakuusarvo puolimiljoonaa. Riippuen siitä, mihin suuntaan kiinteistöjen hinnat alkaisivat kehittyä. Nyt ne olivat hullunkorkealla, sillä tällainen seitsemänkymmentäluvulla rakennettu betonirötiskö ei tosiasiassa ollut minkään arvoinen, kiinteistönä. Ainoa asia, jolle saattoi laittaa hintaa, oli sen sijainti Lauttasaaressa, lähellä Helsingin keskustaa. Tonttikin oli kaupungin vuokramaalla. Tosin vuokra-aika jatkuisi vielä viisikymmentä vuotta.

”Tulihan se nyt kaikille selväksi, että minä en ole tätä myymässä. Tarvitsen rakennuksesta vain vakuusarvion. Pankillani on siitä kyllä oma käsityksensä, mutta minä haluan toisenkin mielipiteen.”

”Noh, lähdetäänpä kierrokselle”, Veera lausahti ryhdistäytyessään ja heilautti ylävartaloaan siten, että visio hänen houkuttelevasta rintavaostaan varmasti porautui vieressä seisovan tuottajan mieleen, kaikesta vastarinnasta huolimatta.

He siirtyivät, Juhani Varis asiantuntevasti joukon edellä, yläkerrasta toimistokerrokseen. Tuottaja esitteli heille avokonttorin, jossa istuskeli pari järjestäjää ja kuvaussihteeri, kaikilla näyttöpäätteet auki ja kännykät korvalla. Hoitelivat tehtäviään. Kolmikko kävi myös vilkaisemassa paria, kolmea editointihuonetta, studion kuvatarkkaamoa, josta saivat saman tien lähtöpassit, kuvatarkkailija Minna Lamminahon ja ohjaaja Tuija Kärnän koleiden mulkaisuiden saattelemina. He kävivät alakerran lavastepajassa, puvustossa ja rekvisiittavarastossa. Niissä ei näkynyt lainkaan työntekijöitä. Kaikki olivat parhaillaan studiossa, jossa kuvattiin Kauppaopisto-nimisen tv-sarjan kohtauksia. Tuottaja Varis piteli vakuuttavan näköisenä sormea huulillaan, ehdottaman hiljaisuuden merkiksi, kun kolmikko vilkaisi ovisuulta studiotilaan. Valaistuksesta ja vaimeasta puheensorinasta saattoi päätellä, että siellä valmistauduttiin kuvanottoon. Ovisuulta he eivät nähneet lavasteseinien taakse ja järjestäjä Tero Virta tulikin hätyyttelemään heitä pois.

”Täällä kuvataan”, hän kuiski ja näytti kädellä, että poistukaa. Samassa hän tunnisti tuottaja Variksen ja kiirehti anteeksipyytelevän näköisenä tämän luokse.

”Tuolla valmistellaan kuvaa. Raisa Kuningas on aivan raivona jostain, että ei viitsitä häiritä”, hän kuiskutti tuottajalle.

Varis nyökkäsi ja johdatti vieraat pois studiosta. Hän arvasi, että ohjaaja Kärnä oli kertonut Raisalle, ettei naisen takapuoli kelpaa enää tuottajalle. Ajatus huvitti Juhania, mutta hän ei kertonut sitä vierailleen, jotka vain ihmettelivät, mille asialle hän nyt itsekseen virnisteli.

He olivat juuri astuneet pihamaalle, kun Raisa Kuningas ilmestyi tupakka hampaissa rakennuksen kulman takaa. Kuvauksissa oli ilmeisesti tauko meneillään. Kun hän huomasi tuottajan yhtiön pääovella parin vieraan kanssa, hän lähti topakasti, savukettaan näpsytellen, marssimaan heitä kohti.

”Mitä perkelettä sä oikein aiot tehdä!?” nainen kiekui diivan elkein, eikä lainkaan välittänyt ketä Variksella oli seuranaan. Raisa oli mielestään jokaisen kohtauksen tähti, kuvauksissa ja siviilissä. Se oli hänellä verissä. Tuottaja Varis tarttui häntä käsipuolesta ja ohjasi heidät hiukan sivummalla. Kiinteistövälittäjä Veera säikähti tosissaan ja ihmetteli näyttelijättären käytöstä Mika Kultaselle, joka kohautti hänelle vain harteitaan.

”Mitä vittua sä oikeen meinaat?” Raisa sähisi hampaittensa välistä.

Juhani ei ehtinyt edes miettiä, että mitähän tuohon nyt sanoisi, kun nainen jatkoi.

”Mikä vika mun perseessä on? On se aina ennen kelvannut kaikille. Sun pitäis Juhani hommata jo nainen itsellesi. Kauankos siitä on, kun Meeri häipyi sinne Amerikkoihin?”

Isku munille satutti tuottaja Varista, ja sellaiseksi se oli kait tarkoitettukin. No, tämä kohtaus vain vahvisti hänen päätöstään.

”Joku on tuhrinut sinun ristiselkääsi torakan kuva...”

”Perhonen! Se on perhonen!” nainen keskeytti.

”Olkoon vaikka puudeli, mutta etkö sinä ymmärrä, että aina kun sinun alastonta selkääsi näytetään, tatuoinnista muodostuu kuvan huomiopiste. Vai eikö teille opetettu sitä teatterikoulussa?”

