KANSAN PUOLESTA

”Minä olen valmis taistelemaan Tsekin kansan puolesta”, sanoi maanvyöryvoiton Tsekin vaaleissa tempaissut Andrej Babis. Vastaavaa omaa kansaansa puolustavaa asennetta ei Suomesta löydy juuri muilta poliitikolta kuin Laura Huhtasaarelta ja Paavo Väyryseltä.

Kansallisuusaate onkin rajussa nousussa ympäri Eurooppaa, sillä ihmisille on valjennut, että EU:n pakolaispolitiikka, tai suoraan sanottuna, miehityspolitiikka ruhjoo koko tämän kristillisille arvoille rakennetun maanosan yhdeksi suureksi monikulttuuriseksi kaatopaikaksi. EU-globalistien suvakkipolitiikka on jo aiheuttanut Eurooppaan afrikkalaisten, aasialaisten ja lähi-itäläisten muslimien invaasion, eikä näillä ”miehittäjillä” ole aikomustakaan omaksua täkäläisiä arvoja.

Tsekin vaalivoittaja Andrej Babis sen sijaan julisti kampanjassaan, ettei tule kuuloonkaan, että tsekit omaksuisimme pakolaisten tavat, ja että sellainen poliittinen korrektius kuuluu romukoppaan. Babis julisti Pravo-lehdessä jo tammikuussa 2016, eli siis yli puolitoista vuotta sitten, että pakolaisten olisi tullut käyttäytyä täällä kuten vieraat käyttäytyvät, mutta he käyttäytyvätkin kuin Euroopan omistajat.

Siksi ei olekaan mikään ihme, että Andrei Babis ja hänen euroskeptinen ANO-puolueensa vetäisikin jättipotin 20. päivä lokakuuta pidetyissä Tsekkien parlamenttivaaleissa, saaden lähes 30% äänistä eli kolme kertaa enemmän kuin kukaan kilpailijoistaan.

Babiksen voitto vahvistaa myös Visegard Gruppia, eli Tsekin, Unkarin, Puolan ja Slovakian V4-ryhmää, joka on sitoutunut vastustamaan massamaahanmuuttoa sekä puolustamaan EU:n jäsenmaiden kansallista itsemääräämisoikeutta. ANO-puolueensa jäsenille pitämässään voitonpuheessa Babis korostikin, ettei hän suostu hallitusta muodostaessaan mihinkään kompromisseihin näissä perustavanlaatuisista Tsekin kansan etua ajavissa asioissa. ”Minä haluan muodostaa hallituksen, joka koostuu kansasta sekä ajaa kansan asiaa ja harrastaa politiikkaa, josta on Tsekin kansalle hyötyä.”

Noinhan sitä luulisi jokaisen maataan hallitsevan poliitikon ajattelevan, mutta meidän ei tarvitse täällä pohjoismaissa kuin vilkaista ympärillemme, niin huomaamme, ettei asia suinkaan ole itsestään selvä. Ruotsi roikkuu tuhon partaalla ja Suomikin on tuota pikaa menetetty, jos EU:n harrastamaan verenimijäpolitiikkaan ei saada muutosta aikaiseksi.

Babis korosti myöskin, ettei hänellä ole aikomuksiakaan ryhtyä yksinvaltaisiin toimiin, joista globalistien hallitsema Euroopan valtamedia häntä jo syyttelee. ”ANO on demokraattinen liike ja Tsekki kiinteä osa Euroopan Unionia ja me kuulumme Natoon. En siis ymmärrä, miksi jotkut näkevät meidät demokratian uhkana?” Babis ihmetteli puheessaan.

Sen sijaan Babis suhtautuu kriittisesti Saksan Angela Merkelin avointen ovien politikkaan eikä hyväksy mitään pakolaiskiintiöitä tai mitään muutakaan EU:n puuttumista maansa sisäisiin asioihin. Hänen asenteensa myötäileekin kansan enemmistöä. Elokuussa julkaistun Eurobarometrin mukaan 28:sta EU:n jäsenmaasta vain kreikkalaiset luottavat vähemmän EU:hun kuin tsekkiläiset.

Vaalikampanjansa aikana 63-vuotias Babis esitteli itsensä epäpoliittisena sekä päämäärähakuisena uudistajana. Hän lupasi johtaa Tsekin tasavaltaa, vuosia kestäneen korruption ja hutiloinnin jälkeen, kuten menestyvää yritystä johdetaan, eikä hyväksy euroa missään olosuhteissa maansa valuutaksi. Siksi Paavo Väyrynenkin osuu blogitekstissään naulan kantaan, kun hän yksiselitteisesti toteaa, että Suomelle ”euroalueen jäsenyys on tuottanut suurta taloudellista ja yhteiskunnallista vahinkoa”. Silti kaikki muut poliitikkomme väittävät, että euro on tuonut meille pelkkää hyvää, vaikka kansa näkee, ettei kuninkaalla ole vaatteita.

Mutta aivan kuten Väyrynenkään ei näe syytä erota EU:sta, ei Babiskaan halua Tsekin eroavan EU:sta, sillä vapaa pääsy Euroopan markkinoille on elinehto Tsekin taloudelle. Mutta multikulttiin Andrei Babis ei usko lainkaan ja sanookin, että mikäli asia olisi hänestä kiinni, Euroopan ulkorajat suljettaisiin laittomilta tunkeutujilta välittömästi, sillä ”Euroopan maiden käytännön kokemukset ovat jo osoittaneet, että muslimeiden integroituminen Eurooppaan on mahdotonta.”

-TL