”Huomiopiste? Katsojan huomiohan on siinä rakastelussa!” Raisa räkätti ylimielisesti, mutta tuottaja keskeytti hänet tylysti.

”Vitut! Eihän ne sitä edes huomaa, kun sinun perseessäsi on pirun kuva. Etkö sinä todellakaan tiedä mikä on kuvan huomiopiste? Jumalauta!” Varis puhui tämän tekstin hitaasti ja julmana, naista koko ajan silmiin katsoen. Raisa ei ollut ennen nähnyt Juhania suuttuneena, ja hän oli sentään näytellyt jo kolme vuotta Kauppaopiston yhtä pääroolia.

Vaistot sanoivat äkkiä, että hän oli nyt tyrinyt. Kaikilla ihmisillä on itsesuojeluvaisto, joka kyllä ilmoittaa, että älä tee tätä tai tuota. Nyt sellainen sisäinen ääni ilmoitti, että hän oli tehnyt pahan mokan.

”Mitäs nyt tehdään?” hän siksi sanoikin kilttiä tyttöä esittäen, huultaan purren.

”Ei mitään. Jätetään se panokohtaus pois, sillä selvä”, Varis sanoi ja työnsi kätensä syvälle sinisten farmareittensa taskuihin.

”Selvä sitten”, Raisa ymmärsi. ”Minä lähden takaisin kuvauksiin”, hän lopulta huokaisi ja pudotti savukkeenjämän maahan.

”Älä jätä sitä röökiä siihen. Vie se roskikseen”, tuottaja Varis sanoi, lähti eikä jäänyt katsomaan, kuinka Raisa nyppi maasta nyt inhottavaksi muuttuneen stumpin ja kiikutti sen pääoven viereiseen roska-astiaan. Sitten hän juoksi takaisin rakennuksen päätyyn ja katosi kulman taakse, studiolle.

”No, miltä pytinki näytti?” Varis lausahti, kun palasi Veeran ja Mikan luokse. Nämä olivat lähes pidätelleet henkeään, äskeistä kohtausta seuratessaan ja huokaisivat, toisiaan vilkaisten.

”Minä teen sinulle kirjallisen hinta-arvion. Erittelyn eri vaihtoehdoista”, Veera selitti.

”Tee niin. Lähetä se minulle sähköpostilla. Siinä on osoite”, Juhani sanoi ja ojensi naiselle käyntikorttinsa. Hän kätteli vielä molempia. Nämä siirtyivät asianajajan urheilulliseen Mersuun ja lähtivät studion pihamaalta.

Juhani hieraisi leukaperiään ja huomasi maassa pienen kiven, jonka potkaisi kuin luodin viereiseen lepikkoon. Sitten hän palasi studiorakennukseen. Hän ehti tarkkaamoon, juuri ennen kuin studiossa alettiin jälleen kuvata, ja kutsui ohjaaja Tuija Kärnän luokseen. He siirtyivät käytävän kautta viereiseen editointihuoneeseen, kahden kesken. Kärnä jäi seisomaan kädet puuskassa ovisuulle, kuin puolustusasemaan.

”Laita se ovi kiinni”, tuottaja sanoi ja ohjaaja totteli.

”Koska tämän jakson kuvaukset päättyvät?”

”Viikon päästä.”

”Onko seuraavan jakson käsikirjoitus valmis? Minä en ainakaan ole sitä nähnyt.”

”Tulossa...”

”No hyvä. Sano käsikirjoittajille, että Kauppaopiston opinto-ohjaaja Anna Loimu on kuollut. Auto-onnettomuudessa. Sitä kuolemaa ja onnettomuutta, niitä ei tarvitse näyttää. Eikä hautajaisia. Mutta niistä puhutaan pirusti. Joo. Kaikki sarjan henkilöt ovat ihan kauhuissaan, että niin on elämä pienestä kiinni. Tai jotain sinne päin. Ymmärsitkö?”

”Joo. Raisa Kuningas kirjoitetaan siis ulos sarjasta?”

”Näin se on nähtävä, mutta minä en ole tuota sanonut. Tuo yllättävä auto-onnettomuus kuuluu nyt jo viisi vuotta kestäneen Kauppaopistosarjan raflaaviin juonenkäänteisiin. Menikö perille?”

”Älä viitsi sanoa noin, vähemmälläkin ymmärretään.”

Tuottaja huomasi, että ratkaisu sapetti ohjaajaa.

”Onko Raisalla vielä kuvia tähän jaksoon?” hän kysyi.

”Tänään tehdään hänen viimeiset kuvansa”, Tuija vastasi.

”Selvä sitten. Sinun ei tarvitse tietää tästä asiasta etukäteen mitään”, tuottaja sanoi ja laski kätensä naisen olkapäälle.

”Joo. Meni perille. Mitä minä teen sen panokuvan kanssa? Jossa näkyi se tatuointi?” Tuija kysyi tilanteen hyväksyttyään.

”Sitä ei käytetä. Minä yritän löytää sijaisnäyttelijän. Siis henkilön, joka suostuu naintikuvaan, mutta hänen kasvojaan ei näytetä.”

”Raisa Kuningas haastaa sinut oikeuteen, kun hänen vartalonsa sijalla onkin joku toinen”, ohjaaja Kärnä aprikoi.

”Haastakoon vaan. Silloin hän ei ole lukenut sopimustaan ja oikeudenkäynti tulee sille helvetin kalliiksi.”

Ohjaaja uskoi tuottajaa, eikä halunnut enää puhua tästä asiasta sanaakaan.

”Teetä seuraavaan jaksoon käsikirjoitus äskeisten muutosten mukaan. Lähetä se minulle sähköpostilla, jotta voin hyväksyä sen. Menikö...”

”Perille meni. Tehdään niin”, ohjaaja sanoi alistuneena.

Tuottaja Varis puristi Kärnän kainaloonsa ja he lähtivät leikkaamosta. Käytävällä heidän tiensä erosivat, ohjaaja katosi tarkkaamoon ja tuottaja jatkoi matkaa käytävän päähän, josta nousi portaat ylös työhuoneeseensa.

2.

Hopeanharmaa Mersu oli pysäköity Puistokadun ja Raatimiehenkadun risteykseen, vastapäätä kadun toisella puolella kohoavaa punatiiliverhoiltua, luksusta huokuvaa kerrostaloa.

”Oltais voitu kyllä käydä minun firmassani pikaisella...”, Mika yritti ja laski käden vieressään istuvan Veeran reidelle.

”Ei ehdi. Minun täytyy nyt käydä netissä, selvittää hiukan Lauttasaaren teollisuuskiinteistöjen hintoja. Älä viitsi kulta”, Veera henkäisi, kuin kiihottuneena ja työnsi hameensa alle etsiytyvää Mikaa loitommalle. Nainen painoi nopean suudelman miehen poskelle ja avasi Mersun sivuoven.

”Huomenna sitten”, Mika naurahti ja kiskaisi housujaan nivustaipeensa kohdalta. Sinne oli tullut ahdasta.

Veera nousi hopeanharmaasta Mercedeksestä mukulakiveykselle, Kaivopuistoa rajaavan metallikaiteen viereen, painoi autonoven kiinni ja kiersi Mersun etukautta ympäri, heittäen ohi mennessään Mikalle vielä lentosuukon, kunnes ylitti lanteet keinahdellen, valkoisissa korkokengissään, Puistokadun. Mika ei saanut katsettaan irti naisesta, jonka käsilaukku oli sävysävyyn hänen Mersunsa kanssa, ennen kuin Veera oli kadonnut vastapäisen luksustalon kätköihin. Sitten mies käynnisti autonsa ja antoi sen renkaitten vingahtaa, kun kiihdytti moottori muristen pois paikalta.

Porraskäytävässä Veera odotteli hissin laskeutumista alakertaan. Hänen ilmeensä oli kovettunut ja meikeistä huolimatta vaikutti aivan siltä, kuin hänen kasvonsa olisivat hetkessä kalvenneet. Naisen ilmekään ei värähtänyt, kun hän tuijotti leukaperät kireinä ja synkkänä, vihaa huokuen eteensä, jonnekin muilta salattuun todellisuuteen. Lopulta hissi saapui ja Vera lähti sillä rakennuksen yläkerroksiin.

Vitivalkoiseen lenkkeilyasuun pukeutunut kauppatieteiden ylioppilas Timo Heinonen leikki Aleksei-pojan kanssa kalliilla maulla ja modernisti sisustetun tilavan olohuoneen lattialla, kahdella kauko-ohjattavalla kilpa-autolla. Ne pyörivät ympäri salia huonekalujen lomitse, toisiaan takaa ajaen. Kuului, kuinka asunnon rapunovi kävi, ja Timo lopetti leikin, laski ohjaimen käsistään ja ponnistautui ylös lattialta.

”Äiti tuli. Mennään katsomaan”, hän lausahti ja lähti huoneesta.

Aleksei kiristeli hampaitaan ja kaahasi yhä kovempaa kilpurillaan, kunnes se törmäsi ruokailuryhmän tuolinjalkaan ja lähti kahtena kappaleena ilmalentoon. Leikkiauton kori ja alusta olivat irronneet toisistaan ja nyt ne sinkoutuivat rämisten huonekalujen alle.

”Mitä te oikein touhuatte täällä?” Veera päivitteli, kun ilmestyi eteisestä ja laski hopeanharmaan käsilaukkunsa ruokapöydälle. Timon halausyritys oli mennyt pieleen ja hän seisoi nujertuneenoloisena naisen taustalla, kädet syvällä valkoisten lenkkihousujensa taskussa.

”Se meni rikki!” Aleksei parkui ja heitti ohjaimen menemään.

”Älä nyt viitsi, minä korjaan”, Timo lohdutteli ja alkoi kerätä autonosia lattialta.

”Se on sun vikas!” poika kiljahti ja hyppäsi lattialta äitinsä kimppuun, tätä läimäyttelemään. Veera esteli ylimalkaisesti lapsensa huitomista, aivan kuin hän olisi tullut sille aikojen saatossa immuuniksi.

”Kuinka asiat sujuivat Mika Kultasen kanssa?” Timo kysyi ruokapöydän ääreen istuutuessaan. Hän yritti sovitella rikkinäisen leikkiauton osia toisiinsa, siinä onnistumatta.

Veeralta katosi kaikki voimat tuota miehen avutonta puuhastelua seuratessaan, ja hän irrotti mielenosoituksellisesti korvakorunsa.

”Minun täytyy käydä suihkussa. Meillä on illalla vielä tapaaminen. Avioero-oikeudenkäynti on ensi viikolla, mutta me olemme vahvoilla. Ei Sergeillä ole mitään mahdollisuutta saada Aleksein huoltajuutta”, nainen selitti, kun lähti kohti kylpyhuonetta. Lapsi yritti roikkua hänen jaloissaan, mutta äiti karisti pojan irti.

”Minä haluan mennä isän luo!” tenava huusi kurkku suorana.

”Aleksei, älä viitsi. Tules laittaan tätä”, Timo leperteli ja alkoi kasata autoa pojan kanssa.

”Sinä siis saat pojan huoltajuuden, niinkö? Sittenkö me mennään naimisiin?” kauppatieteiden ylioppilas kailotti.

”Sitte!” Veera parahti ja veti kylpyhuoneen oven kiinni. Hän laski vettä ammeeseen, riisuutui ja tarkasteli alastonta vartaloaan peilistä ja oli näkemäänsä tyytyväinen. Hän laskeutui arasti kuumaan kylpyyn ja asettautui kaulaansa myöten veden alle. Rappukäytävässä kimppuun hyökännyt synkkyys hälveni ja Veera ummisti silmänsä.

Hän oli nyt seurustellut puoli vuotta Timon kanssa. Koko tuo aika oli valmisteltu avioero-oikeudenkäyntiä Sergeitä vastaan, joka halusi heidän yhteisen Aleksei-pojan huoltajuuden. Suomessa mies ei tulisi ikimaailmassa pääsemään tavoitteeseensa, mutta Pietarissa, jonne Sergei oli vasta muuttanut, se saattaisi hyvinkin onnistua. Lahjomalla. Lähdettyään talvella Sergein luota, Veera oli tavannut heti ensimmäisenä iltana Timon Iso-Roobertinkadun yöravintolassa ja kietaissut tuon kauppatieteitä opiskelevan pojan ”jalkojensa väliin” otteeseen, josta kuka tahansa mies ei irti pääsekään, ellei Veera itse sitä halua. Hän oli siitä lähtien asunut Aleksei-poikansa kanssa täällä Timon kotona, hänen vanhempiensa asunnossa Kaivopuistossa. Nyt vanhukset olivat perheen kesähuvilalla ja aikoivat pysytellä siellä koko kesän. Syksy lähestyi uhkaavasti ja Veera halusi jo päästä pois täältä. Parin viikon kuluttua avioero olisi selvä ja hän häipyisi poikansa kanssa näistä maisemista, sillä Timo oli ponneton haaveilija, ikuinen opiskelija ja perheen ainoana lapsena vanhempiensa pois pilaama. Mukava, mutta heikko kuin kipsipatsas. Entä minne Veera menisi? Tavattuaan tänään tuottaja Juhani Variksen, hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että tuota miestä, jos ketä, kannattaisi tosissaan yrittää. Ainakaan siinä ei voi hävitä mitään. Asianajaja Mika Kultanen oli perheellinen mies ja naisien suhteen pelkkä tuuliviiri, vaikkakin ihmisenä ihan kiva. Sääli vaan sen vaimoa, eikä Veera sellaiseen rooliin suostuisi.

Näitä mietiskeltyään, suunnitelma tuli valmiiksi. Veera kutsuisi tuottaja Variksen johonkin tunnelmalliseen ravintolaan vielä samana iltana päivälliselle. Hän selvittäisi netistä studiorakennuksen vakuusarvon ja esittelisi asian mieluusti tuottajalle, hyvän aterian ääressä. Mutta sitä ennen hän kävisi läheiselle yksityisellä lääkäriasemalla, poistattamassa kierukan, sillä varmin tapa saada mies, ja tämän omaisuus, olisi yhteinen lapsi.

3.

Juhani Varis nojaili studionsa terassin kaiteeseen ja katseli alapuolellaan levittäytyvän huvivenesataman vilskettä. Moottoripurjehtijoita oli, jos minkämoisia, että kyllä suomalaisillakin on varaa huvipursiin, hän pani taas merkille ja hörppäsi kahvia mukistaan. Lahdelman vastakkaisella rannalla näkyi jättimäinen loistoristeilijä Jätkäsaaren kärjessä, jolloin ajatukset kiertyivät väkisinkin Meeriin. Raisa Kuningas oli tökännyt sormellaan avohaavaan, jonka Juhani oli luullut jo umpeutuneen.

Kun hän viisi vuotta sitten ryhtyi tuottamaan Kauppaopistoa, hän oli rakastunut erääseen merkonomiin, Meeri Männistöön, ja he olivat menneet kihloihin. Suhde oli itse asiassa innoittanut hänet kehittämään tämän nyt jo koko Suomen kansan suursuosikiksi kehkeytyneen menestyssarjan. Meeri, joka työskenteli silloin Finnairin markkinointipuolella, kävi usein katsomassa sarjan kuvauksia ja alkoi haikailla näyttelijättären urasta. Juhani antoi hänelle pienen rooliin eräässä jaksossa, mutta tyttö oli niin kipsissä omien salattujen lapsuudenongelmiensa kanssa, että se huokui roolisuorituksesta läpi ja tuo tunnevamman kipsinaamio näkyi kuvassa. Meeri ei kuitenkaan antanut periksi. Kun he sitten kerran katsoivat yhdessä Oskarien jakogaalaa telkkarista ja Meeri ojenteli käsiään liikuttavassa ekstaasissa televisioruudun suuntaan ja huokaili: ”Minä haluan tuonne...”, Juhani teki päätöksensä. Hän kirjoitti Meerille suositukset ja tämä pääsi kuuluisaan teatterikouluun Los Angelesiin, Hollywoodin kupeeseen. Kurssi maksoi maltaita ja Meeri oli Amerikoissa kokonaisen vuoden, hänen kustannuksellaan. Samoihin aikoihin Juhani osti tulevaisuutta silmällä pitäen perheasunnon Hakaniemestä, kattohuoneiston Hämeentien ja Haapaniemenkadun kulmauksesta ja kalusti sen viimeisen päälle. Kun Meeri sitten keväällä palasi Suomeen, nainen tyrmistyi. Juhani oli nautiskellut samppanjaa ja esitteli kihlatulleen ylpeänä hankkimaansa uutta asuntoa. Mutta Meeri tulistui. Juhani oli mennyt häneltä lupaa kysymättä hankkimaan tällaisen perheasunnon, joten luuliko mies tosiaankin, että hän ryhtyisi tässä lastentekokoneeksi ja luopuisi näyttelijänurastaan? Juhani oli mennyt sanattomaksi. Niinpä Meeri haukkui hänet juoppohulluksi, keräsi kimpsunsa ja lähti takaisin Amerikkaan. Shokki oli melkoinen, eikä Juhani ole sen jälkeen kuullut Meeristä yhtään mitään. Tuosta tapahtumasta oli nyt kolme vuotta aikaa.

”Mitä mietit?” kuului tuttu ääni kuiskaavan.

Vaikka hän oli ajatuksissaan, Juhani ei edes hätkähtänyt, kun Minna Lamminaho ilmestyi hänen viereensä. Minna oli editoinut Kauppaopistoa sen alusta alkaen, kohta viisi vuotta, joten naisen heleä ääni oli hänelle varsin tuttu. Firman kaikista työntekijöistä Juhani vietti eniten aikaa Minnan kanssa, kun he yhdessä katsoivat kuvattua materiaalia ja hän tarkasti Minnan editoimat valmiit jaksot.

”Katselen tuota risteilijää, tuolla Jätkäsaaren kärjessä. Onko sinun muuten koskaan tehnyt mieli lähteä risteilylle, vaikkapa Karibialle?”

”Joskus. Mutta olisiko se kivaa pyöriä kaiket päivät tuommoisessa purtilossa, vähän niin kuin tavaratalossa, kaiken maailman vieraiden ihmisten seurassa?”

Juhani vilkaisi Minnaa, että olipa tyhjentävästi sanottu.

”Ei”, mies huokasi.

”No sitten. Sain jakson valmiiksi, tule katsomaan”, Minna sanoi ja läpäytti terassin kaidetta, kun halusi panna mieheen liikettä.

”Mennään.”

Juhani lähti seuraamaan Minnaa, joka työpaikallaan oli usein pukeutunut kevyeen lenkkiasuun, kuten nytkin. Sellainen sopi parhaiten hänen työskentelyynsä sisätiloissa, joissa oli herkkien laitteiden takia jatkuva, tehokas ilmastointi. Minna käytti myös hillitysti meikkiä, sillä enempi olisi tehnyt hänestä liian hyvännäköisen, eikä sellainen olemus sopinut työpaikalle, jossa ravasi kaiken päivää kompleksisia näyttelijättäriä. Minnan vaaleat hiukset olivat pirteästi poninhännällä ja sen keinahtelua oli hauska seurata, kun he laskeutuivat kierreportaat toiseen kerrokseen.

He katsoivat jakson numero 192, eikä kumpikaan puhunut mitään koko aikana. Katselussa heitä ei naurattanut sarjan purevan hauska yhteiskuntasatiiri, jonka vuoksi Kauppaopistosta oli tullut Elit-kanavan suursuosikki. Minna ja Juhani tarkkailivat enemmänkin tekijöiden kädenjälkeä; kuvan- ja äänenlaatua, rekvisiittaa, pukuja, lavastusta, näyttelijätyötä sekä jakson kokonaisrytmiä ja koodasivat mainoskatkojen sijainnit. Sarjaa esitettiin kahdesti viikossa, keskiviikko- ja torstai-iltaisin kahdeksalta ja katsojia sillä oli aina miljoonan molemmin puolin. Tämä jakso esitettäisiin ensi viikon keskiviikkona ja jakso, jossa Raisa Kuninkaan esittämä opinto-ohjaaja ei enää olisi mukana, heti seuraavana päivänä, torstaina.

”Joo”, Juhani murahti, kun katselu oli ohi. Se tarkoitti, että jakso oli saanut tuottajan hyväksynnän ja Minna hoitaisi esityskopion tv-yhtiölle. Juhani poistui auditoriosta ja ohjaaja Tuija Kärnä tuli häntä käytävällä vastaan, ajatuksiinsa vaipuneena.

”No?” Juhani kysyi ja pysähtyi kuin muuri naisen eteen. Tuija katsahti tuottajaansa, eikä ensin saanut sanaa suustaan. Levitteli vain käsiään.

”En minä sitä sille kyennyt kertomaan”, hän vihdoin huokasi.

”Ei ollut tarkoituskaan. Minä soitan Raisalle huomenna. Entä käsikirjoittajat? Mitä ne tuumas? Tuliko ehdotuksia?”

”Mitäs ne. Olivat innoissaan, kun ei tarvitse enää kuunnella Raisan kommentteja idioottimaisesti kirjoitetusta dialogista. Aikoivat keksiä jonkin verisen kolarikohtauksen, mutta minä kerroin, ettei tarvita... Ihan niin kuin sinä neuvoit. Kirjoittavat Annan siis ulos sarjasta. Olivat innoissaan ja alkoivat luoda uutta henkilöä. Ehdottavat häntä sitten sinulle. Kävitkö katsomassa tuoreen jakson?” Tuija kysäisi lopuksi, kuin ohimennen, tosiasiassa tuottajakatselun kommentteja aina hiukan jännittäen.

”Joo, se oli ihan ok”, Varis sanoi ja nosti peukkuaan.

Tuija hymähti.

”Huomiseen”, molemmat sanoivat vielä toisilleen.

Tuija katosi huojentuneena ohjaamoon ja Juhani laskeutui kierreportaat alakertaan ja poistui rakennuksesta. Hän suunnisti pihan poikki varastorakennukselle, jonka seinustalla, varjon puolella, lepäsi hänen silmäteränsä vuosimallia 1990, viininpunaisena hohtava Jaguari Six, hyökkäävä kissafiguuri nokallaan. Autoon oli jälkikäteen asennettu lukituksen kaukosäätö ja niinpä sen suuntavilkut iskivät hänelle taas silmää. Jaguarin metalliväri ja ylellisesti tuoksuva, valkoinen nahkasisustus, sekä jalopuinen ohjauspyörä ja kojelauta, olivat kuin toisesta, ylhäisestä maailmasta. Kun oven veti kiinni, ulkoa ei kuulunut ääntäkään ja sisätilan lempeä akustiikka sulki tulijan syleilyynsä. Edes moottorin ääntä ei erottanut, kun sen käynnisti. Rattiakin saattoi pyörittää sormella ja automaattivaihteisena Jaguari lähti liikkeelle sulavasti ja arvokkaasti, kuin joutsen.

Juhani ei laittanut päälle ilmastointia, vaan avasi sähkökäyttöisen kattoluukun, joka loi mukavaa avaruuden tuntua. Helsingin iltaruuhka oli jo ohi, kun hän ajoi Lauttasaaresta keskustan halki Hakaniemeen ja vei autonsa Näkinpuiston kellariparkkiin, lukitsi Jaguarinsa ja lähti pysäköintihallista. Hän nousi hissillä Hämeentien ja Haapaniemenkadun kulmarakennuksen ylimpään kerrokseen ja meni asuntoonsa. Sisään astuessaan hän muisti taas Meerin. Hän oli ostanut tämän ison asunnon heille, tulevan perheen kodiksi, mutta Meeri palasikin Amerikkaan.

Kitkerä muistelu ei ehtinyt pidemmälle, sillä kännykkä hälytti. Soittaja oli Veera Wolsky, kiinteistövälittäjä. Nainen kertoi ottaneensa selvää Lauttasaaren hintatasosta ja kaikenlaisista spekulatiivisista tekijöistä, jotka saattoivat vaikuttaa tuollaiseen erityiskäyttöön viritellyn rakennuksen vakuusarvoon. Hetken naista kuunneltuaan Juhani ajatteli, että meneepä vaikeaksi.

”Minä kyllä keskustelisin mieluiten tästä aiheesta kasvokkain”, Veera lopulta ehdotti, papereitaan rapistellen.

”Jaha. No tulisitko sinä huomenna käymään Lauttasaaressa?”

”Minä ajattelin kutsua sinut tänään illalliselle. Vai onko sinulla muuta menoa?”

”Siis tänäänkö, nyt illallako? Ei minulla mitään ole.”

”No niin. Eikö olisi parasta jutella nyt heti, kun asiat ovat vielä tuoreena mielessä?”

”Siis tietenkin, totta kai. Missä tavataan?”

”Tavattaisiinko Kasakassa, venäläisessä ravintolassa Kruununhaassa? Tiedätkö paikan?”

”Tiedän. Sinne pitäisi varmaan varata pöytä.”

”Minä hoidan sen. Tavataanko kahdeksalta siellä?”

”Sovitaan niin”, Juhani vastasi ja he lopettivat puhelun.

Varis päätteli naisen äänenpainoista, että nyt oli kyse muustakin, kuin studiorakennuksen vakuusarvosta. Oli miten hyvänsä, mutta hän tapaisi mielellään Veeran uudelleen, kahden kesken ja illallisen merkeissä.

4.

Lauttasaaren studion editointiyksikön lumoavassa taikamaailmassa, monitorien ja mittareiden välkkeessä, Tuija ja Minna katselivat tekeillä olevan jakson numero 193 kuvausmateriaalia ja pohdiskelivat, että kait heidän täytyi editoida naintikohtaus häveliäämmin, jos kerran näyttelijätär Raisa Kuninkaan tatuoitua selkäpuolta ei saisi näyttää. Sinänsä tyyli, jolla sarjan syöjättären, opinto-ohjaaja Annan ja hänen tämänhetkisen uhrinsa, nuoren opiskelijapojan välinen kohtaus oli kuvattu, tukisi naisen henkilökuvaa.

Miessuhteissaan pettynyt Anna käytti aikuisia opiskelijapoikia seksinnälkäänsä ja niinpä sarjan aikana hänen vuokseen olikin koettu jo monta raastavaa pettymyksen hetkeä, kun opinto-ohjaajaan rakastuneet nuorukaiset, yksi toisensa jälkeen, jättivät mustasukkaisina ja petettyinä koulunsa kesken ja poistuivat sarjasta.

Juonikuvio oli hyvä, sillä näin Annan roolin avulla Kauppaopistossa oli aina joku romanttinen, mutta riskialtis ihmissuhde meneillään ja sellainen piti yleisöä otteessaan. Antoi elämänsisältöä, sillä sarjan juonenkäänteistä ja varsinkin Annan härskiydestä käytiin jatkuvaa vääntöä netin yhteisöpalstoilla. Kansalaiset kävivät kuumina tuon katalan naisen tempuista ja vaativat sosiaalisessa mediassa, että tuo härski ämmä on teilattava, koska se käyttää hyväkseen nuoria miehiä. Eivät he tietenkään tosissaan olleet, mutta heistä oli hauska keskustella noita-akka teemasta, jota ennen muinoin oli esiintynyt vain saduissa, mutta jollainen nykypäivän uutisten mukaan olikin totisinta totta.

Noita komeita nuorukaisia näyttelivät amatöörit, jotka yhtä poikkeusta lukuun ottamatta olivat todellisuudessa kaikki homoja. Katsojathan eivät sitä tienneet, sillä sänkykohtauksia, tai paljasta pintaa, ei sarjassa juurikaan näytetty. Tuottaja Juhani Varis ei sallinut sarjaan kirjoitettavan yhtäkään homoroolia, muttei voinut mitään sille, että avustajatasoisiin rooleihin ei tahtonut olla tarjolla kuvauksellisia heteropoikia. Tilastojen mukaan sarjan katsojaluvut olivat kuitenkin jatkuvasti huipussaan ja Kauppaopisto oli kaikkien tv-kanavien katsotuin saippuasarja, joten heillä ei missään suhteessa ollut paljon valinnanvaraa.

Raisa Kuningas vääntelehti hekumallisesti kuvaruudulla ja Minna klikkasi editointiohjelman taukopainiketta, jolloin huoneen lukuisiin monitoreihin jäi vain näyttelijättären kasvot.

”Pane pois se”, Tuija huokasi ja kuva katosi näytöiltä.

”Kyllä minua ottaa päähän”, ohjaaja Kärnä kiristeli hampaitaan. ”Jos Raisa kirjoitetaan ulos sarjasta. Hänen kanssaan on niin helppo työskennellä. Mutta noita homopoikia mä en kestä! Ne ovat aina niin saatanan mielin kielin, kun pääsevät mukaan sarjaan, mutta annas olla, kun ovat lyöneet itsensä läpi, niin jo alkaa vinkuminen ja kieroilu. Näkyyks mun naamaa tarpeeks, kuvaa suoraan edestä, toimiiks mun profiili, varo korostamasta silmäpusseja, onks mun vartalovalot ookoo, koska me lopetetaan, kohta mä en enää jaksa, hyi ku täällä on kuuma, pitäiskö valkaista hampaat”, Tuija puuskutti ja matki huvittavin elein homopoikia.

”Meidän täytyy pitää huoli siitä, että Annan tilalle kirjoitetaan joku uusi, tarinaa kasassa pitävä roolihahmo tai meiltä loppuu duunit, jos katsojaluvut romahtaa”, hän lopuksi painotti, sillä tarkoitti mitä sanoi.

”Ei ne vähään aikaan mihinkään romahda. Yleisö odottaa hetken, jos vaikka Anna heräisi kuolleista. Sitten katsojaluvut kyllä romahtavat, jos väki tuntee itsensä petetyksi. Miten olisi, jos sarjaan tulisi uusi miespuolinen opinto-ohjaaja, joka alkaa kaataa Kauppaopiston naisia?”

”Ei toimi. Katsojista valtaosa on akkoja ja ei ne samaistu johonkin maskuliiniseen jätkään, joka vaan paneskelee hyvännäköisiä muijia. Naiskatsojat suuttuvat, ne tulee kateellisiksi noille näteille tytöille. Nyt katsojat ovat samaistuneet Annaan, joka heidän puolestaan valloittaa komeita poikia. Näin se menee”, Tuija sanoi tosissaan.

Naiset katsoivat hetken toisiaan ja mietiskelivät.

”Mutta entä jos tämä uusi opinto-ohjaaja alkaisikin kaataa Kauppaopiston rumia tyttöjä?” Tuija Kärnä keksi, eikä Minna ollut aivan varma, oliko ohjaaja nyt tosissaan.

”Siinähän voisi olla ideaa”, ohjaaja kuiskasi, kun arveli keksineensä ratkaisun. He tuijottivat silmät selällä toisiaan.

”Joo, ehkä”, Minna aprikoi.

Samassa molemmat purskahtivat hillittömään nauruun, pitelivät vatsojaan ja tirskuivat, eikä naurusta pitkän ja rasittavan työpäivän jälkeen tahtonut tulla loppua. Kohta he olivat jo aivan poikki ja Tuija huokaisi.

”Tää on ihan hullua, häivytään himaan.”

Molemmat saivat koottua itsensä ja alkoivat tehdä lähtöä.

”Käydään tossa rantsussa, Petterissä, vielä parilla kaljalla”, Minna ehdotti, sammutti virran editointiyksiköstä ja he häipyivät rakennuksesta.

Elokuun ilta alkoi hämärtyä ja helteisen päivän jälkeen keli oli lämmin. He hakivat ravintolan myyntitiskiltä oluet ja siirtyivät niiden kanssa Petterin terassille, huvivenesataman kiehtovaan ilmapiiriin. Aidattu ravintola-alue oli lähes täynnä muodikkaisiin vapaa-ajan asuihin pukeutuneita nuoria ihmisiä ja Minna sekä Tuija sopivat hyvin joukkoon. Vapaaseen pöytään istuuduttuaan naiset vilkaisivat ympäristön nuorukaisia, mutta eivät nähneet mieleistään sankaria, nyrpistivät hauskasti nenäänsä, skoolasivat ja ottivat pienet siemaukset tuopeistaan.

”On se muuten hölmö, toi Raisa Kuningas”, Tuija ähkäisi, olutta nielaistuaan.

”No?”

”Ensinnäkin, laittaa nyt tuollaisen tatskan selkäänsä. Näyttelijätär, hei pliis?! Sitten kun tuottaja hänelle asiasta huomauttaa, vittuilee tälle päin naamaa miehen onnettomasta naissuhteesta.”

”Mitä?” Minna säpsähti ja vei käden suulleen.

”Joo, joo. Raisa itse kertoi minulle aukoneensa päätään Juhanille siitä, että Meeri häipyi Amerikkoihin”, Tuija kuiskasi, vilkaisi ympärilleen ja hörppäsi oluttaan.

”No on se tyhmä!” Minna puuskahti.

Aihe oli Varis Productionissa tabu, sillä kaikki tunsivat ja muistivat Meeri Männistön, joka kävi kääntymässä sarjassa, sen alkumetreillä. Meerin kivettynyt sisikunta huokui kuitenkin kuvista ja Juhani lähetti kihlattunsa Hollywoodiin, elokuvanäyttelemisen oppiin ja nainen katosi sille tielleen.

”Meerissä oli jotain hyvin outoa ja kolkkoa. Vaikka minä kuinka selitin sille, että sinun pitää hypätä kohtauksen fiilikseen, tuntea se, niin eikö mitä. Tämä toistaa eläytymistä vaativaa tunnetilaa, kuin puunukke, ja sellainen on ihan perseestä”, Tuija tokaisi ja joi oluensa loppuun.

”Joo, minäkin muistan sen hyvin”, Minna sanoi ja katsoi merelle.

Tuija tiesi, että Minna oli korviaan myöten ihastunut heidän molempien työnantajaan, Juhani Varikseen, ollut sitä alusta saakka ja he olivat tehneet Kauppaopistosarjaa yhdessä jo viitisen vuotta. Mutta Juhani ei vaan asiaa hoksannut.

”Voi noita miehiä”, Tuija ihmetteli ja nousi pöydästä, hakeakseen lisää olutta. Minnan katse oli jumittunut jonnekin kaukaisuuteen, kunnes nainen havahtui.

”Mitä sanoit?”

”Että otatko lisää bisseä?” Tuija kysyi ja näytti tyhjää tuoppiaan.

”Joo, tuo minullekin.”

Minna joi lasinsa tyhjäksi ja ojensi sen Tuijalle, joka vilkaisi kelloaan.

”Otetaan yhdet vielä ja sitten minä lähden kotiin. Pentti on siellä yksin lasten kanssa. Kohta se hermostuu, kun tietää, että multa on duunit jo loppu”, Tuija sanoi ja lähti noutamaan heille toisia oluita.

Todellakin. Minna oli jo lähes viisi vuotta ollut korviaan myöten ihastunut esimieheensä Juhaniin, mutta Meeri oli iskenyt siihen väliin ja kadonnut maisemista. Siitä hetkestä lähtien Juhani oli käpertynyt kuoreensa ja keskittänyt kaiken energiansa työntekoon, eikä kukaan tiennyt, odottiko hän Meerin palaavan, vai mistä oli kysymys. Tälläkin hetkellä Minna oli eniten huolissaan Juhanista, sillä tänään studiolle pelmahtanut syöjätär ei hänen vaistojensa mukaan enteillyt mitään hyvää.